Superlupaus Saga Vanniselta, 19, mieletön debyytti arvokisoissa! Kovin suomalaisveto 28 vuoteen – kommentoi lakonisesti suoritustaan
Münchenin EM-viikko nähdään Ylen kanavilla 11.–21.8. Suorat lähetykset, kohokohdat, kisojen aikataulun, kiinnostavat uutiset ja puheenaiheet löydät Ylen kisasivulta.
Seitsenottelija Saga Vannisen, 19, uran ensimmäiset aikuisten arvokisat sujuivat mainiosti. Vanninen sijoittui Münchenissä kymmenenneksi pistein 6 045.
Se on paras suomalaissijoitus EM-tasolla 28 vuoteen. Tina Rättyä oli kahdeksas vuoden 1994 EM-kisoissa Helsingissä. Sen jälkeen Tiia Hautala on parhaimmillaan ollut 11:s.
Seitsenottelun Euroopan mestari oli Belgian Nafissatou Thiam, joka juhli muutama viikko sitten Oregonissa myös MM-kultaa. Thiamin voittopisteet olivat 6 628. Puolan Adrianna Sulek nappasi hopeaa ja Sveitsin Annik Kälin oli pronssilla.
Vannisen kokonaispisteet 6 045 jäivät 226 pistettä hänen ennätyksestään.
– Ihan hyvä ja opettavainen kokemus, jos ei muuta, Vanninen kertasi tunnelmiaan Petra Mannerin tv-haastattelussa.
Mitä opit?
– Ei tule mitään yksittäistä mieleen, mutta ylipäätään.
Vanninen teki kaksi lajikohtaista ennätystä. Kuulassa Vannisen uudet ennätyslukemat ovat 15,08. Päätöslajissa 800 metrillä hän juoksi uuden ennätyksensä 2.22,76.
Hän antoi lakonisen vastauksen, kun haastattelussa kysyttiin, miten eri lajit menivät.
– Kuulan ennätys jäi positiivisena mieleen. Muissa lajeissa olisi voinut vähän parantaa, Vanninen totesi.
Vannisen arvokisadebyytistä erityisen vaikuttavan tekee, että hän oli vain pari viikkoa sitten Kolumbian Calissa voittamassa nuorten maailmanestaruutta seitsenottelussa.
Kaksi ottelua näin lyhyessä ajassa ei ole mikään läpihuutojuttu vaativassa ja raskaassa lajissa. Vanninen on otellut tänä kesänä yhteensä neljä kokonaista seitsenottelua.
– Nämä kaksi kisaa tulivat vähän lähekkäin. Mutta muuten neljä ottelua kaudessa menee.
Lue myös:
Saga Vanninen voitti jälleen seitsenottelun kultaa nuorten MM-kisoissa