Ensin Lukas McMahon, 18, repesi isänsä ehdotukselle – nyt kalifornialaisesta puhutaan jo Suomen olympiatoivona
Videopuheluun Kaliforniasta paikallista aikaa varhain aamulla vastaa nuori mies, jonka olemus on jämäkkä ja rauhallinen. ”Perus jenkki”, voisi joku heti sanoa vastausten perusteella.
Sillä ei kuitenkaan tarkoiteta nyt mitään negatiivista. Vastaukset vain tulevat niin luontevasti ja tarkkaan punnitusti.
Tuntuu kuin tämä 18-vuotias antaisi haastattelua kokeneen ammattilaisurheilijan tavoin.
Lukas McMahonille sellainen status surffauksessa eli lainelautailussa on vasta unelma.
Vuoden 2024 Pariisin olympialaiset tulivat vielä liian nopeasti.
Mutta vuoden 2028 olympialaisissa McMahon voi olla jopa yksi Suomen menestystoivoista, kotikisoissaan Los Angelesissa.
Aluksi Suomesta vitsailtiin
Lukas McMahon on asunut koko elämänsä Kaliforniassa, mutta hänen äitinsä on kotoisin Suomesta.
McMahon asuu Del Marissa, joka on pieni rantakaupunki San Diegon piirikunnassa.
Asuinpaikan perusteella ei ole minkään sortin yllätys, että McMahon päätyi 10-vuotiaana kokeilemaan surffausta.
– Sen lisäksi, että useat kaverini surffasivat, minua inspiroi lajiin, että näin surffausta jatkuvasti uutisissa ja kaikkialla.
Totisempaa lajista tuli muutaman vuoden päästä. McMahon tajusi, että tätä hän haluaa tehdä vanhempanakin, alkoi treenata suunnitelmallisemmin ja osallistua paikallisiin kisoihin.
– Aluksi en pärjännyt, mutta jatkoin yrittämistä. Pysyin sinnikkäänä. Ajan myötä aloin saavuttaa tuloksia, ja yksi asia johti toiseen.
– Isäni vitsaili minulle 4–5 vuotta sitten, että ”mitäs jos surffaisit Suomen maajoukkueessa”. Olin, että ”ha ha, onpa hauskaa”.
Siitä tulikin todellisuutta.
– Olen hyvin iloinen siitä.
Suomessa utopiaa, Kaliforniassa arkea
McMahonin ja Suomen Lainelautaliiton yhdisti Juho Mikkonen, lajin moninkertainen Suomen mestari ja Lainelautaliiton puheenjohtaja.
– Oli erittäin helppo päätös, että edustan Suomea. Myös äitini kehotti tekemään sen. Siinä ei ole mitään ihmeellistä. Halusin näyttää eroavaisuuksiani.
Toki on myös selvää, että arvokisapaikat aukeavat helpommin Suomen kuin Yhdysvaltain väreissä.
Suomessa asuvalle olympiapaikka surffauksessa olisi utopiaa. Täällä olosuhteita ei ole, monestakin syystä. Itämeri on niin pieni vesialue, ettei tilaa valtamerille ominaisten aaltojen syntymiseen ole.
Suomen Lainelautaliiton sivuilla avataan, että valtamerissä isot, myrskyissä kaukana rannikoilta syntyvät aallot murtuvat rannoille siisteinä, voimakkaina linjoina. Itämerellä aallot syntyvät paikallisten tuulten voimasta, rannoilla keli on tuulinen ja murtuvat aallot sekavia.
McMahon ei ole koskaan surffannut Suomessa, mutta haluaisi joskus antaa sille mahdollisuuden, ”palata juurilleen”.
Suomen kieltä McMahon osaa vain jokusen sanan.
– Se on niin vaikea kieli. En ole koskaan opetellut sitä, mutta kun tavoittelen paikkaa Los Angelesin olympialaisiin, haluaisin yrittää opetella, McMahon sanoo kohteliaana.
– Äitini kyllä osaa sitä yhä.
Suomessa McMahon ei ole käynyt pariin vuoteen, mutta toivoo tekevänsä niin ensi kesänä – Indonesian-reissun päätteeksi.
Kaliforniassa aalloista ei sen sijaan ole pulaa. McMahon surffaa joka päivä, joskus kahdesti päivässä.
– Herään kuudelta, surffaan noin kello 7–10, menen kouluun. Sitten, riippuen aalloista, menen surffaamaan uudelleen.
Jos enää iltapäivällä ei ole aaltoja, McMahon tekee oheisharjoittelua, käy punttisalilla.
Surffaus on laji, joka vaatii paljon ketteryyttä ja voimaa. Samalla se on laji, jossa korostetaan yhteyttä luontoon, meren voimiin. Surffaajalta vaaditaan paljon kykyä tulkita säätä ja olosuhteita.
Surffaus haastaa niin monella tapaa, fyysisesti ja henkisesti, ettei vedessä olo ole turhaa, vaikka kunnon aaltoa ei aina saisikaan.
– Se, kuinka paljon ja usein surffaan, riippuu kuitenkin siitä, kuinka hyviä aallot ovat. Mitä parempia ne ovat, sitä paremmaksi tulen.
Kaliforniassa voi surffata vuoden ympäri, mutta parhaat aallot ovat talvella sekä syksyllä. Valinnanvaraa maailmanluokan surffispottien löytämisessä riittää, myös vuodenajan ja sään mukaan.
Ammattilaiseksi ja olympialaisiin
Vielä McMahon ei kutsuisi itseään ammattilaissurffaajaksi.
– Sanoisin, että olen matkalla sellaiseksi.
Ensiksi hänen täytyy nostaa tasoaan nykyisistä perustason kilpailuista (qualifying series) challenger-tasolle.
McMahon valmistuu high schoolista parin kuukauden päästä. Aamunsa hän on järjestellyt koulusta vapaaksi jo aiemmin surffauksen ehdoilla.
Sosiaalisen median perusteella McMahonilla on jo esimerkiksi yhteistyökumppaneita. Mutta kun häneltä kysyy, mitä vaatii olla ammattisurffaaja, hän korostaa sanaa ”determination”. Päättäväisyyden McMahon linjaa myös vahvuudekseen.
– Minulle kyse on ennen kaikkea henkisestä puolesta.
Isoihin kisoihinkin McMahon on jo päässyt. Helmikuussa hän edusti Suomea Kansainvälisen surffausliiton (ISA) World Surfing Games -kilpailuissa. Niitä pidetään myös lajin MM-kisoina.
Ne olivat myös kisat, joista McMahon olisi voinut napata Suomelle olympiapaikan jo Pariisiin.
– Pääsin läpi kolmesta erästä. Olen melko tyytyväinen, mutta tiedän, että voin suorittaa paremmin.
Hänen sijoituksensa oli jaettu 64:s, kun kisaajia oli 144. Edellisvuonna El Salvadorin vastaavissa kisoissa McMahon selvitti vain yhden erän.
Vaikkei McMahon nytkään pitänyt olympiapaikan lunastamista mahdottomuutena, korostaa hän, että nyt tärkeintä on päästä isompiin kisoihin.
Myös Olympics.com-sivusto ihmetteli Puerto Ricon kisojen aikaan, miten suomalainen voi tavoitella olympiapaikkaa.
McMahon hehkutti sivustolle, että on siitä syystä entistä ylpeämpi, että saa edustaa Suomea isoissa tapahtumissa.
– Haluan vain innostaa surffaustani katsovia lapsia sanomaan: ”Voi, haluan kokeilla surffausta”.
Vuonna 2028 olympialaiset järjestetään Los Angelesissa.
– Se on ehdottomasti unelmani. 2028 LA:n kisat, niissä haluan olla ja teen töitä sen ehdoilla niin kovaa kuin kykenen.
Eikä McMahon ole edes ainoa Kalifornian-ehdokas olympiasurffauksen ensimmäiseksi suomalaisedustajaksi.
McMahonia reilun vuoden nuorempi Eeli Timperi, 17, voitti viime kesänä Yhdysvaltojen mestaruuden alle 16-vuotiaiden sarjassa.
