Antti Kaikkosen auto hajosi jälleen
Antti Kaikkonen löysi itsensä maanantaina tutun ongelman keskeltä.
Kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk) kertoo Instagram-tilinsä julkaisussa, että hänen perheensä auto on hajonnut jälleen.
– Joko pitää harkita vanhan auton vaihtoa, kun alkaa hinausautojen kuljettajatkin olla tuttuja… ”Mehän haettiin tämä viimeksi presidentinlinnan edestä..” Taas mennään! Kaikkonen kirjoittaa.
IS kertoi viimeksi toukokuussa, kuinka tuolloin Suomen puolustusministerinä toiminut Kaikkonen löysi itsensä keväällä samankaltaisesta tilanteesta. Tilannetta todistivat myös amerikkalaiset turistit, jotka olivat vierailulla Helsingissä.
Lue lisää: Antti Kaikkonen odotteli kaikessa rauhassa hinausautoa – paikalle sattuneet turistit hämmästyivät
Kaikkonen julkaisi tapauksesta kuvan Facebookiin, jossa hän seisoi Presidentinlinnan edessä. Kuvan etualalla komeili hinausauto.
Kaikkonen kertoikin, että hänen vaimollaan hajosi auto suoraan Presidentinlinnan eteen.
Kun Kaikkonen oli odottelut paikalle hinausautoa, paikalle osui kaksi turistia, jotka pyysivät häntä ottamaan heistä kuvan.
Kävi ilmi, että turistit olivat kotoisin Teksasista.
– Kerroin käyneeni siellä päin äskettäin, Lockheed Martinin tehtaalla F-35 kokoonpanolinjaan tutustumassa.
Turistit hämmästyivät Kaikkosen kertomasta suuresti. He sanoivat Kaikkoselle, että sinne ei pääse.
– Jouduin kertomaan, missä hommissa olen. Olivat vielä enemmän hämmästyneitä, Kaikkonen kirjoitti.