Gary Connery hyppäsi helikopterista kuningatar Elisabetiksi sonnustautuneena – nyt hänet tuomittiin vankeuteen
Tiettävästi ainoa todellisen kuningatar Elisabetin stunt-esiintyjänä toiminut laskuvarjohyppääjä Gary Connery on tuomittu vankeuteen naisystävänsä törkeästä pahoinpitelystä, kertoo Daily Mail.
Kuningatar yllätti olympiakansan, sekä monet muut, vuonna 2012 Lontoon olympialaisten avajaisissa harvinaisella videolla, jossa hän näytteli kameroiden edessä itse itseään.
Videolla Daniel Craigin näyttelemä kuuluisa James Bond -agentti hakee kuningattaren mukaansa palatsista. Videon lopuksi kaksikko päätyy helikopteriin, ja Lontoon olympiastadionin yllä Elisabet ja Bond hyppäsivät alas helikopterista.
Elisabetia ei luonnollisestikaan laitettu todellisuudessa hyppäämään kopterista, vaan stuntin hoiti monarkiksi naamioitu laskuvarjohyppääjä Gary Connery. Nyt tämän ainutlaatuisen stunttitempun kokenut hyppääjä on passitettu vankilaan naisystävänsä Tanya Brassin pahoinpitelystä
BBC kertoo, että pahoinpitely tapahtui vuonna 2020. Pariskunta oli alkoholia nautittuaan ajautunut riitaan siitä, kumpi heistä kävisi sammuttamassa valot ja sulkemassa portin. Sanaharkasta raivostuneena Connery oli heittänyt naisystävänsä alas portaita. Brassin olkapää oli loukkaantunut tärskyssä pahasti, ja hän oli saanut haavan päähänsä.
Conneryn ja Brassin välistä oikeutta käytiin Oxfordissa Britanniassa, ja Connery tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä. Hänet tuomittiin vankeuteen puoleksitoista vuodeksi, josta hänen tulee viettää vankeudessa ainakin puolet, kertoo Daily Mail.
Kuningatar Elisabetille läheinen työntekijä, hänen kuninkaallinen pukijansa Angela Kelly, on sittemmin kertonut kirjassaan The Other Side of the Coin: The Queen, the Dresser and the Wardrobe, että kuningattarella oli roolisuoritustaan varten yksi ehto: hän nimittäin halusi sanoa videolla jotain.
Ja näin kävi. Videolla kuningattaren suusta kuultiin Bond-elokuvista varsin tutut sanat.
– Hyvää iltaa, herra Bond, kuningatar tervehtii agenttia tämän saapuessa.