Veikö lokki jäätelösi? Ihmisiä tarkkailevat kaupunkilaislokit ovat oppineet haluamaan samoja herkkuja kuin mekin
Niin on ehkä käynyt sinullekin: herkkuhetki ulkosalla on jäänyt kesken, koska lokki on napannut jäätelötötterösi tai nakkisämpyläsi kädestäsi. Lokkeja on helppo manata ahneiksi, mutta brittitutkimusten mukaan ne osoittavat herkkuja saalistaessaan erityistä sosiaalista älykkyyttä.
Lokit kykenevät kiinnittämään huomiota muiden eläinten käytökseen ja hyödyntämään keräämiään havaintoja oman ravintonsa hankinnassa, toteavat Sussexin yliopiston tutkijat Biology Letters -lehdessä julkaistussa tuoreessa tutkimuksessaan, joka vahvistaa aiempia havaintoja.
Lokki toisin sanoen oppii matkimaan muiden eläinten valintoja. Se ei ole eläinlajeille ainutlaatuista, mutta lokit ovat oppimisessaan erityisen joustavia, tutkimuksessa todetaan. Siinä havaittiin, että lokit poimivat vinkkejä myös ihmisten käytöksestä.
Tutkimuksen kohteena olivat Brightonin rannan harmaalokit. Eteläenglantilaisessa Brightonissa riittää ihmisiä, jotka käyskentelevät jäätelö tai briteille rakas kala-perunakäärö kädessään, sillä lyhyehkön junamatkan päässä Lontoosta sijaitseva rantakaupunki on ollut erittäin suosittu turistikohde viktoriaaniselta ajalta asti.
Harmaalokkeja alkoi asettua Euroopan kaupunkeihin 1900-luvun puolivälissä. Ne ovat harvoja eläinlajeja, joiden kannat ovat runsastuneet nimenomaan antropogeenisessä ympäristössä eli siellä, missä on paljon ihmisiä. Muualla kannat ovat laskussa.
Nopealla kaupungistumisellaan harmaalokit ovat osoittaneet suurta joustavuutta pesäpaikkojen ja ravinnon valinnassa ja lisääntymiskäyttäytymisessään, kirjoittaa Sussexin yliopiston neuroetologian professori Paul Graham The Conversation -lehdessä.
Aiemmista tutkimuksista tiedetään, että lukuisat eläinlajit osaavat sopeutua ruoan saatavuuden vaihteluun. Kaupunkien harmaalokeilla sopeutuminen on havaittu harvinaisen nopeaksi.
Tätä taipumusta selvitettiin joitakin vuosia sitten niin ikään Brightonissa tehdyssä tutkimuksessa, sillä kertaa puistossa, koulun pihassa ja jätteenkäsittelylaitoksella. Lokkien todettiin oppivan kellonajat ja viikonpäivät, jolloin kullakin paikalla liikkui ihmisiä.
Uusimmalle tutkimukselle antoi pontta myös muutaman vuoden takainen Exeterin yliopiston tutkimus. Siinä havaittiin, että saadessaan vaihtoehtoja harmaalokki oli kiinnostunein nimenomaan ruoasta, jonka se oli nähnyt ihmisellä.
Syötäväksi kelpaamattomat esineet eivät synnyttäneet vastaavaa eroa, vaikka ihminen olisi pidellyt niitä.
Tuloksien perusteella kaupunkilokkien yksi voimatekijä saattaa olla neofobian puute. Läheskään kaikki lintulajit eivät ole yhtä lailla pelottomia uusien asioiden suhteen.
Yhdysvaltalaisen Nebraskan yliopiston tutkijat selvittivät pari vuotta sitten kymmenen varislintulajin neofobiataipumuksia. Tulosten mukaan linnuilta meni keskimäärin nelinkertainen aika lähestyä tuttua ruokaa, kun sen viereen pantiin vieras esine.
Toisaalta tiedetään, että mitä kaupungistuneempi laji on ja mitä suuremmissa parvissa se elää, sitä vähemmän sillä havaitaan neofobiaa. Harmaalokki on nimenomaan porukoissa viihtyvä laji.
Sussexin yliopiston tukimuksessa käytettiin ärsykkeinä vihreitä ja sinisiä perunalastupusseja.Tutkijat asettelivat niitä rannalle alueille, joilla parveili harmaalokkeja. Lähistölle asettui koehenkilö syömään jommankumman värisestä pussista.
