Ruotsalainen fysiikan professori Svante Arrhenius julkaisi vuonna 1896 tutkimuksen ”ilman sisältämän hiilihapon vaikutuksesta” maapallon pintalämpötilaan. Arrhenius esitti, että maapallon keskilämpötila on suhteellisen korkea, koska hiilidioksidi ja vesihöyry sitovat lämpöä ilmakehään.
Heureka! Arrhenius oli mitannut luonnollisen kasvihuoneilmiön, ensimmäistä kertaa maailmassa.
Arrheniuksen tutkimuksen aikaan polttomoottori oli vielä tuore keksintö. Samoihin aikoihin öljyteollisuus aloitti uuden, halvan ja äärimmäisen monipuolisen raaka-aineen tuottamisen Texasin öljykentiltä. Vallankumous oli alkanut.
Jo Arrhenius tiesi, että fossiilisten polttoaineiden käyttö on keskeinen hiilidioksidin lähde. Myöhemmissä tutkimuksissaan hän esitti yhdessä geologi Thomas Chamberlinin kanssa, että ihmisen toiminta kiihdyttää kasvihuoneilmiötä ja lämmittää maapalloa.
Nämä varhaiset tutkimukset kuitenkin lähes unohtuivat vuosikymmeneksi – aina siihen saakka, kunnes maapallon keskilämpötilaa kuvaava käyrä alkoi toden teolla nousta. Lopulta tiedeyhteisö tunnusti 1980-luvulla, että ilmasto oli jo lämpimämpi kuin koskaan sitten 1880-luvun. Perustettiin hallitusten välinen ilmastopaneeli IPCC, jonka ensimmäinen raportti julkaistiin 1992.
Käännettä ei ole kuitenkaan kuulunut. Ilmastokaasujen päästöt eivät ole laskeneet. Glasgow’n ilmastokokous rämpii vielä Pariisin ilmastosopimuksen toimeenpanossa, ja auki on monta isoa kysymystä.
Miksi tosiasioiden tunnustaminen on kestänyt niin kauan? Miksi maailman valtiot reagoivat ilmastonmuutokseen vasta pitkän hidastelun ja viivytysten jälkeen?
Jälkiviisaasti voi sanoa, että virheet ovat anteeksiantamattomia. Ilmastokriisi on jo tosiasia, ja tätä vauhtia ihmiskunta on matkalla kohti globaalia katastrofia.
Merkittävänä syynä vaaralliseen hidasteluun on ollut vahva lobbaus. Yhdysvaltalainen tutkija Ben Franta julkaisi elokuussa Environmental Politics -lehdessä kiinnostavan artikkelin öljyteollisuuden rahoittamasta tutkimuksesta. Teollisuus on jo vuosikymmenten ajan hämmentänyt ilmastonmuutoksesta käytävää keskustelua hidastaakseen toimia päästöjen leikkaamiseksi, Franta kertoo.
Öljyteollisuuden yhteenliittymän American Petroleum Instituten eli API:n rahoittama luonnontieteellinen tutkimus on Frantan mukaan pyrkinyt heittämään epäilyksiä ilmastotieteen päälle. Luonnontieteilijöiden lisäksi öljyteollisuus on käyttänyt myös taloustieteilijöitä. Öljyrahoin voideltu taloustieteellinen tutkimus esittää, että ilmastotoimet ovat aivan liian kalliita kansantaloudelle.
Lue lisää: YK: Ilmastokriisi uhkaa yli sataa miljoonaa äärimmäisessä köyhyydessä elävää ihmistä Afrikassa
Keskeisenä äänitorvena öljyteollisuudelle toimi konsulttiyhtiö Charles River Associates, kirjoittaa Franta. Se julkaisi vuonna 1991 raportin, jonka mukaan 20 prosentin päästövähennykset edellyttäisivät korkeaa hiiliveroa, laskisivat Yhdysvaltain bruttokansantuotetta 1,7 prosenttia vuoteen 2020 mennessä eivätkä hyödyttäisi kansantaloutta millään tavalla. Raportti povasi myös, etteivät ilmastonmuutoksen tuottamat haitat missään vaiheessa nousisi korkeammalle kuin 0,5 prosenttiin bkt:sta.
Franta osoittaa artikkelissaan, että nämä kyseenalaisin perustein tehdyt päätelmät jäivät vahvoina kauhukuvina elämään vuosikymmeniksi, aina nykypäivään saakka.
Presidentti Donald Trump ilmoitti huhtikuussa 2020, että Yhdysvallat oli virallisesti irtautunut Pariisin ilmastosopimuksesta. Päätöksensä tueksi presidentti siteerasi tilastoja siitä, kuinka kalliiksi ilmastotoimet käyvät tavallisille yhdysvaltalaisille perheille ja koko kansantaloudelle. Tiedot olivat Frantan mukaan peräisin samoilta tutkijoilta, jotka olivat kirjoittamassa Charles River Associates -yhtiön raporttia kolme vuosikymmentä aiemmin.
Onneksi presidentti Joe Biden liitti Yhdysvallat jälleen mukaan sopimukseen heti virkakautensa alussa.
”Nykyiset sitoumukset eivät riitä täyttämään Pariisin sopimuksen tavoitteita.
Öljyteollisuuden tukema tutkimus- ja mallinnustapa antaa Frantan analyysin mukaan vain yhdenlaisen vastauksen: ilmastotoimet eivät ole taloudellisesti kannattavia. Konservatiivinen ajattelu perustuu siihen, että nykyinen talousjärjestelmä energiaratkaisuineen on hyvä eikä sitä ole syytä muuttaa. Perusajatuksen päälle on rakennettu uusia onttoja oletuksia muun muassa siitä, että uusiutuvan energian tuottaminen pysyy hyvin kalliina. Tämä ei enää pidä paikkaansa.
Glasgow’n kokous on tärkeä kilometripylväs tiellä kohti fossiilitonta tulevaisuutta. Uudet päästövähennykset eivät siellä ole neuvottelujen virallisella asialistalla. Niitä kuitenkin tarvittaisiin valtioilta, sillä nykyiset sitoumukset eivät riitä täyttämään Pariisin sopimuksen tavoitteita.
Toivotaan, että kokous tuottaa konkreettisia tuloksia eivätkä osapuolet jatka hidastelua, viivytyksiä ja välttämättömien toimien lykkäämistä epämääräiseen tulevaisuuteen.