Suomen yksi kaikkien aikojen seiväshyppääjistä, Eeles Landström, kuoli keskiviikkoyönä. Hän oli 90-vuotias.
90-vuotisjuhlat jäivät tammikuussa pitämättä koronapandemian ollessa vuodenvaihteessa pahimmillaan. Niiden sijaan Landströmin oli määrä juhlistaa syntymäpäiväänsä seiväshyppykisojen merkeissä entisessä kotipitäjässään Toijalassa, jonka urheilukentällä on myös muistomerkki hänestä.
Eeles Landström Games –nimiset kisat pidetään sunnuntaina 10. heinäkuuta. Elämän dramatiikkaa on siinä, että tärkein juhlavieras ei ole nyt istumassa katsomossa, vaan Toijalassa vietetäänkin Landströmin muistokisoja.
Tärkein juhlavieras ei ole nyt istumassa katsomossa, vaan Toijalassa vietetäänkin Landströmin muistokisoja.
Landström oli terässeipään mestari. Hän oli 1950-luvulla sekä Suomen että koko Euroopan paras hyppääjä. Hän hyppäsi kahdeksan Suomen mestaruutta peräkkäin (1953–1960), kaksi EM-kultaa (1954, 1958) ja vielä uran kruunuksi olympiapronssia Tokiossa 1960.
Hän hyppäsi kolme kertaa Euroopan ennätyksen ja 13 kertaa Suomen ennätyksen ja toimi harvinaisesti kaksi kertaa Suomen joukkueen lipunkantajana olympiakisoissa (1956 ja 1960).
Tokion olympiakisojen mitalikolmikko 1960: hopeaa Ron Morris, kultaa Donald Bragg, pronssia Eeles Landström. Landström oli ystävystynyt yhdysvaltalaishyppääjien kanssa Amerikan-vuosinaan.
Laji muuttui valtavasti 1960-luvun alkupuolella, kun lasikuituseipäät tulivat. Myös Landström ehti kokeilla lasikuitua, mutta hän ei enää kolmekymppisenä oppinut tekniikkaa ja oli jo muutenkin aikonut lopettaa hyppäämisen.
Landström kertoi, että lopullinen lopettamispäätös syntyi Olympiastadionilla vuonna 1961, kun hän oli jo pudonnut pelistä ja harjasi vauhdinottorataa muita auttaakseen. Silloin hän kuuli selkänsä takaa pikkupojan äänen, joka sanoi:
– Eeles, jää vaan harjan varteen.
Landström ei ottanut sitä loukkauksena, mutta ymmärsi, että on aika siirtyä uusiin haasteisiin.
Lasikuituseipään salat nopeasti oppinut Pentti Nikula jatkoi Suomen menestystä lajissa hyppäämällä ME:n ja voittamalla EM-kultaa 1962.
Eeles Landström ei koskaan hyväksynyt sitä, että terässeipäät vaihdettiin lasikuituseipäisiin. Hänen mielestään laji muuttui liian radikaalisti.
Hän ei kuitenkaan halunnut olla kehityksen tiellä, vaan oli tuomassa Suomeen ensimmäisiä lasikuituseipäitä vuonna 1961 Suomen yleisurheilun vahvan miehen Armas Valsteen pyynnöstä. Vuosina 1954–1959 Yhdysvalloissa opiskelleella ja asuneella Landströmillä oli paitsi kielitaitoa, niin myös suhteita Yhdysvaltoihin.
Landströmille tuli tilaisuus lähteä opiskelemaan Yhdysvaltoihin vuoden 1954 Euroopan mestaruuden jälkeen. Stipendiä tarjosi Suomessa käymässä ollut Michiganin yliopiston valmentaja Donald Canham. Se oli huikea tilaisuus lukion työn ja tuskan kautta läpäisseelle Landströmille, eikä hän jättänyt sitä käyttämättä.
1960-luvulla USA:n yliopistoissa oli jo useita suomalaisia yleisurheilijoita ja koripalloilijoita, mutta 1950-luvulla Landström oli asiassa uranuurtaja yhdessä vähän ennen häntä Amerikkoihin lähteneen maileri Denis Johanssonin kanssa.
1950-luvun kovat seiväshyppääjät Eeles Landström ja Jukka Piironen.
Landström kertoi, kuinka suuren vaikutuksen häneen oli tehnyt se, että hän pääsi Ann Arborissa tapaamaan ja jututtamaan vuoden 1936 olympiasankaria Jesse Owensia. Oikean tunnetilan löytäminen kilpailussa oli kummallekin tärkeää.
– Itse olen vahvasti tunneihminen, ja niin tuntui olevan Jessekin, Landström muisteli.
Tämä puoli tuli esiin Landströmistä myös vuonna 2018, jolloin Eeles oli jäänyt leskeksi, ja hän halusi puhua Ilta-Sanomien haastattelussa 63 vuotta kestäneestä avioliitostaan Ulla Landströmin (o.s. Serho) kanssa.
Ääni murtuen hän kertoi puheestaan muistotilaisuudessa: ”Elämäni tärkein, Ulla. Kauniit olivat onnemme päivät, kauniit muistot jäljelle jäivät.”
Kun pari avioitui vuonna 1955, toimittaja Eila Jokela kirjoitti Kotiliedessä, että ”olemme kuulleet huippu-urheilijan ja tähtimannekiinin menneen naimisiin. Mitähän siitäkin tulee!”
Landström kertoi, että kirjoitus lopulta auttoi heidän avioliittoaan: jos joskus tuli sanaharkkaa jostain, niin toinen saattoi sanoa että ai, haluat lähteä ”Jokelan linjalle”.
Perheeseen syntyi viisi lasta, joista nuorin oli kehitysvammainen. Landström otti hänet mukaansa moniin paikkoihin, mikä ei ollut tavallista 1960-luvulla.
Eeles Landström puhui avioliitostaan Ullan kanssa IS:n haastattelussa vuonna 2018.
Landström ihmetteli, miksi niin moni avioliitto päättyy nykyään eroon, mutta ei halunnut mestaroida.
– Jokaisen pitää tehdä itse omat ratkaisunsa. Ei sitä oppia voi välttämättä muilta ottaa, hän pohti.
Kun tein Landströmin kanssa 90-vuotishaastattelua viime vuoden lopulla, hän halusi puhua pääasiassa muusta kuin seiväshypystä.
Suuri yleisö muistaa hänet aina seiväshyppääjänä, mutta hän ehti tehdä elämässään paljon muutakin, toimia sosiaalipäällikkönä Rosenlew Oyssä, projektipäällikkönä Veikkaus Oy:ssä, apulaisjohtajana Yleisradiossa ja vieläpä kansanedustajana vuosina 1966–1972.
Eikä hän niitä töitäänkään halunnut korostaa, vaan niitä lähtökohtia, joista hän ponnisti maailmalle ja menestyksekkäälle urheilu- ja siviiliuralle.
Ollessaan Toijalan lukiossa vanhan koulukunnan rehtori ja matematiikan opettaja ei katsonut hyvällä sitä, että Landström ei aina ehtinyt harjoitus- ja kilpailureissujensa takia tehdä läksyjä.
– Landström, ei sinun kannata koulua käydä. Riittää kun opettelet kokonaisluvut 450:een, hän iski tikaria seiväshyppytavoitteisiin viitaten.
Lukio olisi saattanut jäädä suorittamatta, mutta Landström löysi lopulta onnekkaasti ymmärtäväisemmän rehtorin ja koulun Alavudelta, jossa hän suoritti ylioppilastutkinnon.
– Vaikka välillä on vaikeaa, niin omista unelmistaan kannattaa pitää kiinni, Landström sanoi tarinan opetuksena. Hän itse oli aina vahvasti kannustamassa niin kilpakumppaneitaan kuin myös seiväshyppyä harrastaneita junioreita.
Landström joulukuun lopulla, vähän ennen 3. tammikuuta ollutta 90-vuotispäiväänsä.
Vaikka Landströmiä välillä jopa harmitti se, että hänet yhdistettiin aina vain seiväshyppyyn, niin kyllä hän myös myönsi, miten paljon hän lajilta sai.
Leskeksi jäätyään hänellä oli aikaa miettiä elettyä elämää. Hän kertoi, että hienosta ja monipuolisesta elämästä huolimatta juuri ikävät asiat ja elämän pettymykset puskivat helposti mieleen.
– En tiedä, onko se sitten kuolemanpelkoa, että mennäänkö tässä helvettiin vai taivaaseen. Sehän on lopulta Jumalan käsissä, hän pohti alkuvuonna 2021.
”En tiedä onko se sitten kuolemanpelkoa, että mennäänkö tässä helvettiin vai taivaaseen. Sehän on lopulta Jumalan käsissä.
Seiväshypystä oli kuitenkin paljon rakkaita muistoja, ja niiden kertaaminen tuntui aina hyvältä.
– Olen onnistunut useimmissa asioissa elämässäni, enkä halua valittaa. Olen tyytyväinen elämääni ja haluan pitää positiivisen asenteen, hän päätti.
Sen hän todellakin piti.
Yksi Suomen yleisurheilun legendoista on poissa, päässyt toivottavasti Ullansa luo.
Sunnuntaina 10. heinäkuuta nähdään Toijalassa toivottavasti hyviä seiväshyppytuloksia. Sitä Eeles Landströmkin toivoisi.