Banner Before Header

Kuningatar Elisabetin juhlaviikonloppu päättyi juhlakulkueeseen ja Ed Sheeranin esiintymiseen: Kuningatar sai suuret hurraukset

KUNINGATAR Elisabetin 70-vuotisen hallitsijakauden kunniaksi järjestettävät juhlallisuudet päättyivät sunnuntaina 5. kesäkuuta valtavaan juhlakulkueeseen ja Ed Sheeranin esiintymiseen. Kuningatar saapui itse vielä tervehtimään juhlakansaa yhdessä prinssi Charlesin, herttuatar Camillan, prinssi Williamin, herttuatar Catherinen ja näiden lasten kanssa.

Sunnuntaina 5. kesäkuuta ohjelmassa oli muun muassa koko päivän kestävä suuri juhlapäivälounas (Big Lunch), joka kannustaa ihmisiä kokoontumaan hauskanpidon ja ystävyyden hengessä. Hovin sivuilla vinkataan, että juhlalounas voi olla suuri tai pieni, katujuhlat tai piknik, grillausta puutarhassa tai teetä ja kakkua.

Lauantaina 4. kesäkuuta yleisö pääsi osallistumaan suuriin platinajuhliin Buckinghamin palatsin edustalla. Juhlan huipensi livekonsertti, jossa lavalla nähtiin maailman ykköstähtiä. 2,5-tuntinen jättishow esitettiin myös televisiossa.

Koko viikonlopun ajan tavallisesti yleisöltä suljetut Balmoralin linna ja Sandringhamin kartano ovat avoinna ja vieraat voivat vilkaista kuningattaren käyttämiin asuintiloihin.

Kuninkaallisperhe saapui vielä tervehtimään juhlakansaa Buckinghamin palatsin parvekkeelle.

Sunnuntain ohjelma:

Klo 16.30–19: Lontoon keskustassa järjestettiin valtava juhlakulkue, johon osallistui noin 10 000 ihmistä. Kulkue sisälsi muun muassa katutaidetta, musiikkia sekä sirkusesityksiä. Kulkueessa muisteltiin kuningattaren 70-vuotisen valtakauden kohokohtia ja eri vuosikymmeniä musiikin ja esitysten lomassa.

Kulkueessa Mirror-lehden mukaan näkyi myös runsaasti eri julkisuudenhenkilöitä, jotka matkustavat briteille tyypillisten punaisten kaksikerroksisten bussien, ”double deckerien” kyydissä.

Lontoon The Mall -kadun ja Buckinghamin palatsin ohi kulkeva juhlakulkue huipentui Ed Sheeranin esiintymiseen ja kuningasperheen tervehdykseen Buckinghamin palatsista.

Artikkelia päivitetty 5.6.2022 klo 19:52: Artikkeliin tiivistetty sunnuntain tapahtumat kuningattaren juhlien päätyttyä.

Source Link is.fi