Ikivanha ja lähes joka tilanteeseen sopiva kansanviisaus neuvoo toivomaan parasta mutta varautumaan pahimpaan.
Nyt tätä neuvoa lienee paikallaan soveltaa sähkömarkkinoiden näkymiin – ja tarkemmin sanottuna EU-komissiossa valmisteilla oleviin unionin sähkömarkkinoiden pikaisiin uudistuksiin.
Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen on luvannut isoja ja pikaisia EU:n sähkömarkkinoiden uudistuksia ja korjaustoimia kansalaisia kurittavien hirmuhintojen hillitsemiseksi.
Näihin EU-tason toimiin Suomenkin pääministeri Sanna Marin (sd) ja valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk) viittasivat, kun he torstaina esittelivät budjettiriihen sopimia kansallisia sähkötukia.
Hallituksen suomalaisille lupaamat sähkötuet keventävät kotitalouksien sähkölaskuja, mutta ne tai muutkaan hallituksen ilmoittamat toimet eivät suoraan puutu sähkömarkkinoiden puutteisiin tai muuhunkaan toimintaan.
Sähkömarkkinoiden toimintaa – tai toimimattomuutta – korjaavat toimet on ministereiden mukaan paras sopia ja toteuttaa yhdessä muiden EU-maiden kanssa, sillä kyse on kansainvälisistä markkinoista.
Ja toki onkin totta, että EU-maiden ja eräiden muidenkin Euroopan maiden sähkömarkkinat ovat monin tavoin kytköksissä keskenään, ja että suuri osa sähkön tuotantoon tarvittavista energiaraaka-aineista on hankittava Eurooppaa laajemmilta maailmanlaajuisilta markkinoilta.
Siksi sähkömarkkinoiden suuria remontteja onkin perusteltua valmistella keskitetysti esimerkiksi juuri EU-komissiossa – jos sellaisia on ylipäätään tarpeen toteuttaa.
Keskitetty valmistelu tai toteutus eivät kuitenkaan takaa onnistumista.
Voittoleikkuria ja hintakattoja
Komission julki lausuma ja jäsenmaiden kovaan ääneen peräänkuuluttama tavoite on rauhoittaa sähkömarkkinoiden sekamelskaa ja painaa sähkön hirmuhinnat tavalla tai toisella laskuun.
Julkisuudessa esiintyneiden ennakkotietojen mukaan komission valmistelussa tai ainakin tarkastelussa on useita vaihtoehtoisia korjaustoimia tai näiden yhdistelmiä, joiden avulla maakaasun tai sähkön tai kummankin hintaa olisi tarkoitus painaa nykyistä alemmas.
Esimerkiksi talouslehti Financial Timesin mukaan komission harkitsemiin vaihtoehtoihin kuuluvat ainakin maakaasun hintaa rajoittava hintakatto, energiayhtiöiden ”ylisuuriin” voittoihin kohdistettava niin sanottu windfall-veroleikkuri sekä maakaasun ja sähkön hinnoittelun erottaminen toisistaan. Esillä on ollut myös sähkön hintasäännöstely.
Energiayhtiöiden voittoihin kohdistuva veroleikkuri kuuluisi edelleen kansallisten hallitusten ja parlamenttien vastuulle niin kuin verolakien säätäminen ylipäätään, mutta komissio (ja Suomenkin hallitus) haluaa samoilla markkinoilla toimivien maiden soveltavan mahdollisimman yhdenmukaisia käytäntöjä.
Yhtenäisten markkinoiden ja käytäntöjen tavoite kuuluu EU:n keskeisiin ihanteisiin ja tavoitteisiin, mutta se on ainakin sähkömarkkinoilla vielä pitkän aikaa myös utopistinen.
Tällä haavaa EU:n ja EU:n ulkopuolisten Norjan, Britannian ja Sveitsin osin yhteiset sähkömarkkinat muodostuvat vain osittain toisiinsa kytkettyjen alueellisten ja kansallisten markkinoiden tilkkutäkistä.
Suuret erot alueellisten ja kansallisten osamarkkinoiden välillä lisäävät riskiä, että kaikille yhteisesti valmistellut markkinoiden ”korjaukset” tai muut uudistukset voivat sopia yksille mutta eivät toisille maille.
Suomen riski on tässäkin kriisissä, että EU:n kriisitoimet palvelevat eniten suurimpien ja pahimmassa pinteessä olevien maiden etua, mutta eivät välttämättä yhtä paljon tai lainkaan suhteellisen lievästi kärsineen Suomen tarpeita.
Porkkanan tilalle keppiä
Energiayhtiöiden kovilla hinnoilla tienaamia tuulentuomia (=windfall-) voittoja pitäisi Suomessakin kuultujen vaatimusten mukaan verottaa parempaan käyttöön, kuten julkisten energiatukien rahoitukseen.
Vaatimukset ovat poliittisesti houkuttelevia, mutta ne kuulostavat liki poikkeuksetta paremmilta ja hyödyllisemmiltä kuin olisi oikeasti perusteltua olettaa.
Sama koskee useimpia hintasäännöstelyn malleja, kuten erilaisia hintakattoja. Niissäkin on poliittisesti helpot ja kansaan uppoavat houkutuksensa, jotka tosin toimivat paremmin ehdotuksissa kuin käytännön toteutuksessa.
Vapaiden markkinoiden ohjaileminen yhtäkkisillä ja suurilla ”uudistuksilla”, kuten verotuksen rajuilla muutoksilla tai hintasäännöstelyllä ovat usein johtaneet tavoiteltuihin vaikutuksiin vain joksikin aikaa jos ollenkaan. Mutta vähänkin pidemmän ajan oloon suurimmat vaikutukset ovat usein tahattomia ja yleensä pääosin haitallisia.
Tuulentuomien energiavoittojen verottaminen toisi valtioille ehkä isonkin veropurskahduksen, mutta ilo jäisi lyhyeksi. Voittojen verottaminen tuskin painaisi sähkön hintaa edes vähäksi aikaa entistä alemmas, ja pidemmän ajan oloon sen haitat todennäköisesti nostaisivat hintoja. Hintasäännöstely sen sijaan leikkaisi hintoja, mutta voisi ennen pitkää aiheuttaa suoranaista pulaa.
Hintojen todennäköinen nousupaine tai sähköpula syntyisi tarjonnan pahenevasta niukkuudesta, kun voittojen verotus tai hintasäännöstely murentaisivat energiayhtiöiden halua ja kykyä investoida uuteen tuotantoon ja tarjonnan lisäämiseen.
Hirmuhinnat ovat oire eivätkä ongelma
Sähkön tuottamisesta ja myymisestä syntyvät voitot – ja varsinkin ”ylisuuret” voitot – ovat paras mahdollinen houkutin uusille investoinneille sähkön tuotannon ja tarjonnan lisäämiseksi.
Vapaa ja rajoittamaton hinnanmuodostus taas on paras tarjolla oleva tapa kysynnän ja tarjonnan tasapainoiluun ja paras informaation lähde esimerkiksi tuotannon puutteiden ja lisäinvestointien tarpeen paikantamiseksi.
Viimeaikaiset hinnat Euroopan sähkömarkkinoilla ovat kieltämättä olleet hirmuisia, mutta ne ovat harvinaisen selkeästi osoittaneet eurooppalaisen energiahuollon heikkouksia ja tuotannon puutteita.
Hirmuhinnat ovat oire markkinoiden ongelmista mutta eivät itsessään se varsinainen ongelma, johon pitäisi puuttua.
Mikään määrä eurooppalaisia tai suomalaisiakaan poliitikkoja tai energiahallinnon byrokraatteja ei kykene määrittelemään saati sääntelemään eurooppalaisen sähkön ”oikeata” hintaa tai eri energian tuotantomuotojen ”kohtuullista” kannattavuutta.
Ei ainakaan vapailla energiamarkkinoilla yhtä tehokkaasti kuin vapaat markkinat itse – eikä varsinkaan ilman merkittävää tahattomien haittavaikutusten riskiä.
Kun komissio ja EU-maat aikovat kuitenkin yrittää panna sähkön hintaa ”kuriin” suurella energiamarkkinoiden remontilla, on meidän muiden paras toivoa parasta mutta samalla varautua kriisin pahenemiseen.