Suomi sekosi Gorbasta ja kännykästä

Neuvostoliiton viimeinen johtaja Mihail Sergejevits Gorbatshov on kuollut. Asiasta uutisoi Venäjän valtion uutistoimisto Interfax myöhään tiistai-iltana. Venäjän medioiden mukaan Gorbatshov kuoli sairaalassa Moskovassa.

Gorbatshov syntyi 2. maaliskuuta 1931 Privolnojen kaupungissa Neuvostoliitossa. Arki oli aluksi ankaraa, sillä perhe koki diktaattori Josif Stalinin poliittiset vainot. Gorbatshovin isoisä tuomittiin yhdeksäksi vuodeksi ojennustyöleirille, gulagille. Leireille päätyi rikkomalla Neuvostoliiton rikoslain 58. pykälää eli harjoittamalla ”poliittisesti kumouksellista toimintaa”. Totalitaristisessa diktatuurissa rikosnimikkeen synonyymi voisi yhtä hyvin olla omilla aivoilla ajatteleminen. Yhä absurdimmaksi asian teki se, että 58. pykälän perusteella tuomion saattoi saada kuka tahansa, milloin tahansa ja mistä syystä tahansa.

Nuori Mihail oli kuitenkin ”kansantasavallan” mallioppilas, ja hän ansaitsi ensimmäisen kunniamerkkinsä, Työn punaisen lipun, vuonna 1948 autettuaan isäänsä saavuttamaan ennätyksellisen sadon. Teini-ikäinen Gorbatshov ajoi vuosina 1946–1950 leikkuupuimuria Lounais-Neuvostoliitossa lähellä nykyistä Georgian rajaa sijaitsevan Stavropolin aluepiirin kollektiivin maatiloilla. Ahkeruus kannatti. Vaikka peltotyöt menivät koulunkäynnin edelle, hän pääsi 1950 arvostettuun Moskovan yliopistoon lukemaan lakia.

Gorbatshovin poliittinen ura lähti nopeaan nousuun heti valmistumisen jälkeen vuonna 1966. Neljän vuoden päästä Gorbatshov oli jo koko Stavropolin alueen sihteeri, ja vuonna 1971 aukesi jäsenyys neuvostotasavallan ylimmässä kerroksessa, kommunistisen puolueen keskuskomiteassa.

Salaisen poliisin KGB:n johtaja Juri Andropov otti Gorbatshovin suojelukseensa, kun tämä oli noussut politbyroon varajäseneksi 1979. Gorbatshovin matkaa maan ykkösmieheksi edesauttoi epäonnea tuottavana pidetty luku 13. Andropov voitti Neuvostoliiton pitkäaikaisen johtajan Leonid Breznevin kuolemasta käynnistyneen valtataistelun 1982 ja nousi kommunistisen puolueen pääsihteeriksi.

Hän ehti kuitenkin hoitaa virkaa vain 13 kuukautta ennen kuin itse kuoli. Seuraajaksi valittu, Andropovin vanha vastustaja Konstantin Tshernenko puolestaan menehtyi niin ikään 13 kuukauden kuluttua nimityksestään. Tshernenkon aikaa pidetään Neuvostoliiton syvimpänä pysähtyneisyyden kautena.

Hänen seuraajansa Mihail Gorbatshov nähtiin maailmalla uutena toivoa herättävänä neuvostojohtajana. Gorbatshov sai nopeasti faneja myös Suomesta. Lokakuussa 1989 puhkesi suoranainen Gorba-huuma, kun tämä saapui Raisa-vaimonsa kanssa presidentti Mauno Koiviston vieraaksi Helsinkiin. Tapahtuma oli merkittävä poliittisestikin, neuvostojohtajia ei ollut nähty Suomen kamaralla sitten vuoden 1975, jolloin Breznev osallistui Etykin huippukokoukseen Helsingissä.

Tuhatpäinen yleisö seisoi vesisateessa ja tuulessa Kauppatorilla nähdäkseen Gorbatshovin. Näkyipä väkijoukossa jopa vettyneitä Lenin-kylttejä. Suuren itänaapurin todellinen luonne ei ehkä lankapuhelinten ja faksien aikakaudella ollut vielä täysin hahmottunut kaikille läntiseen maailmaan mielestään kuuluneille suomalaisille.

Tulevaisuus oli kuitenkin jo lähellä – ja siihen vastasi varaviestintäministeri Vladimir Glinka Moskovassa. Gorbatshov soitti hänelle tuolloin uunituoreella Mobiran Cityman 900 -puhelimella Helsingin Kalastajatorpalta. Neuvostojohtaja nauratti presidentti Mauno Koivistoa, pääministeri Harri Holkeria ja muita arvovieraita letkautuksillaan. Salamavalot välkkyivät, ja Cityman 900 sai tulevan lempinimensä ”Gorba”.

