Suosta löydetyt luut ja hampaat kertovat elämäntarinan kivikauden Pohjolasta: pitkä muutto, uusi ruokavalio, raju pkuolema
Kuolinsyytä ei jouduttu pohtimaan, kun Pohjois-Jyllannista Tanskasta löytyi ihmisjäänteitä turpeennostossa vuonna 1915. Vainajan kallo oli murskana ainakin kahdeksan kovan iskun jäljiltä. Hän sai hautapaikkansa mukaan nimen Vittrupin mies.
Hänestä löytyivät murjotun kallon ja leukaluun lisäksi oikean nilkan luu ja vasemman sääriluun varsi. Suosta saatiin talteen myös puinen nuija, saviastia ja lehmänluita.
Vittrupin mies odotti yli sata vuotta museossa mahdollisuutta kertoa elämänsä vaiheista. Luonnontieteellisen arkeologian tutkimusmenetelmien kehittyminen teki ruotsalais-tanskalaisesta tutkijaryhmästä hänen tulkkinsa. Tulokset ovat ainutlaatuisen ehyt elämäkerta kaukaa Euroopan esihistoriasta.
Radiohiiliajoituksen perusteella tiedetään, että Vittrupin mies eli joskus vuosien 3300–3100 eaa. välillä, neoliittisella kivikaudella. Rajut vammat viittaavat ritualistiseen tappoon, ehkä juuri sillä hänen vierestään löytyneellä puunuijalla.
Teko ei ollut poikkeuksellinen. Euroopan soihin haudattiin ihmisiä tuhansia vuosia uhrimenoissa, teloitettuina ja ilmeisesti muutenkin. Useimmat löydöt ovat Tanskasta, Irlannista ja Pohjois-Saksasta. Koneellisen turpeennoston yleistyttyä uusien jäänteiden havaitseminen on hiipunut.
PLOS ONE -lehdessä julkaistu tutkimus on jatkoa Nature-lehdessä vastikaan julkaistulle kokonaisuudelle, jossa aineistona oli hammas- ja luunäytettä sadalta Pohjolan asukkaalta esihistorialliselta ajalta.
– Vittrupin mies oli joukossa aivan erityinen. Hänen perimäaineksensa poikkesi selvästi Tanskan kivikauden muista asukkaista, selittää arkeologi Anders Fischer tutkijaryhmän päätöstä ottaa juri tämä yksilö erityiseen tarkasteluun.
Muinais-DNA-, isotooppi- ja proteiinitutkimukset luista, hampaista ja hammaskivestä osoittivat, ettei mies kuollut kotiseudullaan verisukulaistensa parissa.
– Hän tuli pohjoisesta, suhteellisen kylmältä seudulta, ja rannikolta, sillä hänen lapsena syömänsä ravinto oli peräisin merestä, kertoo Göteborgin yliopiston arkeologi Karl-Göran Sjögren.
Stabiili-isotooppien analyysien perusteella Vittrupin mies syntyi Pohjois-Norjassa tai mahdollisesti Pohjois-Ruotsissa, ehkä niinkin pohjoisessa kuin napapiirillä. Geneettiset analyysit vahvistavat päätelmää pohjoisen pojasta: hän oli selvästi sukua ihmisille, jotka olivat eläneet Norjassa ja Ruotsissa mesoliittisella ajalla, edellisellä vuosituhannella.
Vittrupin miehen aikalaisten elämästä pohjoisen rannikolla ja sisämaassakin on varsin paljon arkeologista aineistoa mutta geneettinen data puuttuu ainakin toistaiseksi.
Ravinnon kautta maasta ja vedestä päätyy luihin ja muihin kudoksiin alueilleen tyypillisiä alkuaineiden variantteja, isotooppeja. Hiilen, hapen, typen ja strontiumin isotoopeista voitiin lukea Vittrupin miehen elämän mittainen ruokalista.
Teini-ikänsä lopulla nuorukainen teki syystä tai toisesta jopa tuhannen kilometrin mittaisen matkan Tanskaan. Suorimmallakin reitillä oli myös 75 kilometriä merta ylitettävänä, eikä maata ollut läheskään aina näkyvissä.
Matka avovesillä ties missä säässä vaati kelpo venettä ja kunnon merimiestaitoja. Monet arkeologiset löydöt todistavatkin aikalaisten osaamisesta. Myös Vittrupin mies oli lapsuudessaan ja varhaisnuoruudessaan saanut pyyntimatkoilla merikokemusta, tutkijat arvelevat.
Tanskassa elintapa osoittautui aivan toiseksi kuin Skandinavian pohjoislaidalla, jossa keräily, kalastus ja metsästys antoivat yhä kaiken elannon. Tanskassa oltiin jo tukevasti maanviljelijöitä, yhteisöt olivat vakiintuneet, ja taloudellista ylijäämää riitti kerrytettäväksi asti.
Varhaislapsuudessaan Vittrupin mies oli saanut syödäkseen ennen muuta meren antimia. Varhaisessa teini-iässä merikalojen, hylkeiden ja valaiden liha väheni ruokavaliosta ja tilalle tuli järvien ja jokien kalaa ja maaeläinten lihaa.
Tanskassa hänen ateriansa mullistuivat. Hän alkoi syödä paljon viljaa ja myös maitoa ja vuohen- tai lampaanlihaa. Kalan merkitys oli enää hyvin pieni.
Vittrupin mies ehti elää Tanskassa vuosikymmenen, ehkä kaksi, ennen kuin hänen elämänsä päättyi karulla tavalla suon syvyyksiin. Mitkään analyysit eivät pysty kertomaan syytä. Murha on mahdollinen selitys, mutta arkeologien mukaan on oletettavaa, että hänet uhrattiin.
Tuhannet samalta ajalta tehdyt eläin-, ihmis- ja arvoesinelöydöt vastaavista ympäristöistä Tanskassa ja Etelä-Ruotsissa tekevät uhraamisesta todennäköisen selityksen, tutkimuksessa todetaan.
Vittrupin mies päätyi satojen kilometrien päähän synnyinseudustaan, mutta hän ei suinkaan ollut ainoa pohjoisen kasvatti Etelä-Skandinaviassa. Arkeologiset löydöt ovat osoittaneet, että piikivestä tehdyt kirveet vaihtoivat omistajaa laajalla alueella Pohjolassa.
Arvoesineitä kulkeutui pohjoiseen, ihmisiä muutti etelään, tutkimuksessa summataan tuota aikaa.
Oliko Vittrupin mies liikkeellä omasta tahdostaan kaupanteon takia tai ihan vain uteliaisuuttaan? Tai ehkä hänet tuotiin yhteisöön vankina ja hän löysikin sieltä oman paikan. Vai oliko hän sittenkin orja, joka raatoi maataloustöissä elämänsä loppuun saakka?
Uhraaminen ei kerro hänen asemastaan yhteiskunnassa. Historiallisista ja etnografisista lähteistä löytyy tietoja orjista, jotka olivat kohtalaisen korkeassa asemassa, ja uhriksi saatettiin valita nimenomaan joku arvostettu yhteisön jäsen.
Vaikka monet kysymykset Vittrupin miehestä ja hänen ajastaan jäivät vielä vaille varmoja vastauksia, hän pystyi kertomaan jo paljon uutta Euroopan mesoliittisten ja neoliittisten yhteisöjen välisistä yhteyksistä, tutkijat sanovat.
– Tietääksemme tämän on ensimmäinen kerta, kun tutkimuksissa on kyetty kartoittamaan niin kauan sitten eläneen ihmisen matka ja ruokavalion näin yksityiskohtaisesti syntymästä kuolemaan, sanoo Anders Fischer.
Samaan aikaan Suomessa… Yle Areenan Kivikauden arkea -ohjelma esittelee muun muassa, miten kivikirveellä kaatui puu.