Suomi palautti Namibiaan pyhiä kiviä, mutta Kansallismuseossa on yhä arvokas kokoelma siirtomaa-ajoilta – ”Suomessa on tahto luovuttaa niitä”
Puusta tehtyjä soittimia ja arjen käyttötavaraa. Eläimen luista veistettyjä rituaaliesineitä ja amuletteja.
Tällaisia esineitä on Suomen kansallismuseon kokoelmissa. Niitä on tuotu Suomeen nykyisen Namibian alueelta 1800-luvun lopulta alkaen, kun suomalaiset alkoivat tehdä lähetystyötä eteläisessä Afrikassa.
Monissa Afrikan maissa on viime vuosina vaadittu siirtomaa-aikana vietyjen esineiden palauttamista eurooppalaisista museoista.
Suomi ei ole ainakaan toistaiseksi saanut esineistä virallisia palautuspyyntöjä, kertoo Suomen kansallismuseon ylijohtaja Elina Anttila.
Namibiassa kokoelma kuitenkin kiinnostaa, ja Namibian edustajia on käynyt Suomessa tutustumassa siihen.
– He olivat kiinnostuneita siitä, mitä Namibiasta peräisin olevia aineistoja Suomessa on ja miten ne ovat namibialaisten saatavilla. Nyt keskustellaan yhteistyöstä, Anttila sanoo.
Se voisi tarkoittaa esimerkiksi, että suomalaiset olisivat mukana kehittämässä Namibian museotoimintaa.
Namibialaisten ajatus on ollut saada museot sellaiseen kuntoon, että esineitä voitaisiin palauttaa, sanoo Afrikka-politiikan johtava asiantuntija Martti Eirola ulkoministeriöstä.
– Siellä on halu ottaa vastaa vanhoja esineitä, ja Suomessa on tahtotila luovuttaa. Ensin pitää kuitenkin varmistaa, että olosuhteet ovat hyvät, Eirola sanoo.
Pyyntöihin on varauduttu
Eri Euroopan maissa monet museot valmistelevat esineiden palautuksia entisiin siirtomaihin tai ovat jo ryhtyneet toimiin. Esimerkiksi Ranska palautti äskettäin länsiafrikkalaiseen Beniinin joukon siirtomaa-aikana ryöstettyjä taideaarteita.
Valtava enemmistö esineistä sijaitsee kuitenkin yhä muualla kuin alkuperämaissaan. Joidenkin suurten eurooppalaisten museoiden vakiovastaus on ollut, että ne eivät luota Afrikan maiden kykyyn pitää esineistä huolta.
– Suomessa mahdolliset palautuspyynnöt arvioidaan aina tapauskohtaisesti, sanoo Elina Anttila Kansallismuseosta.
Pyyntöihin on varauduttu. Museovirastossa on esimerkiksi laadittu sisäiset ohjeet siitä, miten mahdollisten pyyntöjen kanssa edetään.
Kansallismuseon etnografiseen kokoelmaan (siirryt toiseen palveluun) kuuluu kaikkiaan 40 000 esinettä. Niitä tutkimassa on käynyt namibialaisten lisäksi muun muassa alkuperäiskansojen edustajia Australiasta ja Alaskasta.
Toistaiseksi ulkomaille on palautettu vain niin sanotun Mesa Verde -kokoelman esineitä. Ne ovat pueblo-alkuperäiskansan hautaesineitä, jotka palautettiin yhdessä esivanhempien jäänteiden kanssa Yhdysvaltoihin viime vuonna.
Tänä syksynä museo palautti saamelaisten haltuun saamelaiskokoelman, johon on kerätty esineistöä 1800-luvulta asti.
Muiden Afrikan maiden kanssa ei ole käyty vastaavia keskusteluja kuin Namibian kanssa, Anttila sanoo.
Toisaalta Suomessa ei myöskään ole muista Afrikan maista yhtä laajoja esinekokoelmia.
Valtakunnankivi palaa Namibiaan
Namibiaan on äskettäin päätetty palauttaa museosta eräs arvokas symbolinen esine.
Kyseessä on pala niin sanottua valtakunnankiveä. Pohjois-Namibiassa sijaitsevan perinteisen Ondongan kuningaskunnan kivi on aiemmin kuulunut Suomen Lähetysseuran kokoelmaan.
Lähetysseura on palauttanut jo aiemmin Namibiaan kaksi vastaavaa hallitsijakiveä. Paikalliset halusivat kivensä takaisin, jotta voisivat perustaa kuningaskuntansa uudelleen.
