Yhdysvaltain rajalla jää nyt kiinni ennätysmäärä brasilialaisia ja se näkyy Alpercatan pikkukaupungissa, jossa edes futisjoukkueita ei saada kasaan
Toisen kerroksen toimistossaan Jorge Estefesson viittoilee kohti seinää koristavaa valokuvagalleriaa paikallisista jalkapallojoukkueista.
Alpercatan pikkukaupungin liikuntavastaavan suusta putoilee nimi toisensa jälkeen, kun hän osoittaa kuvista pitkälti toistakymmentä pelaajaa, jotka ovat lähteneet Yhdysvaltoihin.
– Monien joukkueiden on vaikea saada tiimiä kokoon osallistuakseen jalkapallosarjoihin, Estefesson sanoo.
Normaalin kymmenen turnausjoukkueen sijasta nyt syntyy kuusi joukkuetta, kun aikuisten sarjoissa peluutetaan myös junioreita.
Alpercatasta on vuosikymmenien ajan lähdetty amerikkalaisen unelman perään. Tänä vuonna lähtijöiden määrä on kasvanut pienistä puroista suoranaiseksi maastamuuttovirraksi.
Koronapandemian aikana työpaikat ovat kuihtuneet, rahan arvo romahtanut ja inflaatio alkanut laukata kaksinumeroisena. Tämä on saanut sadat perheet lähtemään maatalousvaltaisesta 7 500 asukkaan pikkukaupungista Minas Geraisin osavaltiossa.
Kunnan tilastoista näkyy, kuinka he ovat ottaneet lapsensa pois kouluista ja myyneet omaisuutensa. Rahat ovat menneet Yhdysvaltoihin pääsyä lupaileville ihmissalakuljettajille.
Uutistoimisto Reutersin selvityksen mukaan Minas Geraisissa toimii ihmissalakuljettajia eli kojootteja, jotka ovat erikoistuneet brasilialaisten auttamiseen laittomasti Yhdysvaltoihin.
Tuska saada jalkapallojoukkueita kokoon on pientä.
Kaupungintalon työntekijöistä viisi prosenttia on lähtenyt. Sairaanhoitajia, palomiehiä, poliiseja. Sukulaisia, ystäviä ja naapureita. Leipomokaan ei saa enää palkattua työntekijöitä.
Samalla tavalla ovat tyhjentyneet Alpercatan naapurikunnatkin.
– Dollarin hyvä kurssi, työttömyys ja sukulaisuussuhteet jo Yhdysvaltoihin asettuneisiin toimivat kannustimina lähteä, sanoo Alpercatan lähikaupungin, Governador Valadaresin, pormestari Andre Merlo.
Brasilialaisten joukossa myös keskiluokkaa
Brasilialaisten maaseutukaupunkien tyhjeneminen näkyy laittomasti Yhdysvaltoihin yrittäneiden ja kiinnijääneiden tilastoinnissa Meksikon rajalla.
Tilastoinnissa vuosi vaihtuu lokakuun lopussa. Tämän vuoden tilastossa Yhdysvaltain ja Meksikon rajalla jäi kiinni 56 735 brasilialaista.
Tämä on 6,5 kertaa enemmän kuin vuoden 2020 lokakuun loppuun mennessä. Osittain nousua selittää pandemia, joka pysäytti tai hidasti muuttoliikettä kaikkialla.
Ennen pandemiaa vuoden 2019 tilastossa laittomasta maahantulosta jäi kiinni 17 893 brasilialaista rajavirasto CBP:n mukaan.
Tulijat ovat nyt erilaisia kuin aiemmissa muuttoaalloissa. Ennen tyypillinen tulija oli köyhä, nuori mies, joka oli myös rahaa ansaittuaan valmis palaamaan kotimaahansa, kertoo rajapoliisi uutistoimisto Reutersille.
Nyt laittomasti rajaa ylittävien joukossa on enemmän valkokaulustyöläisiä – työvoimaa, jota Brasilian on vaikeampaa korvata kotimaassa.
Meksiko kiristää brasilialaisten maahanpääsyä
Yhdysvallat tarvitsee Meksikolta yhteistyötä hallitakseen rajan yli tulevaa liikennettä niin brasilialaisten kuin muidenkin keski- ja eteläamerikkalaisten osalta.
Brasilialaiset päätyivät tänä vuonna kuudenneksi suurimmaksi kansallisuusryhmäksi rajalla kiinnijääneiden tilastoinnissa.
Brasilialaisten tyypillinen tapa pyrkiä Yhdysvaltoihin on ollut lentää turistina Meksikoon, josta pyrkiä esimerkiksi Tijuanan ja Ciudad Juarezin rajaseudun kautta pohjoiseen.
Brasilialaisilla on ollut vapaa matkustusoikeus Meksikoon. Yhdysvaltain vaatimuksesta viime kuussa Meksiko kuitenkin ilmoitti, että joulukuun puolivälistä alkaen se alkaa vaatia brasilialaisilta turistiviisumia laitonta kauttakulkua hillitäkseen.
Meksiko toivoo linjauksen toimivan samalla tavalla kuin se näyttää toimivan jo ecuadorilaisten kanssa.
Lokakuussa Meksiko esti ecuadorilaisten vapaata matkustamista alkamalla vaatia turistiviisumia. Rajalla kiinnijääneiden ecuadorilaisten määrä romahti lokakuussa 743:een, kun vielä elokuussa heitä jäi kiinni lähes 18 000.
Työtä runsaasti tarjolla Yhdysvalloissa
Rajalla näkyy myös se, mikä Alpercatassa on jo aiemmin huomattu. Yhdysvaltoihin pyritään perhekunnittain.
Brasilialaiset kuuluvat ainakin toistaiseksi Yhdysvalloissa niiden kansallisuuksien joukkoon, joilla on oikeus laittoman maahantulon jälkeen pysyä maassa lupakäsittelyn ajan. Oikeusprosessi voi kestää vuosia ja koko perhe voi elää maassa sen ajan.
Rajavirasto CBP:n mukaan 99 prosenttia brasilialaisista perheistä, jotka hakivat rajalla turvapaikkaa, saivat sen.
Meksikon rajalta brasilialaiset tyypillisesti pyrkivät Floridaan ja Massachusettsiin, joissa on Yhdysvaltain suurimmat brasilialaisyhteisöt.
Pandemian aiheuttaman työelämän liikkuvuden vuoksi Yhdysvalloissa on avoinna lähes ennätykselliset 10,4 miljoonaa työpaikkaa. Osaltaan tämä vetää juuri nyt laittomasti maahan tulevia puoleensa.
Alpercata pelkää kurjistumisen syvenevän
Alpercataan jääneet miettivät nyt tulevaisuuttaan.
Kouluissa pitäisi olla 926 oppilasta, mutta heistä 10 prosenttia puuttuu. Tällä on seurauksia jäljelle jääneille.
– Seurakset näkyvät ensi vuonna, koska saamme liittohallitukselta varoja suhteessa oppilasmäärään. Kun oppilaita puuttuu, budjetti supistuu, suree rehtori Lucia Moreira.
Sama koskee kunnan muitakin palveluja. Maastamuutto syventää tätä kautta olojen kurjistumista.
Maasta lähteneet ovat merkittävä tulonlähde Brasilialle. Keskuspankin mukaan he lähettävät kotiin rahaa kuukausittain 300–400 miljoonaa dollaria.
Ammattitaitoisia ihmisiä dollarit eivät kuitenkaan korvaa.
Koulun keittäjä, Reginalda-rouva kertoo, että hänen oma poikansa on seuraavien lähtijöiden joukossa.
– Hän sanoo minulle, ettei halua olla täällä. Hänen ystävänsä ovat lähteneet jo. Hän haluaa saavuttaa elämässään jotain, mikä täällä olisi vaikeaa, Reginalda kertoo Reutersille.
Brasilian mediassa on kerrottu (siirryt toiseen palveluun) viime aikoina myös maastamuuton traagisista seurauksista. Danielista ja Raianesta, jotka katosivat Tijuanan seudulla. Lenildasta, jonka janoon ja nälkään nääntynyt ruumis löydettiin New Mexicon erämaasta.
– Kannan huolta lähtijöistä, jotka toivovat menestystä kohdalleen, mutta niin ei käy kaikille lähtijöille, sanoo Governador Valadaresin pormestari Andre Merlo.
Riskeistä huolimatta Yhdysvaltain houkutuksen uskotaan ja pelätään pysyvän vastustamattomana.
Uutistoimistojen lisäksi taustalähteinä: BBC Brasil, CNN Brasil, O Globo
Lue myös: