Sammakon luiden uskottiin nostattavan lempeä ja muita omituisuuksia: pohjoismaisessa magiassa riittää ihmettelemistä
Vielä 1800-luvulla Suomessa harjoitettiin hautausmaataikuutta. Ihmisluiden uskottiin sisältävän kuolleiden yliluonnollista voimaa eli väkeä.
Matalien hautojen, hautausmailla toikkaroivien ja maaperää tonkivien eläinten ja esimerkiksi rankkasateiden takia maanpinnalle nousi usein ihmisruumiin jäänteitä, joiden ottaminen hyötykäyttöön oli helppoa ja vaivatonta. Toisinaan ihmisen luita kaivettiin myös itse haudoista.
Keväällä kylvön aikaan luita ripoteltiin pellolle, jotta ne tehostaisivat viljan kasvua. Syksyllä satokauden päättyessä luut vietiin takaisin lepopaikoilleen.
Aina hautausmailta anastettuja luita ei käytetty pelkästään hyvään tarkoitukseen: niiden avulla on myös saatettu noitua ja uskottiin, että niillä oli mahdollista tehdä ihmisestä järjetön, kuolleen kaltainen zombimainen olento.
Magiassakin on omat lainalaisuutensa
Hautausmaataikuus on vain yksi esimerkki suomalaisesta ja pohjoismaisesta magiasta, jota tarkastellaan uskontotieteilijä Karolina Kouvolan tuoreessa Pohjolan noituus -kirjassa. Myös Kouvolan hiljan hyväksytty väitöskirja (siirryt toiseen palveluun) käsitteli noituutta.
Eteläisemmän Euroopan näkökulmasta Pohjola on aina ollut terra incognito eli tuntematon maa: magian kehto, jota on paitsi eksotisoitu, toisinaan myös pelätty.
– Sanonnoissa ja puheenparsissa viitataan usein siihen, että pohjoinen on pahan ilmansuunta. Samalla Pohjolasta on kuitenkin käyty hakemassa myyttistä tietoa ja loitsuja, jotka ovat muualta maailmasta jo päässeet unohtumaan, Karolina Kouvola toteaa.
Pohjolan noituus -kirja kattaa magian erilaisia ilmentymiä viikinkiajasta noitaoikeudenkäyntien kautta esimoderniin aikaan. Karolina Kouvolan mukaan maaginen maailmankuva toimii omalla logiikallaan ja lainalaisuuksillaan, aikakaudesta riippumatta.
Yhtenä esimerkkinä maagisesta ajattelusta toimii villapaita, joka on kylläkin siisti ja puhdas, mutta jota on pitänyt aiemmin vaikkapa Adolf Hitlerin tai Josif Stalinin kaltainen henkilö.
– Vaikka villapaita olisi miten puunattu tahansa, aika moni sanoo suoraan että ei kiitos, tuota vaatetta en kyllä pue päälleni. Kyseessä on klassinen esimerkki tartuntamagiasta eli ajatellaan, että jostakin henkilöstä voi tarttua jotakin selittämätöntä, joka sairastuttaa tai vahingoittaa, Kouvola kertoo.
Samaan tapaan esimerkiksi yksittäinen hius kuvaa maagisessa ajattelussa koko ihmistä ja pelkkä hiussuortuva riittää pahan- ja haitantekoon.
Sammakkoja haudattiin pieniin arkkuihin
Magiaan kuuluu oleellisena osana loitsiminen ja taikuus, josta ei puutu makaaberejakaan piirteitä.
Lemmennostatustaiat olivat suosittuja, koska yhteiskuntaa leimasi perhe- ja parisuhdekeskeisyys. Lemmennostatusta yritettiin toteuttaa muun muassa rituaalilla, jossa sammakkoon pistettiin ensin reikiä ja sitten eläinparka heitettiin muurahaispesään. Kun muurahaiset olivat syöneet sammakon lihat pois, sen luut jauhettiin, leivottiin leipään ja sanottiin:
Kuks uuniin kuukerin kaakku
sinun kaakki syödäksesi,
minun mies saadakseni.
Sammakkoon on liitetty muinais-Suomessa muitakin maagisia ominaisuuksia. Vielä 1900-luvun alussa sammakkoja laitettiin tarkoin määriteltyjen ohjeistuksien mukaisesti pikkuruisiin ruumisarkkuihin, joita haudattiin esimerkiksi navetan lähettyville pitämään karjan terveenä. Arkun piti olla leppää tai mäntyä, ja sammakon jalat sidottiin yhteen punaisella langalla veren ja elämän symbolina.
Monessa talossa oli myös lemmikkikäärme onnea tuomassa, ja kaivossa saattoi polskia elättihauki. Niiden kohdalla voi toisaalta miettiä sitä, mikä lopulta on ollut magiaa ja mikä ei, Kouvola muistuttaa.
– On ollut järkeenkäypää, että jos hauki ei ole voinut kaivossa hyvin, vettä ei ole kannattanut käyttää. Toisinaan magian määritelmät tulevatkin ulkopuolelta: ajatellaan, että kaivossa oleva hauki on maaginen juttu, vaikka kyse on käytännön ratkaisusta ja arkipäiväisestä tavasta, Karolina Kouvola sanoo.
Maagisiksi asioiksi miellettiin Suomessa monasti myös erilaiset ruumiineritteet. Naisen kuukautisvereen koskeminen esimerkiksi saattoi taata metsälle lähtevälle miehelle saalistusonnea: kuukautisveri nimittäin liitettiin naisen voimaan eli väkeen.
– Kuukautisveressä ja maidossa on nähty voimakasta väkeä, joka on viitannut arkitodellisuuden tuolla puolella olemiseen. Synnyttäminen oli aikoinaan riskialtis ja yhteisön tasapainoon vaikuttava tapahtuma, johon liittyy myös rintamaito. Kuukautisveri taas on käsitetty portiksi esivanhempien ja tämän maailman välillä, Karolina Kouvola jatkaa.
Linimenttiä vastasyntyneistä lapsista
Metsästys- ja agraariyhteiskunnassa esimerkiksi karjaa pyrittiin suojelemaan loitsujen ja taikojen avulla. Taitavimmat emännät saattoivat luoda avukseen para-nimisen olennon, joka käytettiin muun muassa maitotuotteisiin liittyvän onnen, siis esimerkiksi eläinten hyvinvoinnin, varastamiseen.
1600-luku oli noitaoikeudenkäyntien kulta-aikaa, ja para saatettiin liittää myös noitasapattiin. Naisia tuomittiinkin noitaoikeudenkäynneissä siitä, että he olivat paran avulla vieneet naapurin onnea Paholaiselle.
– Kaikista pahin selitysmalli oli, että magiaa harjoittava henkilö olisi tehnyt liiton Paholaisen eli sielunvihollisen kanssa.
Kouvola muistuttaa, että noitaoikeudenkäyntien pelote oli hyvin voimakas.
– Jos sai yhteisössä mainetta pahantahtoisena noitana, saattoi löytää itsensä hyvin helposti käräjiltä. Huonoa mainetta lisäsivät kiroilu ja noituuteen liittyvät uhkailut. Pahimmassa tapauksessa sinänsä viattomien voimasanojen jälkeen joku sattuikin sairastumaan, jolloin käräjäsali odotti.
Kaikki noituussyytökset eivät uponneet kuin veitsi sulaan voihin, vaan papisto ja virkavalta tarkastelivat niitä myös kriittisesti.
1700-luvulla oikeudessa ei enää välttämättä uskottu, että henkilö oli liidellyt luudalla noitasapattiin, ja että hänen ihonsa oli voideltu linimentillä, jonka yhtenä ainesosana olivat vastasyntyneet lapset. Tai että seksiorgioiden ohessa kaikkien osallistujien oli suudeltava pukinsorkkaista paholaista anukselle.
Magia- ja noituuskeskustelu kävi 1600-luvulla kuumana myös Suomen akateemisissa piireissä. Turkulaista professoria Martin Stodiusta syytettiin noituudesta ja okkultismista. Syytteiden mukaan hän oli myös manannut henkiä, ja hänellä oli ikioma kotihenkikin eli spiritus familiaris.
Turun akatemiassa tutkittiin magiaa myös tieteellisnä ilmiönä, ja maisteri Johannes Wasseniuksen väitöskirja De Magia Naturali (1648) painotti, että muun muassa filosofi Platonin harjoittama luonnollinen magia edustaa tieteen huippua.
Noituus on siirtynyt someen
Suomalaisesta yhteiskunnasta rikas ja monimuotoinen magiaperinne ei ole kadonnut minnekään. Aiemmin ajateltiin, että maailmassa on vain tietty määrä onnea, joten omaa onnenkantamoista ei hirveästi kannattanut hehkuttaa muille, jottei joku kadehtisi ja jottei mitään pahaa tapahtuisi.
Tällainen, vaatimattomuuteenkin pohjaava ajattelumalli pätee Suomessa edelleen. Juhannuksena taas tehdään taikoja ja uutena vuotena valetaan tinaa. Kouvola kyseenalaistaa sen, uskotaanko tinanvalantaan oikeasti, ja uskottiinko vastaaviin oikeasti menneessäkään maailmassa.
– Aiemmin poltettiin kokkoja, jotta noidat eivät näkisi savulta lentää ja putoaisivat taivaalta. Uskottiinko sitten, että kedolta löytyy luutiensa kanssa kellistyneitä noitia, onkin ihan toinen juttu. Täysin konkreettista se uskominen ei välttämättä ollut tuolloinkaan, Karolina Kouvola pohtii.
Nykyisin noituus ja magia voivat hyvin etenkin sosiaalisessa mediassa.
– Maaginen toiminta löytää aina uusia tapoja ja teknologioita olla olemassa. Noituus ja magia eivät ole missään vaiheessa kadonneet minnekään.
Kuuntele myös Kulttuuriykkösen keskustelu aiheesta: