Super Bowlin puoliaikashow tarjosi läjän tähtiä, paitansa repineen pääesiintyjän ja rullaluistimia
Tämänvuotisen Super Bowlin puoliaikashow’n pääesiintyjä Usher värväsi seurakseen kuusi vierailijaa.
Amerikkalaisen jalkapallon NFL-miljardiliigan kauden huipentavan Super Bowlin puoliaikashow on kasvanut vuosikymmenten saatossa isommaksi kuin itse ottelu.
Tämä ei edes ole liioittelua. Viime vuonna pitkältä keikkatauolta Super Bowlissa palanneen Rihannan esitystä seurasi suurempi yleisö kuin varsinaista peliä.
Tänä vuonna pääesiintyjän kunnian sai osakseen r&b-tähti Usher.
Katsojat odottivat jännityksellä muun muassa sitä, kuka tai ketkä vierailisivat Usherin esityksessä ja millä laululla tähti aloittaisi.
Vierailevia tähtiä oli lopulta melkoinen liuta. Usher sai seurakseen Alicia Keysin, Jermaine Duprin, H.E.R:in, Will.i.amin, Lil Jonin ja Ludacrisin.
Ero oli tältä osin valtava viime vuoteen, jolloin Rihannan seurana oli vain hänen taustatanssijansa.
Päätähti aloitti yllään kokovalkoinen asu, jonka paita sai kesken kaiken kyytiä. Yhdessä vaiheessa puvunvaihdon yhteydessä Usherin ja tanssijoiden jalkoihin ilmestyivät myös rullaluistimet.
13 minuutin mittainen esitys alkoi hieman yllättäen vähemmän tunnetulla Caught up -kappaleella ja huipentui 2000-luvun alun suurhittiin Yeahiin.
Alicia Keys ja Usher esittivät duettona yhteisen hittinsä My Boo.
Usherin paita lensi menemään kesken esityksen.
Ludacris (vas.) ja Lil Jon (oik.) saapuivat esittävään show’n päättäneen megahitin Yeahin.
Reba McEntire esitti ennen ottelun alkua Yhdysvaltain kansallislaulun.
Paikalliseen tapaan ottelua edeltäviin perinteisiin lukeutuvat myös isänmaalliset laulut.
America the Beautiful -laulun esitti akustisen kitaran kanssa rap-artisti Post Malone. Yhdysvaltain kansallislaulusta vastasi puolestaan countrytähti ja näyttelijä Reba McEntire.
Ensimmäisen puoliajan jälkeen San Francisco 49ers johti Kansas City Chiefsiä pistein 10–3.