Banner Before Header

Yksityislääkärikäyntien Kela-korvauksiin ei esitetä nyt muutoksia – työryhmä lykkäsi uudistukset parin vuoden päähän, kun hyvinvointialueet toimivat

Ylen tietojen mukaan yksityisen sairaanhoidon Kela-korvauksia pohtinut parlamentaarinen työryhmä ei esitä muutoksia nykyjärjestelmään.

Nyt ei esitetä korvausten poistamista, niiden tason leikkaamista tai muutoksia korvausten kohdentamisessa eri palveluihin.

Kaikkien puolueiden yhteinen ryhmä sai työnsä valmiiksi keskiviikkona ja luovuttaa mietintönsä sosiaali- ja terveysministeriölle tänään torstaina.

Monikanavaisen rahoituksen parlamentaarinen työryhmä on päätynyt siihen, että Kela-korvausten kohtaloa on parempi tarkastella sitten, kun sote-uudistuksen hyvinvointialueet aloittavat vuonna 2023.

Mietinnössä on kuitenkin pohdittu sitä, pitäisikö Kela-korvauksia kohdentaa enemmän sellaiseen yksityiseen hoitoon, jota ei ole saatavilla julkisella puolella tai johon on pitkät jonot. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi gynekologit tai hammaslääkärit.

Työryhmän mietintö on yksimielinen. Kokoomus jätti siihen lisälausuman, jossa se ehdotti korvausten nostoa väliaikaisesti koronan takia. Koronaepidemia on aiheuttanut hoitovelkaa ja hoitojonot julkisella puolella ovat kasvaneet.

Hallitus on halunnut ohjata yksityisen hoidon korvausten rahoitusta hyvinvointialueiden järjestämiin julkisiin palveluihin.

Yksityislääkärin vastaanotolla kävi vuonna 2019 noin kaksi miljoonaa suomalaista. Eniten yksityisellä puolella käydään hammaslääkärillä, silmälääkärillä ja gynekologilla.

Jo aiemmilla hallituskausilla tehtyjen leikkausten takia korvauksen osuus hoitolaskusta on enää noin 10–15 prosentin luokkaa.

Yksityisen hoidon Kela-korvausten lisäksi työryhmän pöydällä olivat Kelan järjestämät ja korvaamat lääkinnällinen kuntoutukset, matkakorvaukset ja lääkekorvaukset. Yksityisten lääkärikäyntien tai muun hoidon osuus on hyvin pieni. Lääkekorvausten osuus on kokonaisuudessa suurin, noin 1,6 miljardia euroa vuodessa. Myös nämä korvaukset säilyisivät toistaiseksi ennallaan.

Parlamentaarisen työryhmän tueksi tehdyssä virkamiesselvityksessä (siirryt toiseen palveluun) vaihtoehdoina esiteltiin Kela-korvausten lakkauttamista kokonaan tai niiden maksamista edelleen, mutta rahoituksen siirtämistä hyvinvointialueiden vastuulle.

Voit keskustella aiheesta perjantaihin kello 23 asti.

Lue lisää:

Source Link yle.fi