Fossiileista selvisi ominaisuuksia, jotka ovat altistaneet lajeja sukupuutolle tai suojelleet siltä ilmaston muuttuessa
Planeettamme elollisen monimuotoisuuden tulevaisuus on synkkä, jos ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos jatkuu ennustetusti, sanovat tutkijat selvitettyään biodiversiteetin tulevaisuudennäkymiä maapallon geologisen menneisyyden perusteella.
Globaalit ja myös alueelliset ilmastonmuutokset ovat olleet maapallon historian aikana kuolemaksi lukemattomille eläinlajeille. Miksi jotkin lajit ovat selvinneet ja toiset eivät? Miten ilmastonmuutoksen voimakkuus on vaikuttanut sukupuuttoriskiin?
Näihin kysymyksiin Oxfordin yliopiston johtamassa tutkimuksessa lähdettiin etsimään vastauksia fossiileista. Tutkimus on julkaistu Science-lehdessä.
Tutkittavina oli merten selkärangattomien fossiileja 485 miljoonan vuoden ajalta – merisiilejä, etanoita, äyriäisiä. Niistä oli vanhastaan laaja ja kattavasti analysoitu fossiiliaineisto, jonka perusteella oli mahdollista päästä sen jäljille, milloin mikin laji katosi maailman meristä.
Koko ja elinalue tärkeitä
Tietokannassa on 290 000 fossiilia, 9 200 lajia. Tutkijat keräsivät tietojoukon avainominaisuuksista, joiden he päättelivät vaikuttaneen lajin nujertumiseen tai selviytymiseen. Joukossa on ominaisuuksia, joita ei ollut aiemmin tutkittu perusteellisesti, muun muassa lajien suosimat lämpötilat.
Tietojoukon rinnalle otettiin simulaatio, joka kertoo ilmaston vaihteluista vuosimiljoonien varrella. Vertailun päätulos oli selvä: mitä enemmän ilmasto muuttui, sitä todennäköisemmin lajin tarina oli ohi.
Sukupuutot ovat koetelleet ennen muuta ilmastollisilla ääri-alueilla eli napojen lähellä ja päiväntasaajalla. Vaikeaa on ollut myös lajeilla, joiden kelpuuttamalla lämpötilalla on ollut vain vähän joustonvaraa.
Etenkin alle 15 asteeseen sopeutuneille lajeille ilmastonmuutos on ollut selvästi suurempi riski kuin suuremman vaihteluvälin sietäneille aikalaisilleen.
Myös eläinten koolla on ollut väliä, tutkijat totesivat. Pieni koko on altistanut sukupuutolle. Merkittävimmäksi tekijäksi osoittautui kuitenkin lajin levinneisyys. Mitä laajempi elinalue, sitä pienempi riski lajilla on ollut kuolla pois.
Huonoimmin on käynyt lajeille, joille on kasautunut tutkimuksessa havaittuja riskitekijöitä, mutta loputtomasti eivät ole venyneet muutkaan. Seitsemän asteen muutos lämpötilassa osoittautui riskirajaksi, jonka jälkeen hengestään ovat kamppailleet sitkeimmätkin lajit.
Epävarmuustekijät vaativat lisää tutkimusta
Tuloksista on hyötyä sen arvioimisessa, mitkä lajit ovat suurimmassa vaarassa nyt ja millä strategioilla niitä voitaisiin suojella, tutkijat sanovat.
He suosittelevat jatkotutkimuksia, joissa tarkasteltaisiin rinta rinnan ilmastonmuutosta ja muita sukupuuttoihin mahdollisesti altistavia tekijöitä. Yhteisvaikutuksia ilmastonmuutoksen kanssa voi heidän mukaansa olla muun muassa merten happamoitumisella ja happikadolla.
Myös lajien ominaisuuksien vaikutuksessa on yhä paljon epävarmuustekijöitä, joiden selvittäminen on ratkaisevan tärkeää, sanovat paleobiologian apulaisprofessori Erin Saube ja väitöskirjatutkija Cooper Malanoski tutkimukseensa liittyvässä artikkelissa The Conversation -lehdessä.
Ilman tutkittua tietoa ja siihen perustuvia välittömiä ja kohdennettuja suojelutoimia kuudes joukkosukupuutto on yhä lähempänä, he varoittavat.
”Elämänpuusta on tulossa muotopuoli”
Yhä useampi tutkija ei puhu kuudennesta joukkosukupuutosta enää futuurissa, vaan sanoo meidän jo elävän sen keskellä.
Vaikka syynä ei olekaan äkkikatastrofi, kuten menneisyyden valtavat tulivuorenpurkaukset tai kuuluisa asteroidi, joka aiheutti dinosaurusten tuhon osana viidettä joukkosukupuuttoa, niin lajit tuhoutuvat nyt luonnottoman nopeasti, ja vauhti on kiihtymässä.
PNAS-lehdessä viime vuonna julkaistun tutkimuksen mukaan lajeja katoaa ihmisen vaikutuksesta 35 kertaa niin nopeasti kuin olisi normaalia.
Viiden viime vuosisadan aikana kato on jo ollut niin suurta, että ilman meitä vastaava olisi kestänyt 18 000 vuotta, meksikolais-yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa lasketaan.
Vieläkin vakavampana tutkijat pitävät sitä, että yksittäisten lajien lisäksi katoamassa on kokonaisia lahkoja, heimoja ja sukuja. Aiemmat joukkosukupuutot kertovat, että muotopuoleksi riivityltä elämänpuulta on vienyt miljoonia vuosia kasvattaa uudet tarpeelliset oksat, he sanovat.
– Biodiversiteetti toipuu, mutta voittajia on hyvin vaikea ennustaa. Monet aiemmissa joukkosukupuutoissa hävinneet olivat erittäin menestyksekkäitä ryhmiä. Jos maapallon elinkelpoinen alue mullistuu, ihminen ei välttämättä ole voittajien joukossa, toteaa Meksikon kansallisen autonomisen yliopiston ekologi Gerardo Ceballos.
Kuuntele Uutispodcast: Sinisimpukka, hyttynen tai leijona ovat avainlajeja, joiden katoaminen käynnistäisi arvaamattoman dominoefektin elinympäristön muissa lajeissa. Vielä ei edes täysin tiedetä, mitkä kaikki kasvit tai eläimet maapallolla ovat tällaisia avainlajeja. Heikki Valkaman vieraana tietokirjailija ja toimittaja Juha Kauppinen.
Miksi suden tai sinisimpukan sukupuutto voi romahduttaa ekosysteemin?