Gorbatshov vieraili myös Leninin piilopaikassa Helsingin Sörnäisten rantatiellä. Helsingistä arvovieraat jatkoivat Ouluun, jossa he tutustuivat teknologiakylään. Seuraavan kerran Gorbatshov nähtiin Helsingissä heti seuraavana syksynä, kun hän tapasi huippukokouksessa Yhdysvaltain presidentin George H.W. Bushin.

Gorbatshov oli alkanut vapauttaa Neuvostoliittoa jo 1980-luvun puolivälin tienoilla perestroika- ja glasnost-politiikallaan. Edellä mainittu tarkoitti ”uudelleenrakentamista”, jonka sanottiin koskevan poliittista ja taloudellista järjestelmää. Ruokalajilta kuulostava glasnost puolestaan oli julkisuutta tai avoimuutta. Hyvät suhteet Yhdysvaltain silloiseen presidenttiin Ronald Reaganiin sekä erityisesti tämän varapresidentti Bushiin pönkittivät Gorbatshovin imagoa maailmalla. Kun Bush nousi Reaganin seuraajaksi, supervaltojen johtajat tapasivat usein.

Kotimaassa Gorbatshovin liennytyspyrkimyksiin suhtauduttiin vähemmän innostuneesti. Hän oli vuonna 1988 hylännyt Breznevin sotilaallisen ja poliittisen doktriinin, jonka mukaan toisten sosialistisen maiden on puututtava – yleensä väkivallalla – asiaan, jos jokin niistä on luopumassa sosialismista. Kun demokraattiset uudistukset alkoivat Itä-Euroopassa, Gorbatshov ei tehnyt mitään. Berliinin muuri murrettiin 1989, ja sosialistiset hallitukset kaatuivat ympäriltä kuin dominopalikat. Ainoastaan Romaniassa vallanvaihdos oli väkivaltainen. Gorbatshov sai Nobelin rauhanpalkinnon 1990, mutta se oli laiha lohtu siitä, että Neuvostoliiton kommunistinen puolue menetti valta-asemansa ja maa sosialistisen etupiirinsä.

Vanhoilliseksi nimetyt kovan linjan kommunistit aloittivat vallankaappauksen elokuussa 1991 syöstäkseen Gorbatshovin vallasta. Hänet vangittiin kolmeksi päiväksi loma-asunnolleen Krimillä. Nuo päivät, 19.–21. elokuuta, olivat käänteentekevät maailmanjärjestyksen kannalta.

Viro, Latvia ja Liettua julistautuivat itsenäisiksi kaappauksen aikana, Ukraina sekä Venäjä kolme päivää myöhemmin. Vallankaappausta johtanut Gennadi Janajev ja iso joukko politbyroota vangittiin, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Neuvostoliiton kommunistinen puolue lakkautettiin 29. elokuuta, ja Gorbatshov erosi 25. joulukuuta. Seuraavana päivänä Neuvostoliitto lakkasi olemasta.

Alkoi Gorbatshovin pitkä alamäki, joka ei koskaan varsinaisesti päättynyt. Gorbatshov luennoi erilaisissa tilaisuuksissa ja kirjoitti kirjoja. Hän kertoi menettäneensä varallisuutensa vuonna 1998, kun pankki, jossa hänen säästönsä olivat, meni konkurssiin. Samana vuonna Gorbatshov esiintyi amerikkalaisen pikaruokaketju Pizza Hutin televisiomainoksessa. Hänen vaimonsa Raisa Gorbatshova kuoli 67-vuotiaana leukemiaan syyskuussa 1999.

Gorbatshov sai vain 0,5 prosenttia äänistä vuoden 1996 presidentinvaaleissa. Hän on sittemmin yrittänyt paluuta politiikkaan, mutta tulos on jäänyt laihaksi.

Hän julkaisi vielä vuonna 2019 uuden kirjan, jossa hän varoitti ihmiskuntaa kahdesta suuresta uhasta: ilmastonmuutoksesta ja suursodasta.

– Niin kauan, kun on olemassa joukkotuhoaseita, pääasiallisesti ydinaseita, vaara on jättiläismäinen. Kaikkien maiden tulisi julistaa – kaikkien maiden – että ydinaseet on tuhottava. Pelastaaksemme itsemme ja planeettamme, Gorbatshov sanoi kirjan julkaisun yhteydessä BBC:llä.

Gorbatshov ei unohtanut Suomea vanhoilla päivilläänkään. Hän juhli uutta vuotta Etelä-Karjalan Lemillä vuonna 2004. Seurueeseen kuului myös hänen ja Raisan tytär Irina Virganskaja.