Kangasniemi-show siivitti Pelicansin finaalien porteille – ”Shokkitappio Ilvekselle”
Pelicans hankki jo toisen vierasvoittonsa Ilveksestä jääkiekon SM-liigan välierissä. Finaalipaikka on katkolla Pelicansille torstaina Lahdessa.
•
Lahden Pelicans haki maukkaan vierasvoiton Tampereen Ilveksestä jääkiekon SM-liigan välierissä. Pelicans löi Ilveksen 2–0 ja on johdossa nyt voitoin 3–2. Finaalipaikka on katkolla lahtelaisille heidän kotijäällään torstaina.
Pelicansin illan sankari oli Iikka Kangasniemi, joka ratkaisi kamppailun toisessa erässä tekemillään osumilla. Kangasniemi värkkäsi pudotuspelikevään ensimmäiset maalinsa. Onnistumiset tulivat todella makealla hetkellä.
Kangasniemi osui ensimmäisen kerran erän toisella peliminuutilla. Viisi minuuttia myöhemmin Kangasniemi sai runsaasti tilaa ja iski jo illan toisen maalinsa.
– En ole asiaa (maalittomuutta) miettinyt sen enempää. Hienoa, että nyt tuli pari ja toivotaan, että tulee jatkossakin, Kangasniemi kuittasi pitkään kestäneen maalittoman jaksonsa.
Ilves sai tilaisuutensa kolmannessa erässä, kun tamperelaiset saivat jauhaa peräti minuutin kahden miehen ylivoimalla. Pelicans-puolustus kuitenkin kesti maalivahti Patrik Bartosakin johdolla. Nollapelin torjunut tshekkivahti pysäytti 23 laukausta.
– Kova suoritus. Pelicans joutui pelaamaan kolme peräkkäistä vierasottelua, he hakivat kaksi voittoa kolmesta vieraspelistään, Yle Urheilun asiantuntija Juha Juujärvi hehkutti.
Pelicans kesti johdossa nyt loppuun saakka
Pelicans menetti 2–0-johtonsa joukkueiden edellisessä ottelussa Tampereella, mutta nyt sama kaava ei enää toistunut.
– Ei tietoakaan siitä, että edellinen ottelu olisi jäänyt Pelicansin pelaajilla ihon alle, Juujärvi viittasi joukkueiden edelliseen kamppailuun.
Kangasniemi näki, että Pelicans pelasi keskialueen tarkemmin kuin edellisessä ottelussa.
– Meille ei tullut keskialueella samalla tavalla kiekonmenetyksiä. Puolustimme sinnikkästi vastustajan myllytykset, Kangasniemi kertasi.
Monet odottivat, että Ilves olisi ollut nyt isäntä talossaan, mutta toisin kävi.
– Shokkitappio Ilvekselle. Pelicansin pelisuunnitelma toimi, he pystyivät eliminoimaan Ilveksen rynnistyksen. Pelicansin avainpeelajat ottivat 100–0-voiton Ilveksen vastaavista pelaajista. Kangasniemi nousi isosti esille tärkeällä hetkillä. Huikea taikuri, Juujärvi ylisti.
”Vastustaja pääsi liian halvalla 2-0-johtoon”
Ilveksen päävalmentaja Antti Pennanen harmitteli toisen erän tapahtumia. Vielä ensimmäisessä erässä kaikki näytti Ilveksen kannalta hyvältä.
– Oli erinomainen avauserä. Toisen erän alku oli heikko. Vastustaja pääsi liian halvalla 2–0-johtoon, tulos alkoi ohjata peliä, Pennanen sanoi.
Pelicans voi varmistaa finaalipaikkansa, kun seuraava ottelu pelataan torstaina Lahdessa. Jos Ilves venyy voittoon, ottelusarja ratkeaa vasta lauantaina Tampereella.
Pelicansin tai Ilveksen finaalivastustaja on Tampereen Tappara, joka nujersi voitoin 4–1. Finaaliottelut alkavat viikon kuluttua, keskiviikkona 19. huhtikuuta.
SM-liigan 5. välierä (4 voittoa)
Ilves-Pelicans 0–2
21.18 0-1 Ikka Kangasniemi (Sakke Hämäläinen,Topias Vilén) tv
26.32 0-2 Iikka Kangasniemi (Lenni Killinen)
Pelicans johdossa voitoin 3–2