Suuri satelliitti putoaa tänään – lentää Suomen yli, mutta sateliittiromu tuskin päätyy tänne
Suuri ERS-2-satelliitti vajoaa parhaillaan nopeasti alaspäin ja syöksyy ilmakehään tänään.
Euroopan avaruusjärjestö ESAn kaksitonninen kaukokartoitussatelliitti ERS-2 tuhoutuu tänään syöksymällä ilmakehään.
Tänään keskiviikkona aamupäivällä julkaistun arvion mukaan näin tapahtuu noin klo 18 Suomen aikaa. Epävarmuutta arviossa on vielä lähes kaksi tuntia puoleen ja toiseen.
Satelliitti kiertää Maata radallaan, mutta ilmakehän yläosien harva kaasu jarruttaa sitä ilmanvastuksellaan. Alaspäin tultaessa kaasun tiheys kasvaa, samoin jarruttava voima.
Koska satelliitin tarkka asento, pyöriminen sekä kaasun tiheys eri puolilla maapalloa eivät ole täsmälleen tiedossa, voi Saksassa Darmstadtissa sijaitseva ESAn lennonjohto esittää putoamisajasta vain arvioita.
Satelliitti ylittää Suomen edellisellä kierroksellaan Maan ympäri noin puolitoista tuntia ennen arvioitua maahansyöksyaikaa, joten on edelleen mahdollista, että tuhoutuminen tapahtuisi myös Suomen päällä.
Ylilento kestää kuitenkin vain muutaman minuutin, joten todennäköisyys siihen, että satelliitin osia putoaisi Suomeen on äärimmäisen pieni.
Todennäköisintä on, että muutama sata kiloa satelliittiromua, joka selviää ilmakehään saapumisen hurjasta kuumuudesta, putoaa mereen.
Kaksi ERS-satelliittia olivat kaukokartoitussatelliittien edelläkävijöitä, joita varten kehitetty tekniikka on nyt käytössä monissa satelliiteissa. Vuonna 1995 avaruuteen laukaistu ERS-2 sammutettiin vuonna 2011 sen jälkeen, kun sen kiertorataa oli laskettu alemmaksi avaruusromun synnyttämisen välttämiseksi.
Nykyiset satelliitit suunnitellaan siten, että ne tuodaan hallitusti alas ilmakehässä tuhoutumaan toimintansa loputtua.