Asiantuntija tyrmää uuden urheilupomon radikaalin ehdotuksen: ”Ei ole työhön perehdyttäminen mennyt ihan kohdalleen”
Syyskuun alussa Suomen olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtajana aloittanut Matti Heikkinen esitti alkuviikosta julkaistussa haastattelussa, että lääkäreille olisi annettava pakkokeinot, jotta kansalaiset saataisiin liikkumaan enemmän.
”Asioihin havahduttaisiin todennäköisesti kunnolla vasta sitten, kun lääkärit alkaisivat määrätä liikkumisvajeesta kärsiville liikuntaa ja liikettä – siinä missä esimerkiksi erilaisia reseptilääkkeitä nyt. En näe mitään syytä, miksei tällaista eräänlaista pakkokeinoa voitaisi ottaa käytäntöön”, Heikkinen sanoi.
Jyväskyläläisen esitys oli sikäli yllättävä, että sen esitti huippu-urheilupomo, eikä koko kansan liikkumisesta vastaava johtaja, jollaisia Olympiakomiteasta löytyy. Tätä seikkaa ihmettelee myös emeritusprofessori Hannu Itkonen.
– Tultiin huippu-urheilijan mentaliteetilla kehiin ja alettiin esittää kovia ukaaseja, Itkonen sanoo.
Hän toimi pitkään Jyväskylän yliopiston liikuntasosiologian professorina ja on seurannut suomalaista urheilua vuosikymmenten ajan eri positioista. Itkosen mielestä uusi Heikkisen kommentti kertoo Olympiakomitean sekavasta tilanteesta kevään kohujen jäljiltä.
– Heikkisen avaus kertoo siitä, että ei ole työhön perehdyttäminen mennyt ihan kohdalleen, Itkonen arvioi ex-hiihtäjän ensimmäisiä viikkoja vaativassa tehtävässään.
Professori ihmettelee, kuinka huippu-urheilusta vastaava johtaja voi ryhtyä vaatimaan lääkäreitä määräämään ihmisiä liikkumaan.
– Aika kummallinen ajatus, että Olympiakomitea pystyy ihan väestötasolle ulottamaan liikunnan edistämistoimet.
Itkosen mukaan suomalainen liikuntakulttuuri on eriytynyt eri sektoreihin, ja sitä on syytä hallinnoida eri tahoilta.
– Eikä keskittää valtaa yhteen paikkaan eli Olympiakomiteaan.
Olympiakomitea hallinnoi nykyään kaikkea urheilua ja liikuntaa, mikä on Itkosen mielestä kestämätön yhtälö.
– Sosiologisena analyysinä tällainen on tuomittu epäonnistumaan, Itkonen sanoo.
Hannu Itkonen toimi liikuntasosiologian professorina Jyväskylän yliopistossa vuosina 2004–2017.
Hänen mielestään Heikkisen kannanotto oli epä-älyllistä ja viesti jostain menneestä maailmasta ja tarpeesta päsmäröidä.
Kaiken lisäksi Heikkisen neronleimahdus ei ole mikään uusi asia, sillä Suomessa on jo olemassa liikkumisresepti, mutta se ei perustu pakkoon ja määräämiseen, vaan lääkärin ja asiakkaan yhteiseen sopimukseen.
UKK-instituutin vanhempi tutkija Minna Aittasalo oli mukana hankkeessa, joka käynnistyi yli 20 vuotta sitten.
– Saimme idean liikkumisreseptiin Uudesta-Seelannista, jossa se oli käytössä, Aittasalo kertoo.
UKK-instituutin vanhempi tutkija Minna Aittasalo.
Hänen mukaansa vastaavia hankkeita oli 2000-luvun alussa monissa muissakin maissa, muun muassa Britanniassa ja Ruotsissa.
Suomessa uskottiin, että nimenomaan lääkärien avulla kansalaisia saataisiin aktivoitumaan liikunnan pariin.
– Ajateltiin, että lääkärit ovat liikunnan saralla hyödyntämätön voimavara, Aittasalo sanoo.
Asiantuntijat arvelivat ihmisten kunnioittavan lääkärien auktoriteettia ja tottelevan, kun valkotakkiset kehottivat harrastamaan liikuntaa.
Hankkeessa oli kaksi pilottikuntaa (Salo ja Saarijärvi). Muutamaa vuotta myöhemmin tehtiin random-tutkimuksia liikkumisreseptin vaikuttavuudesta. Aittasalon mukaan tulokset olivat positiivisia, mutta hankkeen etenemistä vaikeutti käytännön ongelma.
– Liikkumisreseptiä ei kyetty laittamaan sähköiseen potilasjärjestelmään.
Toinen ongelma oli tiedonkulku terveydenhuollon ammattilaisten ja liikunta-alan ammattilaisten välillä.
– Potilasturvasyistä tietoja ei voitu siirtää, mikä vaikeutti yhteistyötä, Aittasalo sanoo.
Hanke on kuitenkin jatkunut näihin päiviin asti. Vuonna 2022 liikkumisresepti löytyy THL:n sähköisestä koodistopalvelusta, ja sen käyttö on helpompaa kuin aikaisemmin. Aittasalo ei tiedä, kuinka monessa kunnassa liikkumisreseptiä hyödynnetään.
– Suuressa osassa kunnista on käytössä ainakin vastaava käytäntö, joka perustuu liikuntaneuvontaan.
Tutkija korostaakin, että liikkumisreseptin lähtökohtana ei ole määräämismentaliteetti.
– Kyse ei ole määräyksestä, vaan keskustelun apuvälineestä. Liikkumisreseptissä terveydenhuollon ammattilainen ja kansalainen kirjaavat yhdessä tavoitteen ja samalla sovitaan, kuinka sen toteutumista seurataan, Aittakallio sanoo.