Kommentti: Miia Sillman kertoi lapsena kokemastaan hyväksikäytöstä ja sai törkeää palautetta – se kertoo, että naisviha on edelleen Suomessa iso ongelma
Urheilumaailma kohahti tiistaiaamuna, kun seitsenottelija Miia Sillman kertoi Ilta-Sanomien julkaisemassa artikkelissa joutuneensa lapsena seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Sillman, 26, oli yksi asianomistajista tapauksessa, jossa ravivalmentajan Erkki-Pekka Mäkinen tuomittiin 4,5 vuoden ehdottomaan vankeuteen. Sillmanin kohdalla rikosnimikkeenä oli lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö.
Seksuaalinen häirintä on yksi niistä asioista, joista puhuminen ääneen ei ole koskaan helppoa. Harva uskaltaa kertoa kokemastaan edes lähipiirilleen, saati sadoilletuhansille suomalaisille. Sillman onkin saanut kiitosta rohkeudestaan ja täysin ansaitusti.
Valitettavasti olemme saaneet samalla muistutuksen siitä, että naisviha kukoistaa yhteiskunnassamme edelleen.
Pian artikkelin julkaisun jälkeen Sillman jakoi henkilökohtaisella Instagram-tilillään kuvakaappauksia sosiaalisessa mediassa saamistaan viesteistä. Ne olivat sävyltään ja sisällöltään niin ala-arvoisia, etteivät ne ansaitse tulla toistetuksi tässä yhteydessä. Viestien ydinviesti oli kuitenkin selkeä: Sillman on pahoittanut mielensä turhaan ja puhumalla kokemuksistaan avoimesti hän on myös pilannut hyvän ja viattoman miehen elämän. Vaikka Sillman jakoi saamistaan viesteistä vain kaksi, uskallan väittää, että vastaavien yhteydenottojen todellinen määrä on moninkertainen.
Lukiessani Sillmanin saamia viestejä ensimmäinen reaktioni oli epäusko. Omaan oikeustajuuni ei yksinkertaisesti mahdu se, että joku käyttää nuorta tyttöä seksuaalisesti hyväkseen käyttäneestä aikuisesta miehestä adjektiivia viaton. Jäin myös pohtimaan, elämmekö todella maailmassa, jossa kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä ei saisi puhua ääneen ilman, että vastineeksi saa huorittelua, syyttelyä ja uhkauksia.
Vielä surullisemman tilanteesta tekee se, että Sillman oli tapahtumahetkellä vasta lapsi. Mutta sekään ei näköjään estä sitä, etteikö useampi taho jälleen kerran yrittäisi vierittää syytä uhrin niskaan.
Tehdään nyt yksi asia selväksi: seksuaalisen ahdistelun kohteeksi joutuminen ei ole ikinä uhrin vika. Toisinaan uhrista itsestään tosin saattaa tuntua siltä. Itsensä syyllistäminen, häpeä ja omien kokemusten vähättely ovat monelle seksuaalisen häirinnän uhrille arkipäivää. Myös Sillman kertoi syyttäneensä pitkään itseään siitä, mitä hänelle tapahtui. Hän häpesi eikä uskaltanut puhua kokemuksistaan ääneen.
Sillmania lähestyneet henkilöt olivat sitä mieltä, että Sillman on omalla ulostulollaan pilannut hyvän mielen maineen. Uskallan kuitenkin väittää, että Mäkisen saama tuomio ei ole linjassa sen kanssa, millaisia arpia hän on omille uhreilleen jättänyt. On syytä muistaa, että siinä missä fyysiset jäljet katoavat vuosien saatossa, henkiset vammat voivat olla pysyviä. Ei myöskään ole ihme, että monet naiset eivät yhä tänäkään päivänä uskalla puhua kokemuksistaan avoimesti.
Ei nimittäin ole salaisuus, että kun nainen avaa suunsa yhteiskuntamme epäkohdista, saa hän vastineeksi tappo- ja raiskausuhkauksia tai vaihtoehtoisesti hänet leimataan valehtelijaksi. Näin siitäkin huolimatta, että tuomio olisi jo annettu ja todisteet tapahtuneesta olemassa. Myös Sillmanin saamien viestien perusteella useampi ihminen näki, että syyllinen hyväksikäyttöön oli tapahtuma-aikaan alaikäinen Sillman, eikä häntä ahdistellut aikuinen mies.
Halusi sitä myöntää tai ei, naisviha on edelleen yhteiskunnassamme todellinen ongelma. Ja jos joku vielä kehtaa väittää, että ”metoo” on mennyt liian pitkälle, suosittelen katsomaan peiliin. Sillmanin tapaus nimittäin osoittaa, että olemme yhä hyvin kaukana aidosti tasa-arvoisesta yhteiskunnasta.