Banner Before Header

Keihäskarju Toni Kuusela jäi ”lasten tasolle” – paukautti perään kutkuttavan arvion kyvyistään

Espoon Motonet GP:ssä ei maailmanluokan keihäskaaria nähty. Kisan voitti Toni Kuusela maltillisella 76,36 metrin heitollaan. Toiseksi sijoittui Toni Keränen, joka tempaisi 75,21.

Kuusela, 28, kohensi tämän kauden parastaan vaivaisella 26 senttimetrillä.

– Olihan tuo tuloksellisesti lasten tasolla. Alkukesästä touhu on ollut hemmetin vaikeaa. Mutta ei auta, taas päästiin muutama sentti eteenpäin, Kuusela linjasi Leppävaaran urheilupuistossa.

Keihäskarjun mukaan hänen harjoituskautensa sujui erinomaisesti. Fyysiset ominaisuudet ovat kehittyneet mittavasti viime kaudesta.

– Taas oli todella lähellä. Se on nyt hyvin pienestä kiinni, että sieltä tulee oikeasti kovaa kaarta.

Mistä se jättikaari sitten jää vajaaksi?

– Lopun tekeminen ei ole kunnossa. Ukko lähtee eri suuntaan ja keihäs toiseen. Eteenpäin suuntautuva, jatkuva liike on vielä hakusessa. Kunto on kuitenkin hyvä, siitä se ei jää kiinni, hän vakuutti.

Oregonin MM-kisojen tulosraja on kova 85 metriä. Münchenin EM-tikettiin vaaditaan metriä lyhyempi siivu.

Kuusela ei vielä stressaa arvokisoista. Hän tietää, että rahkeita on.

– Kroppa tuntuu hyvältä. On se kasivitonen ennenkin heitetty, niin miksei nytkin? viime kesänä 85,03 paiskannut köriläs tuumi.

Vaikka keihäs ei liidellyt sinne, mihin viime kesän olympiakävijä olisi halunnut, hän ei työntänyt päätään pensaaseen. Kuusela oli kisan jälkeen hyvin leppoisalla tuulella. Peräti aurinkoinen.

– Vielä en jaksa itkeä. Myöhemmin sitten, jos ei heitto kulje.

Kuusela jatkaa kauttaan ensi tiistaina Turun Paavo Nurmi Gamesissa.

Source Link is.fi