Krista Pärmäkoski teki somepäivityksen, jollaista itsekin inhoaa
Huippuhiihtäjän tulevaisuudesta saadaan tietoa tiistaina.
Hiihdon 12-kertainen arvokisamitalisti Krista Pärmäkoski julkaisi sosiaalisessa mediassa maanantai-iltana kiusoittelevan videon.
Hän kertoi Instagram-tilinsä tarinaosiossa, että odotettavissa on uutisia.
– Minulta kysyttiin viimeksi lauantaina Vantaalla [SM-hiihdoissa], että mitä tulevaisuuteni pitää sisällään. Joitakin päätöksiä olen tehnyt, en ole hirveästi halunnut niistä puhua. Nyt ajattelin, että on paikka, kun en lähtenyt Pohjois-Amerikkaan [maailmancupin kisoihin], Pärmäkoski sanoi.
Hän julkaisi viestinsä maanantai-iltana eli paljastuksia on odotettavissa tiistaina.
– Tiedän, että moni teistä inhoaa tällaista, että kerrotaan huomenna – inhoan sellaista itsekin – mutta nämä ovat isoja päätöksiä. Siksi haluan jäsennellä asiat kunnolla. Palataan niihin huomenna [tiistaina]. Koittakaahan saada nukutuksi, Pärmäkoski sanoi videolla hymyillen.
Pärmäkoski kertoi tehneensä videon, jotta pakottaisi itsensä kertomaan uutiset tiistaina.
Pärmäkoski täytti viime joulukuussa 33 vuotta. Hän saavutti ensimmäisen arvokisamitalinsa Oslon MM-kisoissa parisprintissä (p) 2011 ja tuoreimman Pekingin olympiakisojen 10 kilometrin (p) kisasta vuonna 2022.
Yhteensä hän on saavuttanut urallaan viisi mitalia olympiakisoissa ja seitsemän MM-kisoista.
Hän sijoittui lauantaina Vantaalla SM-hiihtojen 20 kilometrin kilpailussa toiseksi.