Tässä ovat Helsingin kalleimmat asunnot – kurkistimme yli kahden miljoonan euron kotiin, sillä sellaisia ostavat yhä nuoremmat lapsiperheet
Sininen matto on laskostettu porraskäytävän kiviaskelmien suojaksi. Kestää hetken tajuta, että tämä sisäänkäynti Helsingin ydinkeskustassa on yksityinen ja johtaa ainoastaan yhteen, ensimmäisen kerroksen asuntoon.
133-neliöisessä asunnossa on kolme huonetta ja avara, maitokahvin värinen keittiö. Tämän kodin on varannut suomalainen lapsiperhe, hinta 2 050 000 euroa.
Kivenheiton päässä Kauppatorilta, merenrannassa sijaitseva rakennus on ainutlaatuinen kohde. 1800-luvun lopussa rakennettu talo saneeraataan takaisin asuinkäyttöön, ja siihen tulee kaikkiaan 39 kotia.
Poikkeuksellista on, että vanhaan arvo-osoitteeseen ryöpsähtää kerralla kymmeniä asuntoja, joiden hinta on useita miljoonia euroja.
Puolet kodeista on varattu, kertoo kohdetta välittävän Westhousen kehitysjohtaja Sebastian Rostedt.
– Markkina on oikein hyvä. Se on kolmen viime vuoden aikana herännyt Helsingissä vasta henkiin, hän kuvailee yli kaksi miljoonaa euroa maksavien asuntojen kauppaa.
Talon suurin ja kallein asunto on yhä työmaana, mutta sitäkin on tulossa katsomaan suomalainen lapsiperhe. Hinta on lähes 6 900 000 euroa.
Siinä missä ensimmäisen kerroksen asunnon neliöhinta on 15 500 euroa, Rostedtin mukaan neliöhinta nousee noin tonnilla per kerros. Katon rajassa huoneistosta joutuu maksamaan jopa 25 000 euroa neliöltä.
Miljoonakoti on yhä useamman saavutettavissa
Elokuun toisella viikolla Helsingissä oli julkisessa myynnissä Oikotie.fi-palvelussa lähes 50 yli kahden miljoonan euron kotia. Kallein asunnoista on yli yhdeksän miljoonaa euroa.
Yli yhden miljoonan euron asuntoja on kaupan yli 170.
Huikeasta hintalapustaan huolimatta välittäjät arvioivat, että miljoonakoti on asuntomarkkinoilla yhä useamman saavutettavissa.
Sellaisen voi ostaa hyvätuloinen pariskunta, jolla on mahdollisuus saada reilusti asuntolainaa ja esimerkiksi myydä sijoitusasunto uuden kodin hankintaa varten, ammattilaiset summaavat.
Mutta myös useamman miljoonan euron koteja myydään yhä enenevässä määrin.
Trendi on selkeästi nouseva, sanoo Kiinteistönvälitysalan keskusliitto KVKL:n hallituksen puheenjohtaja Marina Salenius. Hän on myös kiinteistönvälitysyhtiö Huoneistokeskuksen liiketoimintajohtaja.
Vuonna 2018 Helsingissä myytiin 13 yli kahden miljoonan euron kotia.
Määrä on noussut tasaisesti, ja viime vuonna asuntoja myytiin 29 kappaletta. Tämä vuosi näyttää etenevän samaa tahtia.
Tiedot perustuvat KVKL:n ylläpitämään hintaseurantapalveluun, johon suurimmat välitysliikkeet toimittavat kauppatietonsa.
Salenius sanoo, että myytyjä kohteita yhdistää se, että ne ovat pääosin vanhoja kerrostalohuoneistoja merellisissä kaupunginosissa. Vain kourallisessa kohteita on ollut omaa rantaviivaa.
– Ja vaikka suomalaisille sauna on tärkeä, suurimmassa osassa ei ole ollut saunaa tai parveketta, Salenius sanoo ja naurahtaa katsoessaan toteutuneita miljoonakauppoja vuosilta 2018–2022.
Markkinoilla on nuoria menestyjiä ja uutta rahaa
Usean miljoonan euron arvoisia asuntoja hankkii nyt aiempaa nuorempi ostajakunta.
Westhousen kehitysjohtaja Sebastian Rostedt sanoo nähneensä muutoksen oman uransa aikana.
– Kun aloitin noin 13 vuotta sitten, ostajat olivat yleensä yli 45–50-vuotiaita. Nyt voi olla hyvinkin nuoria lapsiperheitä, joissa vanhemmat ovat hieman yli kolmekymppisiä.
Vastaavan muutoksen on nähnyt myös osakas ja asuntoja itsekin välittävä Matias von Schantz Bo-kiinteistönvälitysyhtiöstä.
– Jos vertaa viiden tai kymmenen vuoden takaiseen tilanteeseen, niin kyllä sen huomaa. Ostajakunta on paljon nuorempaa ja menestynyttä tai myynyt yrityksensä nuorella iällä.
Von Schantz sanoo, että ostajissa on myös heitä, jotka ovat luoneet kansainvälistä uraa nuoresta lähtien ja paluumuuttajina etsivät arvoasuntoa Helsingistä.
– 30–40-vuotiaita, mutta myös nuorempia. Ja erittäin paljon lapsiperheitä. Markkinoilla on paljon niin sanottua uutta rahaa.
Suomalaisten kasvanut varallisuus näkyy asuntokaupassa, KVKL:n Marina Salenius toteaa.
– On niitä, jotka ovat perineet rahaa, ja myös heitä, jotka ovat myyneet oman start up -yrityksensä ja sitä kautta saaneet rahaa. Tällaisia henkilöitä on enemmän kuin menneinä vuosina, Salenius sanoo.
Alan ammattilaiset sanovat ostajakunnan olevan valtaosin kotimaasta tai suomalaisia, jotka asuvat ulkomailla, mutta haluavat tukikohdan helsinkiläisestä arvo-osoitteesta.
– Kun markkinatilanne on yleisesti ollut hermostunut, varakkaat ovat sijoittaneet pääomaansa kiinteistöihin. Tämä näkyi varsinkin silloin, kun Nato-prosessi alkoi edetä, Rostedt kertoo.
”Puolet kohteista ei tule lainkaan julkiseen myyntiin”
Useiden miljoonien arvoisten asuntojen myyntiajat vaihtelevat paljon, päivästä vuoteen, välittäjät sanovat.
Westhousen Sebastian Rostedt kehottaa arvoasunnon myyjää varautumaan noin neljän kuukauden myyntiaikaan.
– Markkina on hyvin aktiivinen ja pirteä, ja neljä kuukautta on mielestäni lyhyt aika usean miljoonan euron hintaisen asunnon myynnissä.
Osa arvoasunnoista on tosin ollut myynnissä reilusti toista vuotta.
Rostedtin mukaan viime vuonna koronapandemian aikaan asunnot liikkuivat nopeasti, joten markkinoille tuli arvokohteita myös ydinkeskustan ulkopuolelta. Usein myyjiltä, jotka olivat odottaneet parasta hetkeä myydä.
– Ja ne asunnot, jotka eivät silloin menneet kaupaksi, ovat jääneet syystä tai toisesta markkinoille.
Välittäjien mukaan arvoasuntokauppaa tehdään myös ahkerasti piilossa julkisesta myynnnistä.
Bo-kiinteistövälitysyhtiön Matias von Schantzilla on tällä hetkellä julkisessa myynnissä kaksi noin kolmen miljoonan euron kerrostaloasuntoa Helsingin ydinkeskustassa.
– Omista kaupoistani noin puolet ei tule julkisesti myyntiin ollenkaan, koska kaikki asiakkaat eivät halua asuntojaan julkiseen myyntiin.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Keskustelu on auki tiistaihin 16. elokuuta kello 23:een asti.
Lue seuraavaksi: