Pasi Mustonen ei ole ollut yhteydessä Noora Rädyn kanssa: ”Hyppyset ovat olleet täynnä”

Jääkiekkovalmentaja Pasi Mustonen käveli tiistaina median eteen Helsingin areenan kaukalotasolla ennen Suomen naisten maajoukkueen harjoituksia ja vakuutti valmistautumisen loppuviikon Kanada-otteluihin olevan kohdallaan.

–  Tätä pitäisi kysyä jokaiselta erikseen. Minun päässä (kohu) ei ole sotkenut valmistautumista. Uskoisin, että minulla on kyky fokusoitua. Muuten tiettyjen ammattien hoitaminen on aika vaikeaa, Mustonen tuumi.

Taustalla hiertää Mustosen ja maalivahti Noora Rädyn tilanne. Räty jäi loppukesän MM-kilpailuista pois työkiireisiinsä vedoten. Hän on Ylen mukaan ilmaissut halunsa osallistua Pekingin olympialaisiin vaikka kolmosmaalivahtina.

Lokakuussa Räty arveli Ilta-Sanomille, että hänen maajoukkueuransa on ohi MM-kieltäytymisen takia eikä hän ole mukana marraskuun Kanada-otteluissakaan, jotka pelataan torstaina Helsingissä ja lauantaina sekä sunnuntaina Turussa.

MM-kilpailuissa Meeri Räisänen ja Anni Keisala vartioivat Suomen maalia. Jenna Silvonen oli kolmosmaalivahti. Marraskuun joukkueessa Silvosen paikan ottaa Eveliina Mäkinen.

Joukkueen julkaisemisen yhteydessä viime viikon maanantaina Mustonen mainitsi Rädyn olevan viides maalivahti eli edelleen mukana olympiaehdokkaiden joukossa.

Lue lisää: Naisleijonien pelaajilta tiukka viesti – tätä mieltä he ovat Pasi Mustosen ja Noora Rädyn rumaksi äityneestä sanasodasta

Sanasota äityi pahemmaksi viime viikolla, kun Mustonen arvosteli Rädyn toimintaa MTV:n haastattelussa. Mustonen mainitsi Rädyn myöhäisen poisjäänti-ilmoituksen MM-kilpailuista ja sen, että Rädyn kesällä saama 10 000 euron urheilija-apuraha edellyttäisi maajoukkuetehtäviin osallistumista.

Oletko ollut tällä viikolla yhteyksissä Noora Rätyyn?

–  Hyppyset ovat olleet täynnä hommia. En ole ollut, Mustonen vastasi pienen mietinnän jälkeen.

Päävalmentaja on luottavainen, ettei kohu ole häirinnyt maajoukkueen toimintaa.

–  Sen näkee jäällä, onko joukkueessa harmonia. Olemme vetäneet kolmet erittäin hyvät harjoitukset.

Lue lisää: Pasi Mustonen laukoi kovia syytöksiä Noora Rädystä – näin rikosoikeuden professori arvioi valmentajan lausuntoa

Kapteeni Jenni Hiirikosken mukaan joukkueessa on hyvä keskusteluilmapiiri myös hankalien aiheiden kohdalla.

–  Meidän toimintatapaamme kuuluu avoimesti keskusteleminen. Kaikki asiat käydään läpi, mitkä ihmisiä mietityttävät, Hiirikoski sanoi.

Mustosen tavoin Hiirikoskikin painotti sitä, ettei joukkueen sisäisiä keskusteluja avata ulkopuolisille.

Kanada on tuore maailmanmestari, jota vastaan pelaamalla Suomi hankkii kovuutta olympiajäille. MM-kilpailuissa esimerkiksi alivoimapeli toimi erinomaisesti, mutta hyökkäyspään tehokkuudessa riittää parannettavaa.

–  Heillä on 20 taitavaa ja hyvin liikkuvaa pelaajaa. Kanada on maailman paras joukkue tällä hetkellä, Mustonen avasi urheilullisia asetelmia.

Kanadaa vastaan pelaamisen odotetaan antavan vastauksia kysymyksiin, kun Suomi valmistautuu olympialaisiin ja aikoo Pekingissä pärjätä isompia vastaan.

–  Oman alueen paineen alla avaaminen. Etenkin toisessa erässä, jossa vaihtomatka on pidempi ja vaihdot pitenevät, Mustonen mainitsi yhden kehityskohteen.

Source Link is.fi