Lokkien havaittiin tarkkailevan hänen puuhiaan, mistä todistivat pään kääntely ja puolittaiset lähestymiset.
Pusseja nokkimaan päätyi runsas kolmannes lokeista. Niistä 95 prosenttia valitsi värin, joka vastasi koehenkilön perunalastupussia. Linnut toisin sanoen osasivat tulkita ihmisen käytöstä ja vetää siitä yhteyksiä maassa lojuneisiin pusseihin.
Aikuiset linnut päätyivät pussien luo useammin kuin nuoret, mikä viittaa siihen, että aikuisilla on taitoja ja rohkeutta, jotka nuorilta vielä puuttuvat. Sosiaaliseen oppimiseen aikuisia tarkkailemalla on aikaa: vaikka harmaalokki nousee siivilleen jo parin kuukauden ikäisenä, täysin aikuinen se on vasta nelivuotiaana.
Toinen mahdollinen selitys nuorten lokkien varovaisuudelle toki on, etteivät ne vielä uskalla kilpailla aikuisten apajista, tutkijat tuumivat.
Harmaalokkien kaupungistuminen alkoi vasta noin 80 vuotta sitten. Evoluutio ei ole ehtinyt muokata niiden käytöstä, vaan kyseessä on oltava jokin yleisempi taipumus.
professori Paul Graham
Koska harmaalokit eivät ole kaupungistuneet yhtä matkaa ihmisten kanssa, niiden käytöksen takana täytyy olla niillä vanhastaan ollut taipumus tarkkailla ja sopeutua, sosiaalinen älykkyys, Graham sanoo.
Ihmiselle se on haaste: lokit eivät häivy saalistamasta jäätelöitä, vaikka eivät koskaan saisi ihmisiltä ruokaa, tutkijat päättelevät. Lokeille näyttää riittävän ärsykkeeksi, että ne näkevät ihmisten valitseman syötävän.
Toisaalta tutkimukset osoittavat, etteivät kaikki lokit suinkaan yritä ryövätä ruokaa ihmisen kädestä. Uusinkin tutkimus tukee sitä päätelmää, että röyhkimyksiä on vain noin neljäsosa esimerkiksi torilla parveilevista lokeista.
Vaikka lähes kaikki lähistön lokit katselivat rantahiekalla lupaavasti lojuneita perunalastupusseja, vain noin viidennes tuli nokkimaan niitä ennen kuin lähistöllä istunut koehenkilö poistui.
Välipalojen menettäminen lokeille on omiaan lisäämään niiden huonoa mainetta. Konfliktit ihmisten ja lokkien välillä puolestaan saattavat pienentää lokkikantoja, jotka ovat laskussa jo muutenkin.
Suomessa aikoinaan hyvin yleinen harmaalokki luokiteltiin viime vuosikymmenen lopulla vaarantuneeksi. Muista lokkilajeistamme selkälokki on erittäin uhanalainen. Vaarantuneita ovat harmaalokin lisäksi merilokki ja naurulokki.
Exterin yliopiston tutkimuksessa joitakin vuosia sitten tarjottiin yhtä keinoa lokkien pitämiseksi loitolla. Niiden todettiin jättävän ihmisen eväät todennäköisemmin rauhaan, jos ihminen katsoo kohti.
Tutkijat arvelivat, että lokit olivat saattaneet oppia pitämään ihmisen katsetta merkkinä vaarasta. Taustalla voi kuitenkin olla myös evolutionäärisiä syitä, jotka liittyvät katseen väistämiseen ylipäätään, tutkimuksessa pohdittiin.
Katse ei ole eläinkunnan evoluutiossa mikään pikkujuttu. Ruotsalaisessa Lundin yliopiston viimevuotisessa meta-analyysissä pääteltiin, että kyky seurata toisen yksilön katsetta sai perustan jo hyvin varhain eläinkunnan historiassa.
Kyky ennustaa toisen yksilön katseen perusteella, missä voisi olla ruokaa ja missä luuraa mahdollinen uhka, näyttää kehittyneen evoluution varrella ainakin kaksi eri kertaa ja liittyvän aivojen anatomian monimutkaistumiseen.
Kuuntele lisää lokeista Areenassa: