Veteen liittyviä kiistoja kytee eri puolilla maailmaa, ja siksi Suomen leipälajille eli vesidiplomatialle on tulevaisuudessa yhä enemmän tarvetta
Maaliskuun lopulla YK:n päämajassa New Yorkissa järjestettiin vesikonferenssi – ensimmäistä kertaa 46 vuoteen. Ilmastonmuutos on nostanut veden yhdeksi ihmiskunnan kohtalonkysymyksistä.
Jo nyt vesi käyttäytyy toisin kuin ennen, hydrologinen kierto on muuttunut ja ilmastolliset ääri-ilmiöt lisääntyvät.
Pitkiä kuivuusjaksoja esiintyy tihenevään tahtiin eri puolilla maapalloa. Kymmenet miljoonat ihmiset kärsivät monsuunisateiden aiheuttamista jättimäisistä tulvista viime kesänä Pakistanissa. Yli tuhat ihmistä kuoli.
Ääri-ilmiöiden ohella veden käyttö lisääntyy. Jo arviolta puolet maailman ihmisistä kärsii jonkinasteisesta vesipulasta.
– Eri valtioille tämä tarkoittaa sitä, että niiden pitää paremmin varautua siihen, kuinka paljon vettä on yhteiskunnan käytössä. Kun osaoptimoidaan yhden kansallisvaltion vedenkäyttöä, niin se on väistämättä toiselta maalta pois, ulkoministeriön vesiasioiden erityisedustaja Antti Rautavaara sanoo.
Rajavesiyhteistyö olikin yksi YK-konferenssin viidestä teemadialogista. Vedestä rauhan kysymyksenä puhuttiin epävirallisella tasolla.
2030 tavoitteena tuottaa vesivoimaa 5 700 TWh
Ilmastonmuutos on herättänyt vesivoiman rakentajat. Vesi on uusiutuva energiamuoto ja toimii säätövoimana, kun tuuli- tai aurinkoenergiaa ei ole saatavilla.
Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n kaavailuissa vesivoimalla tuotetun energian määrä kasvaisi (siirryt toiseen palveluun) vuoteen 2030 mennessä nykyisestä kolmanneksella 5 700 terawattituntiin. Viime vuosina uusia voimaloita ei kuitenkaan ole tehty suunniteltuun tahtiin.
Eniten virtaavaa vettä padotaan Aasiassa, erityisesti Kiinassa.
Vesivoiman rakentaminen aiheuttaa kuitenkin kiistoja ylä- ja alajuoksun välillä, maiden sisällä ja niiden välillä.
Laosilla on kunnianhimoinen suunnitelma. Se haluaa Kaakkois-Aasian akuksi ja siksi rakentaa Mekong-joen pääuomaan ja sivujokiin lukuisia vesivoimapatoja.
Mekongin alajuoksulla Kambodzhassa, Vietnamissa ja Thaimaassa tätä ei katsota täysin hyvällä, sillä padot muuttavat joen virtaamaa ja heikentävät kalansaaliita. Padot uhkaavat myös maailman riisiaittana tunnettua Mekong-joen suistoa Vietnamissa, sillä suisto ja sen maanviljely on hyvin riippuvainen veden kuljettamasta kiintoaineksesta.
– Padot ovat tärkeä vesivoiman lähde, mutta samalla ne muuttavat merkittävästi joen virtaamaa. Erityisen suuri haitallinen vaikutus tulee olemaan kalastukselle, jonka arvo on vuositasolla miljardiluokkaa. Se on sekä ruokaturvan että elinkeinon lähde. Kalastus on usein myös tärkein elinkeino kaikkein köyhimmille. Vesivoima myös eriarvoistaa, Aalto-yliopiston vesitalouden apulaisprofessori Marko Keskinen sanoo.
Vesivoiman aiheuttamia jännitteitä ratkotaan neljän maan muodostamassa Mekongin jokikomissiossa. Yläjuoksun maa Kiina ei siihen kuulu.
– Vaikka jokikomissio ei ole onnistunut kovin hyvin kestävän vesivoiman edistämisessä, se on kuitenkin tarjonnut maille yhteisen keskustelufoorumin. Mekongin tilanne ei siksi ole tulenarka. Lisäksi Laosilla ja Vietnamilla on perinteisesti ollut hyvät suhteet, Keskinen kertoo.
Suomi on vesidiplomatian iso tekijä
Kun yläjuoksulle vesivoimaa rakentavan maan ja alajuoksun naapurin näkemykset kolaroivat, tarvitaan vesidiplomatiaa.
– Me näemme, että vesidiplomatia on ennakoivaa rauhanvälitystä. Diplomatian tueksi tulee luonnonvaraosaamista, erityisesti vesiosaamista. On tiedettävä joen hydrologinen tila, jotta pystytään tuomaan neuvotteluihin tietoa ja näkemystä, Rautavaara kertoo.
Suomi on veteen liittyvässä diplomatiassa iso tekijä. Taustalla on pitkä rajavesiyhteistyö Neuvostoliiton ja myöhemmin Venäjän sekä Ruotsin ja Norjan kanssa.
YK:lla on kaksi rajavesien käyttöä määrittelevää sopimusta. Ne molemmat ovat Suomen alulle panemia. Helsinki-sopimus solmittiin vuonna 1992 ja New Yorkin sopimus vuonna 1997.
– Vesi ja vesiala on ensisijaisesti rauhan ja yhteistyön väline. Toisaalta pitää muistaa, että jos annetaan joidenkin yksittäisten kiistojen mennä liian pitkälle, vesidiplomatian keinot jäävät kapeiksi ja on vaikea palata taaksepäin, Rautavaara summaa.
Etiopian voimalahanke suututti Egyptin
Niilillä vesidiplomatian raja on ehkä ylitetty, ja retoriikka maailman pisimmän joen vesivarojen käytön ympärillä koventunut.
Etiopiassa alettiin vuonna 2011 rakentaa Niilin toiselle päähaaralle eli Siniselle Niilille maailman kuudenneksi suurinta vesivoimalaa, josta kertoo paljon sen nimi: Suuri etiopialaisen renessanssin pato (Grand Ethiopian Renaissance Dam, GERD).
Voimala on ollut valtava kansallinen ponnistus. Sen rahoittamiseen ovat osallistuneet niin etiopialaiset virkamiehet palkastaan kuin ulkomailla asuvat etiopialaiset lahjoituksin. It’s my dam, julistavat tarrat addisabebalaisten taksien kyljissä ja tekstit kaupunkilaisten t-paidoissa.
Suomen Etiopian-suurlähettiläs Outi Holopainen kertoo, että padon tuottamalle sähkölle on maassa huutava tarve. Etiopialaisista puolet on yhä sähkön ulottumattomissa.
– Etiopia kaavailee sähköä vientituotteeksi Djiboutiin, Holopainen lisää.
Jättimäisen joen virtaamasta 80–90 prosenttia tulee Etiopiasta Sinisen Niilin kautta, mutta siitä huolimatta Niilin vedenkäytössä Egyptin sana on perinteisesti ollut painavin. Taustalla vaikuttavat siirtomaa-ajan sopimukset Niilistä.
– Välit ovat hiertyneet hyvin hankaliksi. Egypti ja Sudan näkevät, että Etiopia on lähtenyt yksipuolisesti rakentamaan patoa, jonka sanovat uhkaavan niiden kansallista turvallisuutta, mutta toisaalta Etiopialla on oikeutensa kehitykseen ja omien luonnonvarojensa käyttöön, Rautavaara sanoo.
Sopua maiden välille etsii Afrikan Unioni. Mukaan kutsuttuina tarkkailijoina neuvotteluissa ovat Euroopan Unioni, Yhdysvallat ja Etelä-Afrikka. Neuvottelut eivät kuitenkaan ole edenneet ratkaisuun saakka.
– Aika on Etiopian puolella, Holopainen sanoo.
Osa GERD-padon turbiineista tuottaa jo sähköä, mutta voimalan lopullinen valmistuminen kestänee vielä muutaman vuoden. Patoaltaasta on täynnä vasta kuudesosa.
Kiinassa kytee vesidiplomatian todellinen haaste
Vesi on ollut kiistakysymys Lähi-idässä vuosikymmenet. Kaukasiassa Azerbaidzhan syyttää yläjuoksulla olevaa Armeniaa vesien pilaamisesta.
Jo 1900-luvun puolella ennustettiin, että tulevaisuuden sodat käydään vedestä.
– Varsinaisia vesisotia en usko tapahtuvan, mutta veden rooli maiden välisissä poliittisissa suhteissa tulee olemaan suuri erityisesti niillä alueilla, joissa maat jakavat isoja jokivesistöjä ja joissa rakennetaan patoja. Veden ja politiikan kytkös toimii molempiin suuntiin: jännitteet näkyvät vesisuhteissa ja vesi toisaalta heijastuu poliittisiin suhteisiin. Mutta vesi on ennen kaikkea yhteistyön väline, Keskinen sanoo.
Vesidiplomatian todellinen haaste saattaa olla sikiämässä Tiibetissä. Kiina kaavailee (siirryt toiseen palveluun) jättimäistä patoa Yarlung Tsangpo -joelle.
Kiinassa, Jangtse-joella olevan maailman suurimman vesivoimalan teho on 22 500 megawattia. Tiibetiin suunniteltu voimala olisi sitä vielä kolme kertaa tehokkaampi.
Joen alajuoksulla on Intia, jonka kanssa Kiinalla on jo valmiiksi huonot välit.
Kuuntele Yle Areenasta Tiedeykkönen: