Saaristomeren silakoita on tutkittu vuosikymmeniä, mutta niiden elämä tunnetaan edelleen puutteellisesti
Itämeri makeutuu ja rehevöityy. Tämä vaikuttaa ekosysteemiin ja kalojen elämään, mutta silakka tuskin katoaa Pohjanlahdelta lähitulevaisuudessa.
Selkämeri on Suomen tärkein silakankalastusalue, josta troolataan vuosittain tuhansia tonneja kirkaskylkistä kalaa. Viimeisen parin vuoden aikana on raportoitu silakoiden olevan huonokuntoisia ja laihoja.
Tutkijat ovat olleet ihmeissään muutoksesta, joka kuitenkin nyt näyttää olleen ohimenevä ilmiö. Kalat ovat jälleen hyväkuntoisia.
Ilmastonmuutos ja makeutuva meri – siinä kaksi tekijää, joiden arvioidaan olevan taustatekijöinä vähittäisiin muutoksiin. Nyt kuitenkin isot silakat menivät lyhyessä ajassa niin huonoon kuntoon, että osa niistä luultavasti kuoli mereen, arvioi Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Jari Raitaniemi.
Silakka on alun perin suolaisen valtameren kala, joka on vuosituhansien saatossa sopeutunut Itämeren vähäsuolaiseen veteen. Lisääntynyt sadanta ja Atlantilta yhä harvemmin tulevat suolapulssit muuttavat Itämerta jatkuvasti makeammaksi.
Erikoistutkija Jari Raitaniemi sanoo silakan lisääntymisen olevan heikentynyt jo Perämerellä, missä vesi on vähäsuolaista. Hän ei kuitenkaan usko silakan katoavan Pohjanlahdelta kovin nopeasti.
– Kun 50 tai 100 vuotta menee, ja jos makeutuminen jatkuu, niin ensimmäisenä silakka tulee varmaan Perämereltä häviämään. Kun mennään kolmen, neljän promillen suolaisuustasolle, niin silakka saattaa alkaa harventua Selkämerelläkin. Mutta siihen on vielä aikaa.
Isojen silakoiden outo laihtuminen osoitti taas kerran, kuinka huonosti merellinen ekosysteemi tunnetaan.
Luonnonvarakeskus kiertää vuosittain kaikuluotaamassa ja koetroolaamassa silakoiden määrää ja saa näytteitä myös kalastusaluksilta. Parhaillaan on käynnissä tutkimus, jossa satojen silakoiden ravinto yritetään selvittää.
Näytteitä kaikilta Suomen merialueilta
Saaristomeren tutkimuslaitoksen laboratoriossa haisee kala. Seilin saaren vanhojen rakennusten sokkeloiset tilat ovat täynnä erilaisia meren- ja ympäristöntutkimukseen liittyviä laitteita ja pakastimia, joissa näytteitä säilytetään.
Aurinkoisena toukokuun päivänä Luken tutkimusinsinööri Pia Lindberg-Lumme ja tutkimusavustaja Aarne Lauerma avaavat vuorotellen silakoita. Nyt on menossa noin kala numero 800 ja satoja on vielä odottamassa.
Silakoista otetaan talteen mahalaukut ja määritellään muun muassa kalojen sukupuoli. Pienet kuuloluut, otoliitit, nypitään pinseteillä kalojen kalloista. Luiden perusteella pystytään määrittelemään kalojen ikä.
Mahojen sisällöstä pystytään tutkimaan silakoiden ravintoa eri vuodenaikoina. Kalojen kasvukausi ajoittuu syksyyn, mutta niiden syksyisin syömästä ravinnosta tiedetään varsin vähän.
Tiedot kaloista ovat usein vuosikymmeniä vanhoja ja meri muuttuu koko ajan.
Pitkä aikasarja
Silakkatutkimus ei ole Seilissä mitään uutta. Jo 1980-luvulla aloitetut Airistolla kutevan silakan tutkimukset jatkuvat edelleen. Tutkijatohtori Katja Mäkinen kertoo, että 40 vuoden aikana kalat ovat muuttuneet.
– Silakat ovat pienempiä kuin tutkimusjakson alussa, lihasrasvaa on vähemmän ja nykyään esiintyy enemmän vanhempia silakoita. Kutupopulaation kalat voivat olla jopa 20-vuotiaita, pääasiassa kuitenkin kahdesta seitsemään vuotiaita.
Tutkijan mukaan on vaikea sanoa yhtä yksittäistä syytä kehitykselle, mutta ne kytkeytyvät pohjimmiltaan vedenlaadussa tapahtuneisiin muutoksiin. Pitkäikäisten yksilöiden lisääntyminen viittaa, että kuolleisuus on ehkä vähentynyt silakkapopulaatiossa kasvunopeuden säätelyn kautta. Kalojen pieneneminen taas saattaa johtua siitä, että silakat käyttävät enemmän energiaa lisääntymiseen.
Meri muuttuu koko ajan
Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitos on toiminut Seilin saarella pian 60 vuotta.
Meriveden suolaisuutta, lämpötilaa ja eläinplanktonin koostumusta on mitattu vuodesta 1966 lähtien. Saaren pohjoispuolella on nykyään automaattinen mittauspoiju, mutta mereltä haetaan avovesikaudella näytteitä säännöllisesti myös muualta.
– Yli 50 vuotta jatkuneessa seurannassa on havaittu meriveden suolapitoisuuden lasku ja lämpötilan nousu noin puolellatoista asteella. Se heijastuu myös eläinplanktonyhteisön koostumukseen, Katja Mäkinen kertoo.
Itämeressä on sekä mereisiä että makean veden lajeja. Nyt mereiset lajit ovat Saaristomeren tutkimuslaitoksen aineistossa vähentyneet. Mäkisen mukaan enemmän tavataan lajeja, jotka sietävät makeaa vettä ja korkeampia lämpötiloja.
Uudet kalastuskiintiöt määritellään taas ensi syksynä. Poliittisen päätöksen taustalla on kansainvälisen merentutkimusneuvosto ICESin kalastosuositukset, jotka kuitenkin pohjautuvat viime vuoden tietoihin kalakannoista.
– Vuoden 2024 kalastuskiintiötä määriteltäessä tuorein tieto on vuodelta 2022. Taustalla on pitkät aikasarjat 70-luvulta lähtien eri vaihteluista ja niiden pohjalta mallinnetaan, mihin suuntaan kannan tila on menossa, Jari Raitaniemi selventää.