Ombalantu-kuningas Abisai Heita kommentoi myöhemmin namibialaiselle lehdelle (siirryt toiseen palveluun), että suomalaiset lähetyssaarnaajat veivät kiven pois Namibiasta tukahduttaakseen paikallisia kulttuurisia tapoja.
– He halusivat opettaa ihmisiä uskomaan jumalaan omien kulttuuristen rituaaliensa sijaan. Heidän missionsa oli tehdä ihmisistä kristittyjä, kuningas sanoi.
Suomalaisten toiminta ja Suomeen viedyt esineet eivät kuitenkaan ole Namibiassa erityisesti pinnalla. Keskustelu kolonialismista koskee Namibiassa lähinnä siirtomaavaltojen Saksan ja Etelä-Afrikan tekemiä vääryyksiä.
Sarvikuononuija ja muita esineitä
Suomi on Saksaan, Ranskaan ja moniin muihin Euroopan maihin nähden erilaisessa asemassa siinä mielessä, että Suomella ei ole ollut omia siirtomaita.
Namibialaiset ja monet muut historialliset esineet ovat kuitenkin päätyneet Suomen museoihin siirtomaa-aikana. Jotkin niistä ovat tulleet vaihdossa eurooppalaisten siirtomaavaltojen museoista.
Suomalaiset aloittivat lähetystyön niin sanotulla Ambomaalla vuonna 1870, kun nykyisestä Namibiasta oli kovaa vauhtia tulossa Saksan siirtomaa. Kansallismuseoon vanhin namibialainen kokoelma on tullut jo parikymmentä vuotta myöhemmin. Se on lähetystyöntekijä Martti Rautasen keräämä.
Kokoelman arvoa nostaa, että esineet ovat peräisin siirtomaavaltaa edeltävältä ajalta. Sellaisia on maailman museoissa vähemmän.
Rautasen kokoelmaan kuuluu joitakin rituaaliesineitä, joilla voi olla namibialaisille symbolista arvoa. Tällainen on esimerkiksi sarvikuonon sarvesta tehty nuija, joka on kirjattu Rautasen saamaksi lahjaksi.
– Etnografinen kokoelma koostuu eri tavoin ostetuista tai lahjaksi saaduista esineistä, sanoo Kansallismuseon etnografisen kokoelman amanuenssi Pilvi Vainonen.
Käsitys on, että kokoelmiin ei kuulu esimerkiksi sotaretken tuloksena saatua ryöstösaalista tai muuta väkisin vietyä aineistoa.
Kaikkien yksittäisten esineiden hankintayhteydestä ei kuitenkaan aina ole varmuutta. Ongelma koskee niin Kansallismuseota kuin muitakin maailman museoita.
”Lähetysseura oli vastahakoinen” – järjestö kiistää
Suomessa myös Lähetysseuran omassa museossa (siirryt toiseen palveluun)oli namibialainen kokoelma. Museo lakkautettiin ja sen esineet siirrettiin Kansallismuseoon vuonna 2015.
Namibiasta pyydettiin jo 2000-luvulla esineiden palauttamista Suomesta, mutta Lähetysseura oli vastahakoinen, sanoo Suomen Namibian-suurlähetystön entinen työntekijä Lari Kangas Ylelle.
Kankaan työhön lähetystössä kuului Namibian museoiden tukeminen.
– Lähetysseuran politiikka oli, ettei se luota Namibian museoiden kykyyn ylläpitää taide-esineitä, Kangas sanoo.
Suomen Lähetysseuran toiminnanjohtaja Rolf Steffansson sanoo Ylelle, että keskustelu esineistä on ollut vuosien varrella esillä. Erilaisia mielipiteitä on järjestöön mahtunut, Steffansson sanoo.
Steffanssonin mukaan Lähetysseuralle tuli joitakin yksittäisiä pyyntöjä, kun järjestöllä vielä oli oma museokokoelmansa. Hän kiistää, että Lähetysseura olisi kieltäytynyt palauttamasta esineitä.
– Taho, jonka pitää käydä tätä keskustelua, on Kansallismuseo. Yksityinen järjestö ei suoraan esineitä voi palauttaa. Pitää noudattaa kansainvälistä protokollaa, Steffansson sanoo.
Steffansson pitää kansainvälistä keskustelua palauttamisista erittäin tärkeänä.
– Ilman muuta tulisi palauttaa, jos pyydetään. Ne ovat osa kansallista historiaa, Steffansson sanoo.
Pitäisikö siirtomaista viedyt esineet palauttaa suomalaismuseoista alkuperämaihin? Voit keskustella aiheesta torstaihin kello 23:een asti.
Lue lisää: