Viro poisti puna-armeijan T-34-tankin Narvasta – paikalla on nyt uskomaton näky

Narva

Näyttää siltä, kuin joku olisi kuollut tässä karmealla tavalla. Narvalaisen maantien ja joen välissä on pieni aukio täynnä kukkia, muistoviestejä ja kynttilöitä. Liljoja, ruusuja, hyasintteja, neilikoita, aitoja ja muovisia. Hautakynttilöitä ja tuikkuja.

Ankeasta sateesta huolimatta kymmenet kynttilät palavat. Ainakin 20 liekkiä – sekoan laskuissani uudestaan ja uudestaan.

Muistomerkkinä ollut Neuvostoliiton aikainen panssarivaunu T-34 poistettiin paikalta viikkoa aiemmin. Emme koskaan unohda elokuun 16. päivää. Ikuinen muisto, lukee kukkiin kiinnitetyissä muistonauhoissa. Emme voineet pelastaa sitä.

Viron hallitus päätti poistaa neuvostoaikojen sotapatsaat julkisista paikoista 16. elokuuta alkaen. Heti samana päivänä saivat lähteä Itä-Virosta Narvan panssarivaunu ja viisi muuta patsasta. Vironvenäläisten asuttamassa Narvassa päätös on kuin tikari sydämeen.

Venäjä on aivan lähellä. Rajajoki virtaa välittömästi muistopaikan takana, ja metsässä sojottaa mustavalkoraidallinen Viron tasavallan rajapaalu.

Ystäviensä kanssa paikalle jo neljättä kertaa viikon aikana tullut Vadim itkee puhuessaan monumentista. Hän kertoo tulleensa sen luo usein vaimonsa kanssa.

– Olen koko maailman rauhan puolesta. Haluan rauhaa kansojen välille, hän sanoo.

– Se ei ole niin yksinkertaista, että täällä vain se olisi ollut pelkästään tankki.

Myös hänen ystävänsä liikuttuu kyyneliin.

Vadim ei pidä yhteyttä Ukrainan sotaan loogisena syynä poistaa monumenttia, kuten eivät muutkaan paikan päällä haastattelemamme asukkaat.

Hänen mukaansa paikka on ”pyhä muistopaikka fasismin murskaamiselle”.

– Tämä ei loukannut ketään. Miksi tämä tapahtuu? En ymmärrä.

– Se oli vain muisto. Muistopaikka.

Panssarivaunu aseteltiin vuonna 1970 jalustalle kohtaan, jossa puna-armeijan kerrotaan ylittäneen joki. Laatassa luki viroksi näin:

25.–26. heinäkuuta 1944. Leningradin rintaman joukot ylittivät Narvajoen ja mursivat Saksan fasistien joukkojen puolustuksen sekä vapauttivat Narvan kaupungin.

Virallinen Viro ei suinkaan katso puna-armeijan ”vapauttaneen” mitään. Neuvostoliitto miehitti maan 1940. Kesällä 1941 puolestaan natsi-Saksan joukot valtasivat Viron ja Baltian. Puna-armeija valtasi Viron jälleen vuonna 1944.

Maailmansotien välisen ajan itsenäisenä olleesta maasta tehtiin Viron sosialistinen neuvostotasavalta. Neuvostomiehitystä kesti 47 vuotta.

Vadim kertoo, että 1940-luvulla fasistit tulivat hänen perheensä luo ja veivät perheen lehmän.

Narvalaisella Vadimilla on sukulaisia Venäjän puolella Ivangorodissa ja Moskovassa. Vaikka Vadim on Venäjän kansalainen, hän on syntynyt ja kasvanut Virossa.

– Rakastan tätä maata, hän sanoo.

– Ketä vastaan he oikeastaan taistelevat? hän kysyy viitaten panssarivaunun poistamiseen.

– Tämä on meille niin tärkeä.

Myöskään narvalaiset Natalia ja Aleksandr eivät ymmärrä monumentin poistoa.

– Tämä on loukkaus venäläistä väestöä kohtaan, heidän muistonsa on poistettu, sanoo Natalia suoraan.

Viron kolmanneksi suurin kaupunki Narva ja sitä ympäröivä seutu muodostavat eräänlaisen venäläisen kuplan Virossa. Yli 90 prosentilla narvalaisista on juuret Neuvostoliitossa, ja monet pitävät yhteyttä sukulaisiin Venäjällä.

Andrei on syntynyt Narvassa ja hänellä on Viron kansalaisuus. Hän pitää monumenttien poistamista historian tuhoamisena.

