Banner Before Header

Suuret kiinteistösijoittajat siirtävät vuokratalojaan kaukolämmöstä maalämpöön – syynä on halu säästää energiakuluissa ja vähentää päästöjä

Aiemmin maalämpöön päätyivät etenkin pientalot, joiden lähellä ei ollut kaukolämpöverkkoa. Kun Helsingin energiayhtiö Helen ilmoitti tänä syksynä nostavansa kaukolämmön hintaa 30 prosentilla, kiinnostus edullisempaan lämmitysenergiaan virisi kaupunkikeskustojen kerrostaloissa.

Kaukolämmön hinnan nousu näkyy nyt myös vuokra-asumisessa. Isot kiinteistösijoittajat siirtävät vuokratalojaan pois kallistuvasta kaukolämmöstä. Moni vuokrataloyhtiö lämpeneekin jatkossa maalämmöllä.

Varman Sarianna Sipolan mukaan kaukolämmön korvaaminen maalämmöllä on nykytilanteessa taloudellisesti yhä järkevämpi ajatus. Kuva: Mikko Koski / Yle

Esimerkiksi Vantaan Leinelässä porataan parhaillaan maalämpökaivoja työeläkevakuuttaja Varman vuokrataloyhtiön edustalla. Varmalla on energiaremontti käynnissä seitsemässä vuokrataloyhtiössä pääkaupunkiseudulla ja Turussa. Yhtiöissä on yhteensä yhdeksän asuinkerrostaloa.

Varman remonttikohteissa irtaudutaan kaukolämmöstä ja asennetaan maalämpöjärjestelmä sekä aurinkopaneeleita katoille. Nyt työn alla olevien remonttien lisäksi Varma on jo uusinut lämmityksen kolmeentoista vuokrataloyhtiöön, joissa on 23 kerrostaloa. Ja jatkoa on luvassa.

Suomen suurimpiin kiinteistösijoittajiin kuuluva Varma omistaa rakenteilla olevat kohteet mukaan lukien seitsemänkymmentä asuinkerrostaloyhtiötä. Kohteissa on 4 200 asuntoa.

Maalämpö on asuntosijoittajille yhtä aikaa ekoteko ja bisnestä

Asuntokohteisiin sijoittavat yhtiöt hakevat nyt parempia tuottoja siirtymällä kallistuvasta kaukolämmöstä edullisempaan maalämpöön.

Myös Varma odottaa energiaremonteista hiilijalanjäljen pienentymisen lisäksi merkittäviä säästöjä.

– Tietenkin me tehdään tätä myös vastuullisuuden ja ilmastotavoitteiden takia, mutta Varmankin sijoituksilla on tarkoitus turvata eläkkeitä ja vakavaraisuutta, joten tuotto on tosi tärkeässä roolissa. Ja koska energiaremontit laskevat asumiskustannuksia, tämä on taloudellisestikin tosi kannattavaa meille, asuntosalkunhoitaja Sarianna Sipola Varmasta sanoo.

– Tässä kun tehdään energiaremontteja kymmeniin kohteisiin, kyseessä on miljoonainvestoinnit. Ne onneksi maksavat itsensä takaisin.

OP Kiinteistösijoituksen Markku Mäkiahon mukaan kaukolämmön hinnan raju nousu on vain kiihdyttänyt jo alkanutta muutosta. Kaikissa heidän uudis- ja remonttikohteissaan vähintään selvitetään mahdollisuus siirtyä maalämpöön ja aurinkoenergiaan. Kuva: Mårten Lampén / Yle

Energiaremontti kannattaa tehdä jopa uudehkoihin taloihin

Myös muut isot kiinteistösijoittajat ovat huomanneet, kuinka paljon tuottoa kiinteistösijoituksesta voi saada säästämällä energiakuluissa.

– Viime vuosina maalämpöinvestoinnit ovat tulleet teknologian kehittyessä huomattavasti edullisemmiksi ja takaisinmaksuajat ovat lyhentyneet. Tämän takia näitä investointeja kannattaa tehdä aika uusiinkin kohteisiin, toimitusjohtaja Markku Mäkiaho OP Kiinteistösijoituksesta sanoo.

Mäkiahon mukaan investointien takaisinmaksuajat vaihtelevat kohteesta riippuen kahdeksasta viiteentoista vuoteen.

– Sen jälkeen puhutaan noin 65 prosentin säästöistä energiakuluissa. Lämpökulu itsessään putoaa nollaan, mutta sähkön kulutus nousee.

Suomen suurimmalla asuntorahastolla OP-vuokratuotolla on tehty tai tekeillä maalämpöratkaisu viidessä asuinkiinteistössä Helsingissä ja Tampereella. Kohteet ovat kaikki uudehkoja tai rakenteilla olevia kerrostaloja.

OP-Vuokratuotto on OP Kiinteistösijoituksen hallinnoima sijoitusrahasto, joka omistaa noin kuusituhatta valmista ja noin kuusisataa rakenteilla olevaa asuntoa.

Rototecin Joanna Viileinen uskoo, että myös ostajat ja vuokralaiset arvostavat energiatehokkaita ja ilmastoystävällisiä energiaratkaisuja. Kuva: Mikko Koski / Yle

Maalämpöä menee nyt kaupaksi isoihin kerrostaloihin

Maalämpöjärjestelmiä asentavassa Rototecissa maalämmön suosio takaa, että töitä riittää pitkäksi aikaa.

– Maalämmön myyntihän on suorastaan räjähtänyt viime aikoina. Tosi monet taloyhtiöt ovat siirtymässä maalämpöön kustannussäästöjen ja ilmastohyötyjen takia, Rototecin markkinointi- ja viestintäpäällikkö Joanna Viileinen sanoo.

– Maalämpöjärjestelmiä menee yhä enemmän suuriin kiinteistöihin.

Myös muut uudet energiaratkaisut valtaavat alaa, koska yhä useampi taloyhtiö tuottaa itse oman energiansa

Isännöintiliiton Tuomas Viljamaa uskoo, että myös asunto- ja kiinteistösijoittajat ymmärtävät yhä paremmin, että energiatehokkuus ja vastuullisuusasiat ovat entistä tärkeämpiä asunnon valintakriteerejä. Kuva: Mårten Lampén / Yle

Isännöintiliitossa on ennustettu, että tämän vuosikymmenen loppuun mennessä yli puolella taloyhtiöistä on katolla aurinkoenergiaa.

– Jollakin aikavälillä mennään sellaiseen maailmaan, jossa kiinteistöt entistä enemmän tuottavat itse tarvitsemaansa energiaa, vaikuttamis- ja tutkimusjohtaja Tuomas Viljamaa Isännöintiliitosta ennustaa.

OP Kiinteistösijoituksen Mäkiaho korostaa sen merkitystä, että taloyhtiöt ovat omavaraisia energian tuotannon ja hinnoittelun suhteen.

– Emme ole sitten tulevaisuudessa niin riippuvaisia energiayhtiöiden kaukolämmön ja sähkön hinnoittelusta.

Voit keskustella aiheesta 6.1. klo 23 saakka.

Lue myös:

Source Link yle.fi