Banner Before Header

Ile Uusivuori joutui tekemään Timo Jutilalle yllättävän tempun tv:ssä – kiusallinen hetki haaravälissä herätti hilpeyttä

Juontaja Ilkka ”Ile” Uusivuori kertoo uudella Masked Singer Suomi -kaudella olevan jälleen yllätyksiä luvassa. Hänen mukaansa ohjelman kuvauksissa ei voi koskaan tuudittautua turvallisuuden tunteeseen, sillä koskaan ei tiedä mitä on luvassa.

Juontaja itse muistaa erityisesti yhden ikimuistoisen yllättävän hetken, joka tapahtui ohjelman toisen kauden kuvauksissa.

Oli aika paljastaa Mörkö-hahmoa esittänyt Timo Jutila ja Uusivuoren täytyi saksilla leikata puvun sisältä osia, jotta se saatiin laskettua lavalla alaspäin.

– Olen aina fanittanut Jutilaa ja ensimmäinen kohtaamiseni hänen kanssaan on se, että minulle annetaan sakset ja joudun leikkaamaan sitä pukua.

– Sitten menen Timon tai siis Mörön haarojen välistä puvun sisään, katson ylöspäin ja sen hahmon sisällä kohtaan Jutilan. Vähän kuin Timo Jutila olisi synnyttämässä mua, Uusivuori nauraa IS:n haastattelussa.

Toinen jännittävä tilanne kokeneelle juontajalle oli, kun hän oli aivan varma, että Pakkanen-hahmon sisällä olisi ruotsalaisnäyttelijä Mikael Persbrandt.

– Fanitan hänen Gunvald Larsson-hahmoa isosti. Olin ihan varma, että Pakkanen eli Mikko Leppilampi olisi ollut Persbrandt, Uusivuori selittää.

Se alkoi jo vaikuttamaan juontajan omaan olemukseen lavalla.

– Rupesin jännittämään hänen kanssaan lavalla olemista, koska fanitan Mikaelia niin paljon.

Masked Singerin myötä Uusivuori on kasvattanut itselleen uudenlaisen fanikunnan, nimittäin lapset. Siitä Uusivuori on pelkästään kiitollinen.

– Havahduin siihen ensimmäistä kertaa koulujen ja tarhan pihalla, että tämä onkin aika iso juttu. Käväisin myös Särkänniemessä ja kyllä siellä ihmiset tulivat juttelemaan, hän kertoo.

Ile Uusivuori MTV:n syksyn ohjelmiston pressitilaisuudessa.

Uusivuoren mielestä on kiva jutella hetken ajan lasten ja aikuisten kanssa asiasta, joka saa unohtamaan maailman murheet hetkeksi.

– Mielestäni on kiva jutella ja miettiä, että kuka nyt on Heinäseiväs. Se on tällaisena aikana mielestäni hienompaa ja tärkeämpää kuin koskaan. Olen kiitollinen tästä ohjelmasta ja että se iskee nimenomaan lapsiperheisiin.

Uusivuoren mielestä on hienoa, että ohjelma tarjoaa lapsiperheille yhteisen hetken lauantai-iltaan.

– Se on jotenkin todella pyhää ja hienoa.

Oman perheensä kanssa Uusivuori ei ehtinyt viettää niin paljon aikaa kesällä kuin hän alunperin haaveili. Suunnitelmissa oli mökkeilyä ja harrastusten parissa ajanviettoa, mutta kesäpäivät täyttyivät uuden ohjelman kuvauksista.

– En voi ohjelmaa paljastaa vielä, mutta se on jotain millaista en ole koskaan aikaisemmin tehnyt. Hyvin paljon kuvauksia ja olemme reissanneet ympäri Suomea, Uusivuori vihjaa.

Ile Uusivuori ja kumppani juontaja Marja Hintikka.

Syksyllä olisi kuitenkin toiveissa tehdä perheen kanssa jokin yhteinen matka. Ennen Uusivuori kertoo matkanneensa enemmän Madventures-tyylillä, mutta nyt matkoilta haetaan erilaisia kokemuksia.

– Olen entinen kova matkailija ja aina piti mennä reppuselässä pitkin valtioita rinkan kanssa ja olla vatsataudissa ja näin. Mutta kyllä se on vaihtunut rannekkereissuihin ja perhelomailuun, mistä olen viime aikoina tykännyt.

Masked Singer Suomi alkaa lauantaina 3. syyskuuta klo 20.00 MTV3:lla ja Katsomossa.

Source Link is.fi