Kun mies palasi kotiin matkalta, hän lopetti yllättäen lähes 30 vuoden avioliiton: ”Hän sanoi, että saan pitää kaiken omaisuuden ja tavarat, kunhan vain annan hänen lähteä”
Kaksi suomalaista kertoo, miltä eroaminen tuntuu, kun kumppanin kanssa on ehtinyt viettää vuosikymmeniä.
”Kaipaan sitä sielujen sympatiaa ja hellyyttä. Sitä kun joka ilta nukkumaan mennessä pidimme toisiamme kädestä kiinni.
Nyt se on ohi, enkä ymmärrä miksi. Mietin sitä joka päivä, kun herään.
”Hän totesi, ettei rakasta minua enää.
Vuosi sitten olin kalaretkellä viikon ajan. Sillä välin hän oli laittanut avioeron vireille, tyhjentänyt asuntoa ja lähtenyt kuin varas. Se ilmoitus tuli kuin märkä rätti päin kasvoja, eikä hän antanut ratkaisulleen minkäänlaista selitystä. Totesi vain, ettei rakasta minua enää eikä ikävöi luokseni.
Minä ikävöin häntä joka päivä.
Jotakin hän mainitsi alkoholin käytöstä, mutta mielestäni se oli aivan normaalia, enkä ole alkoholisti.
Tapasin hänet 12 vuotta sitten. Olin silloin leskimies. Vain muutamaa kuukautta aiemmin olin saatellut hautaan vaimoni, joka kuoli syöpään. Ehdimme olla naimisissa 42 vuotta.
Hän muutti luokseni asumaan ja parin vuoden kuluttua kosin häntä. Tein kaikkeni hänen eteensä, maksoin vuokrat, kaikki matkat ja ruuat. Hän sai pitää itsellään omat eläkkeensä.
Olin aina valmis auttamaan enkä koskaan pettänyt häntä. Aina olen elänyt perheelle ja kodille. Väkivaltainen en ole.
”Olin todella onnellinen kaikki ne vuodet.
Minulle on sanottu, että olen ollut liiankin kiltti.
11 vuoden aikana matkustelimme paljon, ja meillä oli yhteisiä harrastuksia. Luonto oli molemmille tärkeä, meillä oli yhteiset näkemykset asioista ja mukavaa yhdessä. Olin todella onnellinen kaikki ne vuodet. Hän oli ihana ihminen.
Sitten tuli tämä korona-aika ja jouduimme viettämään aikaa neljän seinän sisällä. Se kävi raskaaksi. Istuin usein kellarikomerossa puuhaamassa jotakin. Yritin tapaa aikaa. Yksinäisyys oli hänelle varmasti vielä rankempaa kuin minulle.
Aina hän kuitenkin puhui minulle nätisti. Nyt tuntuu pahalta, kun tajuan hänen toimineen täysin päinvastoin kuin antoi ymmärtää.
Ennen kuin lähdin kalaretkelle, hän vietti aikaa ystävättärensä luona. Kertoi saavansa tältä hyvää terapiaa. Nyt hän asuu saman ystävättären luona, niin olen ymmärtänyt.
Hän ehdotti, että eroaisimme ystävinä, mutta ensimmäistäkään yhteydenottoa ei ole tullut. Hän ei vastaa puheluihin eikä sähköposteihin.
Ehdotin pariterapiaa, mutta hän ei suostunut. Kävin itse terapiassa kaksi kertaa, ja kolmannella kerralla olisi vaimonkin pitänyt tulla. Hän ei tullut.
”Ymmärsin, että häntä oli häirinnyt negatiivisuuteni.
Ymmärsin, että häntä oli häirinnyt negatiivisuuteni, mutta ehkä terapiassa olisi tullut ilmi jotakin sellaista, mitä hän ei halunnut itsestään paljastaa.
Kun menimme naimisiin, lapset neuvoivat tekemään avioehdon. En kuitenkaan halunnut loukata häntä, vaan halusin olla ystävällinen. Osituksessa hän vaati asianajajansa välityksellä minulta tasinkoa, jota jouduin sitten maksamaan kymmeniä tuhansia euroja. En voi kuin katsoa peiliin.
Onneksi on naapureita, ystäviä ja tuttuja, joille olen voinut puhua ja purkaa sydäntäni. Eläkeliiton Erosta eheäksi -kurssista on myös ollut suuri apu toipumisessa.”
– Väinö, 76
Eron jälkeen elämää alkaa rakentaa uudelle pohjalle.
30 vuoden jälkeen mies kertoi pitävänsä miehistä
”Olimme olleet naimisissa melkein 30 vuotta, kun hän yhteisten 50-vuotisjuhliemme jälkeen ilmoitti lähtevänsä Helsinkiin. Viikon kuluttua mies palasi.
Kysyin, mistä ihmeestä oikein on kysymys. Hän itki ja kertoi, että pitää enemmän miehistä kuin naisista. Mitään siihen viittaavaa en ollut koskaan pannut merkille.
Pahinta oli se, kun kaksi läheistä ihmistä tiesivät hänen sukupuolisesta suuntautumisestaan jo ennen meidän naimisiinmenoa, mutta he eivät kertoneet siitä minulle. He kertoivat vasta sitten, kun saivat tietää erostamme.
”Oli aivan käsittämätöntä, että yhtäkkiä koko elämää piti alkaa miettiä uudestaan.
Mies jätti kaiken ja lähti. Samalla hän hylkäsi yhteisen perheemme.
Hän sanoi, että saan pitää kaiken omaisuuden ja kaikki tavarat, kunhan vain annan hänen lähteä Helsinkiin. Ei avioero kuitenkaan niin yksinkertainen ollut. Omaisuus tasattiin, mutta hän vei lopulta vain auton mennessään.
Tilanne oli minulle niin raskas, että sain itsetuhoisia ajatuksia. Läheiset eivät uskaltaneet jättää minua yksin seuraavina viikkoina.
”Jälkeenpäin ajatellen oli jotenkin helpottavaa tietää, ettei mies jättänyt minua toisen naisen takia.
Meillä piti olla kaikki hyvin. Lapset olivat kasvaneet aikuisiksi, ja ajattelin, että nyt voimme lomailla ja matkustella kahdestaan. Oli aivan käsittämätöntä, että yhtäkkiä koko elämää piti alkaa miettiä uudestaan.
Laitoin yhteisen kotimme myyntiin, hankin itselleni uuden asunnon ja aloitin kaiken alusta.
Jälkeenpäin ajatellen oli jotenkin helpottavaa tietää, ettei mies jättänyt minua toisen naisen takia. Ehkä lapsillekin olisi ollut vaikeampaa hyväksyä, jos heidän isänsä olisi löytänyt uuden naisen.
Siitä olen kiitollinen, että saimme nämä ihanat lapset. Lapsenlapsiakin on siunaantunut.
Vanhin lapsemme ei eron jälkeen nähnyt isäänsä enää.
Otin yhteyttä ex-mieheeni, kun kuulin muutaman vuoden päästä kuulin hänen sairastuneen vakavasti. Kysyin, voisimmeko vielä olla ystäviä. Keskustelimme puhelimessa. Hän sanoi, ettei elinaikaa ole jäljellä kuin joitakin viikkoja.
Miehen suku laittoi välit minuun poikki. Kukaan hänen sukulaisistaan ei ole tullut käymään eivätkä he halunneet olla enää tekemisissä kanssani. En saanut edes kutsua hautajaisiin. Ehkä he eivät pitäneet siitä, että yhteinen omaisuutemme jäi minulle. Varmaan mukana on myös häpeää.
”Olen miettinyt, että ehkä 50 vuoden ikä oli hänelle taitekohta, jolloin oli tehtävä valinta, miten elämää jatkaa eteenpäin.
Olen miettinyt, että ehkä 50 vuoden ikä oli hänelle taitekohta, jolloin oli tehtävä valinta, miten elämää jatkaa eteenpäin.
Kun ero oli astunut voimaan, lähdin lomalle yksin. Tapasin todella kivan miehen, johon rakastuin korviani myöten. Hän kertoi, että hänen kaikki parisuhteensa ovat kestäneet kymmenen vuotta ja ettei hän pidä pitkistä suhteista, koska ne muuttuvat arkipäiväisiksi. Hän ei halunnut kihloihin eikä naimisiin. Sinisilmäisesti silti ajattelin, että suhteemme kestäisi ikuisesti.
Yhdentoista yhteisen vuoden jälkeen hän sitten ilmoitti, ettei enää tule luokseni. Hän oli ihastunut toiseen naiseen.
Miehen lapsista tuli minulle läheisiä, ja pidämme edelleen yhteyttä. Miehen uusi suhde on kestänyt kohta kymmenen vuotta. En ole kysellyt, ovatko he vielä yhdessä.
Olen viihtynyt yksin ja nauttinut siitä, kun saan mennä mihin haluan ja matkustella niin kauas kuin mieli tekee. Minulla on ystäviä ja lapset lähellä. Ei elämästä mitään puutu.”
– Mustikki, 67
Juttu on julkaistu aiemmin Ilta-Sanomissa 08/2021.