Kanadan varapääministeri narahti ratista – joutui kiusalliseen tilanteeseen
Ministeri oli ajanut 132 kilometrin tuntinopeutta kotiprovinssissaan Albertassa.
Chrystia Freeland tunnetaan pyöräilyn ystävänä.
Kanadan talousministeri Chrystia Freeland sai ylinopeussakot, raportoi uutistoimisto Reuters. Erikoisen tapauksesta tekee se, että hän on julkisuudessa kertonut, ettei omista autoa.
Ministerin tiedottajan Katherine Cuplinskasin mukaan sakot tulivat Freelandin kotiprovinssissa Albertassa. Ministeri oli ajanut 132 kilometrin tuntinopeutta Grande Prairien ja Peace Riverin kaupunkien välillä.
Cuplinskas ei tarkentanut, mikä nopeusrajoitus alueella oli voimassa, mutta suurin nopeusrajoitus Albertan moottoriteillä on 110 kilometriä tunnissa, kertoo Reuters.
Freeland sai sakkoja 273 Kanadan dollaria, eli noin 185 euroa. Cuplinskas kertoi hänen maksaneen summan jo kokonaisuudessaan.
55-vuotias Freeland edustaa Kanadan liberaalipuoluetta. Hän toimii tällä hetkellä sekä talousministerinä että varapääministerinä.
Reutersin mukaan Freeland kuvataan säännöllisesti pyöräilemässä.
– Tosiasia, joka edelleen järkyttää isääni, on se, etten oikeastaan omista autoa, Freeland kertoi toimittajille viime kuussa.
– Kävelen, käytän metroa. Lapseni kävelevät, ajavat pyörällä ja kulkevat metrolla – se on terveellisempää perheellemme, hän jatkoi.