Timperin molemmat vanhemmat ovat suomalaisia. Perhe muutti Kaliforniaan isän työn takia vuonna 2012.
– Olen tuntenut hänet kauan. Hän on hyvä ystäväni. Nautin siitä, kuinka kiritämme toisiamme ja on coolia, että voimme matkustaa yhdessä Suomea edustaen, McMahon iloitsee.
Suomesta pientä tukea
Tanja Piha Suomen Lainelautaliiton hallituksesta uskoo, että vuonna 2028 olympialaisissa todella nähdään suomalaisväriä surffauksessa.
Timperi ja McMahon voivat tuolloin olla kehityskaarensa puolesta parhaimmillaan. Muita potentiaalisia olympiatoivoja tällä hetkellä ei löydy.
– Kaliforniassa on ihan eri mahdollisuudet harjoitella, parempaa valmennusta, monipuolisempaa oheisharjoittelua ja tietenkin kilpailuja. Jos tässä lajissa haluaa menestyä, ei Suomi ole se paikka, mistä pystyy ponnistamaan, Piha allekirjoittaa.
Lainelautaliiton budjetti on pieni. Maajoukkuetoiminnan kautta Suomen lajiliitto on pystynyt tarjoamaan kaksikolle vaatetuksen ja valmentajan paikalle arvokisoihin.
– Ja henkistä tukea ja sparrausta, mitä heidän perheensä ovat arvostaneet.
Pihan odotukset seuraavasta nelivuotiskaudesta ovat kuitenkin hurjat.
– Kun lähdetään tavoittelemaan oikeasti paikkaa olympialaisissa – en pitäisi mahdottomana myöskään, että tavoitellaan mitalia Losissa – niin se tarkoittaa, että panostukset liiton ja suomalaisen urheilun osalta voisivat olla erilaiset.
Piha jakaa kehuja Olympiakomitealle siitä, että se on kerännyt olympiaperheen tulokaslajeja yhteen. Tavoitteena on ollut pohtia toimenpiteitä urheilijoiden parempaan tukemiseen.
Raju olympiakritiikki
Vaikka McMahonille olympialaiset ovat vankka unelma, surffausta voi yleisellä tasolla verrata esimerkiksi taannoiseen keskusteluun lumilautailusta. Lajin olympiastatus on aiheuttanut kritiikkiä.
Taustaltaan surffaus on kepeä, omanlaisensa alakulttuuri, jossa kilpailu ei ole ollut tärkeää. Tanja Pihalle keskustelu on tuttu.
– On varmasti kahta koulukuntaa. Toiset ovat sitä mieltä, ettei surffissa pitäisi ikinä kilpailla, ja on paljon surffaajia, jotka tavoittelevat MM- ja olympiamenestystä. Se tuo heille mahdollisuuden tehdä ammattimaisemmin ja saada elinkeinon. Se on lajin kehitystä.
Etenkin tämän vuoden Pariisin olympiasurffauksen vieminen Tahitille on herättänyt suurta kritiikkiä.
Ranskastakin löytyisi upeita surffipaikkoja, mutta voi olla, ettei Ranskassa olisi takuuvarmoja aaltoja juuri olympialaisten ajankohtana.
Piha nostaa esimerkiksi myös sen, että Suomessa surffarit tuntevat surua Itämeren surkeasta kunnosta.
– Surffaus on laji, jossa ollaan luonnon kanssa tekemisissä. Jokainen surffari haluaa vaalia, että meret ovat puhtaita ja ne toimet, mitä tehdään, kunnioittavat luontoa. Se on ykköslähtökohta.
Tahitilla, Teahupo’ossa surffiolosuhteet ovat ihanteelliset, kenties maailman parhaat. Kisajärjestelyiden on kuitenkin pelätty tuhoavan alueen ainutlaatuista luontoa.
Siksi olympialaiset aiheuttavat ristiriitaisia ajatuksia myös Pihan mielessä.
– Rakastan sitä tunnelmaa, mutta kyllähän olympialaisiin liittyy hyvin paljon sellaista, mitä emme voi suurena yleisönä hyväksyä.
