Tieteen Nobel-pakintojen lista on huimaa luettavaa, mutta yhden keksinnön professori jättäisi palkitsematta: lobotomian
”Omaisuudestani perustetun rahaston korko jaettakoon vuosittain palkintoina niille, jotka edellisen vuoden aikana ovat tuottaneet eniten hyötyä ihmiskunnalle. Toiveeni on, että kansallisuutta ei oteta huomioon, vaan palkinnot annetaan henkilöille, jotka ansaitsevat ne eniten, olivatpa he skandinaaveja tai eivät. ” (Alfred Nobelin testamentti, 1895)
Alfred Nobelin viimeistä tahtoa on täytetty Ruotsissa vuodesta 1901 alkaen, kun Kuninkaallisen tiedeakatemian ja Karoliinisen instituutin komiteat ovat valinneet lääketieteen tai fysiologian, fysiikan ja kemian nobelistit.
Maailman kuuluisimpien tiedepalkintojen saajat kerrotaan jälleen kerran lokakuun ensimmäisellä viikolla.
Tänä vuonna korotettu palkintosumma on 11 miljoonaa kruunua, noin 920 000 euroa. Maailmassa on rahallisesti arvokkaampia tiedepalkintoja, kuten suomalainen Millennium-palkinto.
Kyse ei myöskään ole maailman vanhimmasta tiedepalkinnosta. Vanhin on Copleyn mitali, jonka Britannian kuninkaallinen tiedeseura on myöntänyt vuodesta 1731 alkaen.
Siitä huolimatta juuri Nobelin palkinnot ovat ”tiedemaailman Oscareita”, jotka kiinnostavat muitakin kuin tiedeväkeä.
Nobel-palkintojen tarina oli jo alun alkujaan liian herkullinen sivuutettavaksi. Yli sata lehteä eri puolilla maailmaa kirjoitti Alfred Nobelin poikkeuksellisesta testamentista ja kiistoista, joita sen toimeenpano synnytti.
Oma osa arvostuksessa lienee aina ollut Ruotsin maineella riippumattomana valtiona. Kun tieteen ykkössarjalaiset Saksa, Ranska, Englanti ja Yhdysvallat ryhtyivät kisaamaan kansallisesta kunniastaan, ruotsalaiset Nobel-raadit näyttäytyivät puolueettomina erotuomareina.
Myös valintaprosessin salaperäisyys ja palkintoseremonioiden loisto kutkuttelevat mediaa ja yleisöä.
Nobel-palkinnot ovat suuren yleisön ikkuna tieteeseen, sanoo Oulun yliopiston filosofian professori Jouni-Matti Kuukkanen.
Tutkijana hän kiittää sitä, että Nobeleissa näytetään arvostettavan perustutkimusta, joka muutoin on joutunut yhä ahtaammalle.
Palkintojen perustaminenkin osui tieteen historiassa herkulliseen käänteeseen.
– Siihen aikaan ehkä oltiin 1800-luvun mekanistisen maailmankuvan kulminaatiopisteessä. Jotkut jo ajattelivat, että maailmankuva oli saavuttamassa loppupisteensä, ja miettivät, mahtoiko tieteellä enää olla paljon mitään tekemistäkään.
Wilhelm Röntgenin vuonna 1901 saama ensimmäinen fysiikan Nobel todisti aivan toista.
– Silloin paljastui kokonainen näkymättömän säteilyn maailma, sitten pikku hiljaa mikrohiukkasten näkymätön maailma, ja vähitellen nousi myös kvanttifysiikka ja paljon muuta.
– Esimerkiksi aineen rakenteeseen liittyviä palkintoja on annettu hyvin paljon – Higgsin bosonista, antiprotonista, leptoneista ja vaikka mistä, Kuukkanen luettelee.
Palkintojen joukossa on myös arkijärjellä helposti ymmärrettäviä saavutuksia. Kuukkanen poimii esimerkeiksi penisilliinin ja insuliinin, jotka mullistivat infektioiden ja diabeteksen hoidon.
Hälytyskellot eivät soineet
Joitakin kertoja perusteet ovat osoittautuneet jälkikäteen löysiksi, kuten vuonna 1926 palkitulla syöpätutkimuksella, jonka mukaan tietty iholla pesivä silsa aiheuttaa syöpää. Jatkotutkimukset osoittivat, ettei se pitänyt paikkaansa.
Vuonna 1948 myönnettiin palkinto tutkimuksesta, joka osoitti DDT:n tehon hyönteismyrkkynä. Muun muassa malarian leviämistä hillitsevä DDT täytti hyvin Nobelin testamentin kriteerin ihmiskuntaa hyödyttävästä keksinnöstä.
– Tänä päivänä DDT:llä on niin huono kaiku ympäristösyistä, että sille ei varmaankaan enää tulisi palkintoa. Toisaalta WHO arvelee, että sen ansiosta on säästynyt kymmenien miljoonien ihmisten henki, sanoo Jouni-Matti Kuukkanen.
