Tero Pitkämäki tunnettiin jo aktiiviaikoina siitä, että hän suunnittelee tulevaisuutta eikä laita kaikkea yhden kortin varaan.
Sähköinsinööriksi kouluttautunut Pitkämäki päätti menestyksekkään keihäänheittouransa vajaat kolme vuotta sitten ja teki sen jälkeen muun muassa myyntityötä start-up -yrityksen aluejohtajana.
– Loppuviimeksi siirtymä oli aika helppo ja kivuton. Olin saanut keihäänheitossa sen mikä oli mahdollista, ja kolmas lapsi oli juuri syntynyt. Viimeiset heittovuodet olivat enemmän kipuilua sen kanssa, etten ehtinyt olla tarpeeksi perheen kanssa, ja lapset kasvoivat.
– Lopettamisen jälkeen näin tosin unia, jossa heitän kovasti innoissani kisoissa – mutta herätessä havahtui, että ai niin, Pitkämäki virnistää.
Tero Pitkämäki on onnellinen ex-urheilija, perheenisä ja keihäsvalmentaja.
Pitkämäki sanoo samaa mitä lähes kaikki ex-urheilijat: huippu-urheilu on tietynlainen kupla.
– Siinä vaan mennään ja tehdään ja ajatellaan itseä, kehittymistä ja tulosta, ja muutamaa läheistä. Minulla se aika kesti 15 vuotta.
”Viimeiset heittovuodet olivat enemmän kipuilua sen kanssa, etten ehtinyt olla tarpeeksi perheen kanssa, ja lapset kasvoivat.
Fyysisesti Pitkämäki näyttää olevan yhtä hyvässä kunnossa kuin aktiiviaikoinaan, ja päivittäinen treeni onkin yhä osa elämää. Siihen ei vain enää kuulu keihäänheitto.
– Käyn salilla, pelaan sulkapalloa ja haastan valmentamiani urheilijoita kaikenlaisiin juttuihin, että tulevat vähän sieltä pilvistä välillä alas.
Tero Pitkämäellä on kolme lasta. Hänen vaimonsa Niina Kelo on entinen seitsenottelija.
Perheessä on ollut selvää, että vastuu vanhemmuudesta jakaantuu tasaisesti. Aktiiviaikoina isän kisakiertäminen vaati veronsa ja aikansa, mutta myös Kelo kilpaili, kun pari meni yhteen.
Läheisten tukea on tarvittu, mutta Pitkämäen mukaan ”hommia on tehty ristiin”.
– Samalla lailla minä olen vaippoja vaihtanut, pyykännyt ja huolehtinut lasten hammaspesuista ja nukkumaanmenoajoista. Minusta se kuuluu asiaan, kun isäksi on tullut – ja meillä on ollut aika helpot lapset.
Tero Pitkämäki heitit MM-kultaa Osakassa 2007.
Pitkämäki sanoo olevansa joissain asioissa tiukka, mutta muuten aika lempeä kasvattaja.
– Tietyt asiat ja rajat ovat sellaisia, joista pidän kiinni: pitää osata sanoa kiitos, pyytää anteeksi ja käyttäytyä muutenkin fiksusti. Muuten olen kyllä niin kova hömpöttämään älyttömyyksiäkin mukuloiden kanssa, ettei moni uskoisi.
Vanhempien ja lasten urheilusuhteista on esimerkkejä maailman huipulta. Vaikka lajista ei tulisi ammattia, monelle jää elämänmittaisia muistoja, ystävyyksiä ja vahvuuksia yhteisestä tekemisestä.
Monesti otsikoiden taakse jäävät kuitenkin ne tarinat, jotka päättyvät pahimmillaan rikottuun minuuteen, erilaisiin riippuvuuksiin, myrkyllisiin perhesuhteisiin ja katkeruuteen. Näissä alkuongelma on usein se, että vanhempi yrittää toteuttaa omia haaveitaan ja saavuttamattomia tavoitteitaan lapsen kautta.
Omalla urallaan lähes kaiken mahdollisen saavuttaneella Pitkämäellä ei ole mitään syytä asettaa lapsilleen paineita.
Pitkämäki ei ole tuputtanut keihäänheittoa jälkikasvulleen, mutta etenkin esikoinen, 8-vuotias Jimi-poika, on innostunut lajista isän jalanjäljissä.
Osakan MM-kullan lisäksi Pitkämäellä on kuusi himmeämpää arvokisamitalia.
Viime toukokuussa Jimi heitti 7-vuotiaiden epävirallisen ME:n 32,36.
– Olisinko kaksi kertaa sanonut, että mennäänkö heittämään, muuten se on Jimi, joka pyytää ja lähtee. Antaa rauhassa paiskoa, mutta muitakin harrastuksia on – ja hyvä niin, isä sanoo.
– Ja nyt puhutaan 8-vuotiaasta. Aikuisuuteen on pitkä matka: innostuksen voi pilata monta kertaa, jos itse alkaa heilua asiassa päällimmäisenä. Kannustan pikemmin myös muihin lajeihin ja juttuihin.
Niina Kelo, Tero Pitkämäki ja Jimi Helsinki-Vantaalla 2015.
Seitsemän arvokisamitalin Pitkämäki korostaa, että yleiselläkin tasolla hän vastustaa ehdottomasti liian varhaista erikoistumista.
– Tulen oikein vihaiseksi asiasta. Ei siinä ole mitään järkeä, että vaikka joukkuelajeista omitaan lapset ja kielletään heitä harrastamasta muita lajeja. Kyllä tuonne 16-17-vuotiaaksi asti pitäisi ehdottomasti olla monipuolinen lajitausta, riippumatta mikä on päälaji.
Pitkämäki on toiminut vuoden 2021 alusta Suomen urheiluliitossa keihäänheiton toisena lajivalmentajana. Hän luotsaa myös lajin ehkä suurinta suomalaistoivoa Oliver Helanderia.
Lopettamisen jälkeen asia ei tosin käynyt mielessäkään.
– Ehkä puoli vuotta oli sellainen olo, etten halunnut katsoakaan keihäänheittoa. Sitten alkoi taas pikkuhiljaa kiinnostaa: kävin katsomassa kisoja ja muuta pientä. Korjus (Tapio) ja Piiroinen (Petteri) soittelivat, että olisi hommia tarjolla, tule kahville. Sanoin, että voin minä muutaman leirin vetää, ja se oli mukavaa puuhaa. Tällä tiellä nyt ollaan ja jatketaan.
Pitkämäki oli tapansa mukaan Pihtiputaan keihäskarnevaaleilla, jossa mukana 8-vuotias Jimi, joka heitit toukokuussa 7-vuotiaiden epävirallisen ME-tuloksen.
Monilla urheilijoilla on vaikeaa siirtyä siviiliin, ja tempoilu sekä tietynlainen surutyö saattavat viedä vuosia.
Tero Pitkämäki, oletko sinä onnellinen?
– Joo, olen minä. On perhe, upea puoliso, elämä tasapainossa – ja tarvittavat urheilukiksit saan siitä, kun valmennettava onnistuu. Näin on hyvä.