– Mutta tämä ei ole vain symboliikan poistamista, tämä vaikuttaa myös olevan vihaa, hän sanoo.

Andrei puhuu Pietarin nähtävyyksiä esittelevän sateenvarjon alta. Hänkin ottaa esiin fasismin. Se ei tuonut mitään hyvää muille kuin saksalaisille, hän sanoo.

Hän pitää muistopaikkaa rauhan ja vapauden symbolina.

– Sotilaat kuolivat täällä Euroopan vapauden ja eurooppalaisten vapauden takia. Tämä on oikeastaan suuri hautausmaa. Kukaan ei enää kaipaa heidän mainettaan. Se on niin väärin.

Puhumme kaikkien haastateltavien kanssa venäjää. Narvassa se on yli 90 prosentin asukkaista äidinkieli. Harva osaa viroa. Alle joka toisella on Viron kansalaisuus.

Neuvostomonumentin poistaminen satuttaa Neuvostoliitosta muuttaneiden jälkeläisiä.

– Ihmiset vierailevat nyt, eivätkä he lopeta, muiston takia. Voit poistaa tämän, mutta ihmiset tulevat tänne silti. Ei tätä voi ottaa pois, Natalia kertoo.

Kyyneleet nousevat hänen silmiinsä, kun hän kertoo, miten he ovat vuosien varrella tuoneet monumentin luo kukkia.

Mielessä käy, kannattaisiko paikalle laittaa muistokyltti, jossa vaikka kerrottaisiin, että puna-armeija ylitti tässä kohtaa Narvajoen kesällä 1944. Ainakaan vielä sellaista ei ole.

Siinä missä aiemmin oli kivipaadelle nostettu panssarivaunu, on nyt tuoretta multaa ja sydämen muotoon aseteltu kukkameri. Vieressä on tuikuista aseteltu panssarivaunu. Sen ytimessä on punaisista tuikuista tehty tähti.

Viereiselle parkkipaikalle pysähtyy auto, jossa istuva mies käy puhumassa panssarivaunun muistopaikalle pysähtyvien ihmisten luona. Hän kerää nimiä mustaan kansioon.

Stanislav, 36, esittäytyy paikallisena aktivistina. Hänen tarkoituksenaan on vedota kaupunginhallintoon patsaan palauttamisen vuoksi. Patsas kun oli teknisesti kaupungin omaisuutta. Stanislav kertoo keränneensä kolmessa päivässä 2 500 nimeä. Se voi hyvinkin olla mahdollista, sillä vajaassa tunnissa muistopaikalle pysähtyy kymmenisen surevaa ihmistä kaatosateesta huolimatta.

Stanislav pitää tärkeänä, että paikalliset käyttäytyvät muistopaikalla rauhallisesti eivätkä rettelöi.

Kun tallinnalainen Pronssisoturi-patsas siirrettiin vuonna 2007 keskustasta hautausmaalle, vironvenäläiset ottivat yhteen poliisin ja osin myös etnisten virolaisten kanssa. Mellakat olivat suuria, ja patsaskiista levisi Viron ja Venäjän valtioiden välille. Toistasataa ihmistä loukkaantui ja yksi kuoli. Patsas oli pystytetty toisessa maailmansodassa kuolleiden neuvostosotilaiden muistoksi vuonna 1947.

Narvalaisen T-34:n poistamisen pelättiin johtavan vastaaviin yhteenottoihin, mutta tilanne Narvassa pysyi rauhallisena. Viroon kylläkin kohdistui suurin kyberhyökkäys sitten vuoden 2007 patsaskiistan, ja sen taustalla vaikutti olevan venäläinen hakkeriryhmä.

Viro hääsi kaksi turistiviisumeilla työskentelevää venäläistoimittajaa panssarivaunun luota hieman ennen kuin se poistettiin. He työskentelivät Suomen ja Italian antamilla Schengen-viisumeilla. Rajavartiolaitoksen mukaan he olivat tekemässä propagandaa.

Historioitsija Pertti Grönholm kuvaa Pronssisoturi-kiistaa artikkelissaan muistisodaksi. Vironvenäläisille nuorille patsas symboloi ylisukupolvista yhteenkuuluvuutta, jotain konkreettista, jonka kautta samaistua venäläiseen historiantulkintaan ja kapinoida virolaista politiikkaa.

Virolaisten näkökulmasta patsas edusti miehitystä, sortoa ja vapauden menetystä, eivätkä virolaiset kokeneet patsasta omakseen.

Virolaiset muistavat neuvostoaikaa kulttuurisena traumana, summaa historioitsija Wiivi-Mari Jouttijärvi väitöskirjassaan viime vuonna. Vironvenäläiset nousivat usein esille hänen haastatteluaineistossaan. Jouttijärven mukaan neuvostoajan vaikeat kokemukset maahanmuutosta ja muukalaisvähemmistöstä näkyvät yhä asenteissa vironvenäläisiä kohtaan.

Päivää myöhemmin Viron hallitus julkistaa tiedon, että Narvasta poistetut esineet ovat otettu valtion omaisuudeksi ja puolustusministeriön alaisuuteen. Se vesittänee Stanislavin adressin.

– Ukrainan sodan aikana nämä muistomerkit aiheuttivat jännitteitä yhteiskunnassa, joten ne poistettiin mahdollisimman nopeasti yleisen järjestyksen säilyttämiseksi, sisäministeri Lauri Läänemets perustelee asiaa tiedotteessa.

– Niille on löydettävä paikka sellaisessa yhteydessä, joka selittää asianmukaisesti vieraan vallan muistomerkkien historiallisen merkityksen.

Läänemetsin mukaan looginen seuraava askel on, että narvalaisia monumentteja pidetään esillä sotamuseossa.

Panssarivaunu­monumentit olivat itäblokissa tyypillisiä. Virossakin niitä oli monia, kertoo sotamuseon tiedotus- ja markkinointipäällikkö Sandra Niinepuu. Tankkien piiput osoittivat aina länteen.

Eräs matkalla jututtamamme virolaisnainen ehdottikin, että Narvan panssarivaunun piipun olisi vain voinut kääntää kohti Venäjää.

Narvan panssarivaunu oli Virossa viimeinen laatuaan, ja se kuljetettiin auton lavalla Viimsiin Viron sotamuseoon. Museossa on näytillä jo yksi kunnostettu T-34, joten museoteknisesti tarvetta ei olisi ollut toiselle.

Puolustusministeriön alainen museo oli panssarivaunulle selkeä ratkaisu. Narvalainen tie suljettiin liikenteeltä, 35-tonninen panssarivaunu siirrettiin kuljetusauton lavalle ja reilun 200 kilometrin matka alkoi.

Vieraita kävi T-34:n ensimmäisenä viikonloppuna kolme kertaa enemmän kuin tavallisesti, kertoo Niinepuu. Vieraat tulivat pääosin Itä-Virosta ja puhuivat venäjää. Kaikki sujui hyvin ja rauhallisesti, vaikka levottomuuksiinkin oli varauduttu.

Meidät ohjataan erilliseen raskaan kaluston halliin.Tavallisesti halli on auki vain viikonloppuisin, mutta meidät ohjataan tykkien ja sotilasajoneuvon armeijanvihreään maailmaan. Narvan T-34 seisoo rullaovien edessä. Se on suuri.

Museon mukaan tankki on säilynyt hyvässä kunnossa, vaikka se vietti 50 vuotta ulkosalla. Telaketjuissa on steariinia. Huomion varastaa punainen tähti, Neuvostoliiton puna-armeijan tunnus.

Panssarivaunu symboloi neuvostomiehitystä ja aggressiota, hyökkäystä ja väkivaltaa, sanoo Niinepuu. Tämä on Viron hallituksen linja, johon valtaosa kansasta yhtyy.

– Ilman Ukrainan sotaa Narvan tankkiin olisi tuskin havahduttu, sanoo Niinepuu.

– Mutta itsenäisyydestämme tuli juuri 31 vuotta. Kyllä aika nyt on todellakin kypsä.

Narvan panssarivaunu on tiettävästi valmistettu toisen maailmansodan aikaan Neuvostoliitossa eikä sitä ole koskaan käytetty tositoimissa. Panssarivaunu on 25-tonninen ja 8-metrinen. Sen sisään mahtuu viiden hengen miehistö. T-34 oli toisen maailmansodan aikainen neuvostoihme, joita käytettiin pitkään itäblokissa.

Muistolaatta ja kivipaasi eivät ole museossa näytillä. Sen sijaan modernissa esittelykyltissä kerrotaan panssarivaunun vaiheet: Neuvostoliitosta Neuvosto-Viroon jalustalle ihailtavaksi ja lopulta muiden taisteluajoneuvojen joukkoon museoesineeksi.