Banner Before Header

Äänestys Boris Johnsonin kohtalosta alkoi – IS seuraa

Boris Johnsonin ura Britannian pääministerinä ja konservatiivien johdossa saattaa päättyä maanantai-iltana, kun puolueen kansanedustajat äänestävät hänen kohtalostaan. Äänestys alkaa suljettujen ovien takana kello 20. Tulosta odotetaan kello 23 Suomen aikaan.

Jos Johnson voittaa äänestyksen, hän saa ”turvakortin” vuodeksi. Tuona aikana parlamenttiryhmä ei voi uudestaan äänestää hänen erostaan nykyisten sääntöjensä mukaan.

Äänestykseen päädyttiin, kun vähintään 54 konservatiiviryhmän jäsentä oli jättänyt tätä koskevan kirjeensä nk. 1922 komitean puheenjohtajalle Graham Bradylle. Tämä ylitti 15 prosentin vaaditun kynnyksen. Itse äänestyksessä Johnsonin erottamiseen vaaditaan kuitenkin 180 konservatiiviedustajan äänet.

Guardianin mukaan Brady ei ennen äänestystä aio sanoa, kuinka paljon erokirjeiden jättäjiä lopulta oli.

Johnsonilla on yhä tukijansa. BBC:n mukaan varapääministeri Dominic Raab sanoi, että pääministeri on hoitanut kaikki isot asiat oikein: ”taannut elämää suojaavien rokotteiden saannin, saanut talouden liikkeelle ja vastustanut Putinin hyökkäystä Ukrainassa.”

Varsinkin Britannian taloutta koskeva väite on kiistanalainen. Konservatiiviedustajat saavat nyt päättää painavatko Johnsonin synnit ”partygatessa” enemmän kuin luetellut ansiot.

Johnsonia hiertää kuukausia jatkunut ”partygate”. Tiukkojen koronasulkujen aikana pääministerin virka-asunnossa järjestettiin välillä juhliksi riistäytyneitä tapaamisia, jotka rikkoivat koko maata koskevia sääntöjä.

Johnson on jo saanut itse sakot tähän liittyen, mutta kieltäytynyt eroamasta. Hiljan julkistettu kabinettisihteeri Sue Grayn laatima virkamiesraportti asiasta pahensi hänen tilannettaan.

Ilmeisesti viikonloppuna vietetty kuningatar Elisabetin platinajuhla hallitsijana hillitsi osaa tyytymättömistä konservatiiviparlamentaarikoista ja he jättivät erovaatimuksensa vasta sen jälkeen.

Johnsonin vahvimpana seuraajaehdokkaana pidetty valtiovarainministeri Rishi Sunak sai myös partygate-sakot ja on vaikeuksissa myös perheensä muiden verosotkujen vuoksi. Johnsonilta puuttuu kunnon seuraajaehdokas. Ulkoministeri Liz Truss on mainittu, mutta kaikki eivät ole hänestä vakuuttuneita.

Asiaa mutkistaa vielä se, että myös työväenpuolueen johtajaa Keir Starmeria tutkitaan samankaltaisesta koronasääntöjen rikkomisesta. Starmerin tapauksessa on kyse vain yhdestä mahdollisesta joukkoruokailusta kampanjamatkalla, kun Johnsonin juhlia taas oli useita.

Starmer on kuitenkin ilmoittanut eroavansa työväenpuolueen johdosta, jos saa sakot. Tämä lisää Johnsonin paineita.

Independentin mukaan on joka tapauksessa kyse Johnsonin ”lopun alusta” kävi parlamenttiryhmän äänestyksessä kuinka vain.

1922-komitea on hämäävästi perustettu vuonna 1923. Nimi tulee vuonna 1922 valituista konservatiiviparlamentaarikoista, jotka halusivat lisätä parlamentin ”takapenkkiläisten” vaikutusvaltaa.

Vuonna 2018 pääministeri Theresa May joutui samaan konservatiiviryhmä äänestykseen, jonka hän voitti. May kuitenkin erosi seuraavana vuonna hävittyään parlamentissa Brexit-eroon liittyvissä äänestyksissä.

Boris Johnson nousi hänen tilalleen.

Source Link is.fi