IS: Presidentti Niinistön terveydentila on hyvä
Ilta-Sanomien pyynnöstä annetun lausunnon mukaan Niinistöllä ei ole sairauksia tai oireita, jotka vaikuttaisivat hänen kykyynsä toimia tehtävässään.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistön terveydentilan on todettu olevan hyvä, kertoo Ilta-Sanomien (IS) pyynnöstä julkisuuteen annettu lausunto (siirryt toiseen palveluun).
Lausunnon mukaan Niinistön terveydentilaa on seurattu sekä Terveystalossa että Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) eri yksiköissä.
Lausunnon mukaan Niinistöllä ei ole todettu oireita tai sairauksia, jotka vaikuttaisivat hänen kykyynsä toimia presidentin tehtävässä.
Niinistö sairasti koronaviruksen viime vuoden huhtikuussa. Koronan jälkitautina hänelle iski keuhkokuume.
Niinistö on käynyt laajemmassa terveystarkastuksessa viimeksi keväällä 2022.