Tätä ravintoketjuun rikastuvan DDT:n ristiriitaa Nobel-komitea ei voinut vielä 1940-luvun lopulla tietää, mutta palkinto on muutamia kertoja myönnetty myös tutkijalle, jonka työn on täytynyt soittaa jo aikalaisten hälytyskelloa.
– Lobotomia, vastaa Kuukkanen kysymykseen, mikä keksintö olisi saanut jäädä palkitsematta.
Portugalilainen neurologi António Egas Moniz sai vuonna 1949 palkinnon lobotomialeikkauksista, joissa katkaistiin aivojen otsalohkojen yhteys talamukseen. Operaatiota kutsuttiin tuolloin eukotomiaksi.
Eniten leikkauksia tehtiin skitsofreniasta kärsiville, joiden käytös oli aggressiivista, mutta leikkauspöydälle saattoi päätyä myös muun muassa oppimisvaikeuksien, epilepsian tai homoseksuaalisuuden vuoksi.
Hoidosta ei varsinaisesti ollut kyse. Harhoja nähneet potilaat näkivät niitä edelleen, he vain alkoivat suhtautua niihin välinpitämättömästi eivätkä häirinneet ahdistuksellaan ympäristöään. Jotkut leikatuista muuttuivat lapsekkaiksi, monet täysin apaattisiksi.
Kun Moniz sai Nobelinsa, ensimmäisestä lobotomialeikkauksesta oli yli kymmenen vuotta ja haitat olivat jo selvästi nähtävissä.
– Sen perusteella, mitä tiedän siitä aikalaisnäkökulmasta, palkinto oli kyllä epäeettinen, sanoo Jouni-Matti Kuukkanen.
Palkintoa on sittemmin vaadittu peruttavaksi, mutta Nobel-säätiön säännön mukaan palkintoja ei koskaan peruta. Lobotomian uhrien jälkeläisten anteeksipyyntövaatimuksiin säätiö ei ole reagoinut.
En näe syytä tuohtua 1940-luvulla tehdystä valinnasta. Skitsofreniaan ei silloin ollut olemassa yhtään tehokasta hoitoa.
Karoliinisen instituutin Nobel-komitean entinen jäsen professori Bengt Jansson vuonna 1998.
Einstein palkittiin venkoillen
Nobel-säätiön periaatteiden mukaan palkintoperusteet ovat aina pelkästään tieteelliset eikä painostukseen taivuta.
Fysiikan Nobel-raati torjui vuosien ajan ajan ehdotukset Albert Einsteinin palkitsemisesta, vaikka Einstein oli tutkijaksi poikkeuksellinen maailmantähti. Suhteellisuusteoria hurmasi, vaikkei sitä olisi ymmärtänytkään.
Raati piti jopa mieluummin välivuoden kuin palkitsi hänet. Kun muuta ei enää voitu, palkinto myönnettiin ”palveluksista teoreettiselle fysiikalle” ja valosähköisen ilmiön selittämisestä, ei suhteellisuusteoriasta.
Einsteinin Nobelia pidäteltiin pitkään sillä selityksellä, ettei teoreetikon työ hyödyttänyt ihmiskuntaa Alfred Nobelin edellyttämällä tavalla. Synkempiäkin syitä on aavisteltu. Einstein oli saksanjuutalainen aikana, jolloin antisemitismi oli nousussa.
Syy saattoi viime kädessä olla Nobel-komitean itsearvontunto. Päätökset eivät kuuluneet muille. Einsteinin tapauksessa siitä kehkeytyi lähinnä komedia, mutta vuoden 1918 kemian palkinto oli vetää maton Nobelien arvovallan alta.
Maailmansodat olivat Nobel-säätiölle haastavaa aikaa. Komiteat yrittivät tasapainotella ja osoittaa riippumattomuuttaan. Palkinnot pantiin useimmiksi sotavuosiksi jäihin.
Kun toinen maailmansota oli ohi, Suomi sai ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan tiede-Nobelinsa. Suomalaissyntyinen Ragnar Granit tosin sai lääketieteen palkinnon vuonna 1967, mutta hän oli jo pitkään ollut Ruotsin kansalainen.
Alfred Nobel kirjasi testamenttiinsa palkinnon ehdoksi, että keksintö oli syntynyt edellisen vuoden aikana. Siitä Nobel-säätiö luopui jo ennen kuin ensimmäistäkään palkintoa oli jaettu.
Säätiö ymmärsi, että tiede etenee harvoin jos koskaan äkillisinä neronleimahduksina. Yksinäisen tutkijaneron myyttiä säätiö kuitenkin ylläpitää takertumalla toiseen sääntöön.
Yksilötieteestä on siirrytty massatieteeseen. Tieteen todellisuus on Kuukkasen mukaan toisenlainen kuin palkinnoista voisi päätellä.
– Yksilöiden nostaminen antaa tieteestä tavallaan vääristyneen kuvan. Mutta toisaalta Nobeleilta voisi mennä glooria, jos ei palkittaisi yksilöitä. Mehän haluamme neromyyttejä.
Kukin palkinto jaetaan siis edelleen enintään kolmelle tutkijalle, ei työryhmille, vaikka tieteellisissä läpimurroissa on usein kymmenien ellei satojen ihmisten panos.
Jatkumon ja pitkäjänteisyyden merkitys on kuitenkin tunnustettu monta kertaa epäsuorasti. Palkinto on usein siivutettu sekä tutkijalle, joka on osoittanut jonkin asian laskennallisesti jo vuosikymmeniä sitten, että nuoremmalle kollegalle, joka on kyennyt vahvistamaan laskelman havainnoilla.
Tutkijaryhmät ovat myös yhä kansainvälisempiä. Alfred Nobel voisi olla mielissään, mutta käytännössä se ei ole laimentanut valtioiden välistä kisaa. Melkein alusta asti lehdistössä on laskettu, mistä voittajat ovat kotoisin ja missä he työskentelevät.
Jos nobelistin kuvailee kolmella sanalla, niin ne ovat nyt aivan samat kuin vuonna 1901: länsimaalainen, valkoinen ja mies.
Todennäköisimmin nobelisti on Yhdysvalloista. Sinne on mennyt puolet tiede-Nobeleista, joskin huomattava osa palkituista on maahanmuuttajia. Länsimaiden väliin kymmenen kärkeen lyö kiilaa vain Japani.
Naisia tiedenobelisteista on alle kolme prosenttia. Vaikka naisia on tiedekentällä yhä enemmän, heidän mahdollisuutensa edetä urallaan terävimpään kärkeen ovat edelleen monista syistä huonommat kuin miehillä.
Naisten Nobelien vähäisyydessa tiivistyvät tiedemaailman tasa-arvon rakenteelliset ongelmat, joihin on vaikea päästä käsiksi, summasi historian yliopistotutkija Heini Hakosalo Oulun yliopistosta Ylen haastattelussa viime syksyn Nobel-viikon alla.
Nobel-komiteat vetoavat päätöksissään 1800-luvun lopussa laadittuihin sääntöihin, mutta maailma muuttuu. Monipuolistuuko palkittujen ja palkintoperusteiden kuva?
– Se onkin hyvä kysymys. Ovatko Nobel-kriteerit vääristyneet, vai onko vanhan jatkumiseen syynä vain länsimaiden tieteellinen ja rahallinen valta, Kuukkanen pohtii.
– Rikkaalla lännellä on varaa rakentaa hiukkaskiihdyttimiä. Jos niistä annetaan palkintoja, se kuvastaa fundamentaalisesti sitä, miten teollista suurta tiedettä arvostetaan.
Ehkä myös naisten ja muiden kuin länsimaiden Nobel-aika on tulossa.
Mahdollisesti pinnan alla kuplivien muutosten arvioiminen on vaikeaa, koska nobelisteiksi ehdotettujen nimet pidetään salassa 50 vuotta.
Toissa vuonna verhoa hieman raotettiin. Lääketieteessä naisehdokkaiden osuuden kerrottiin kasvaneen vuoden 2015 viidestä prosentista 13 prosenttiin, ja kemiassakin muutos oli vastaavan suuntainen. Fysiikan Nobel-komitea ei kertonut omia lukujaan.
Myös ehdokasasettelua on muutettu muun muassa niin, että kukin kutsutuista saa tehdä yhden esityksen sijasta kolme. Kutsun saavat vuosittain tuhannet ihmiset, ydinjoukkona aiemmat nobelistit ja Pohjoismaiden yliopistojen johtava luonnontiedeväki.
Seuraavaksi valta siirtyy Ruotsiin raportoijille, joiden käsittelyssä ehdokaslista kutistuu ja päätyy lopulta komission punnittavaksi.
Koska Nobelit ovat ihmisille ikkuna tieteeseen, ne näyttävät, mitä nykyaikainen tiede on, sanoo professori Jouni-Matti Kuukkanen.
– Siksi on tärkeää, mistä aiheista ja kenelle palkintoja annetaan, ovatko palkitut länsimaista vai muualta ja mikä heidän sukupuolensa on. Tärkeää ja toivottavaa olisi, että porukka laajenisi.
Vasta-argumenttina kuulee usein sanottavan, että Nobel-palkintojen arvo alenee, jos kriteeriksi otetaan myös monimuotoisuus.
– Kunhan Nobel-komitea pitää huolen siitä, että palkitut ovat aina tieteellisesti erittäin ansioituneita eikä tee kompromisseja sen suhteen, niin se riittää. Jos valittu sitten on musta nainen, niin se on vain hyvä osoitus ajassa elämisestä, Kuukkanen sanoo.