Kuusikymppinen nainen listasi, mitä kaikkea hän elämässään katuu – nuorempien kannattaa lukea lista huolella

Lapsena ja nuorena olin liian kiltti ja alistuva. Minun olisi pitänyt kapinoida, kieltäytyä menemästä kouluun, jossa minua kiusattiin, heittäytyä vaikka lattialle, itkeä ja huutaa, että en mene!

Olisi pitänyt tehdä selkeämpi ja raaempi pesäero omiin vanhempiin.

Työelämässä olisi pariinkin otteeseen pitänyt sanoa, että jos ette maksa parempaa palkkaa ja tarjoa parempia työoloja, niin pitäkää tunkkinne.

Parisuhteissa annoin kohdella itseäni välillä tosi kurjasti. Olisi pitänyt sanoa aikaisemmin, että tämä oli nyt tässä, eikä jatkaa suhdetta vain siksi, että sellainen vain ”piti olla”.

Näin kuusikymppinen nainen kuvailee katumuksen tunteitaan Ilta-Sanomien kyselyssä. Kysyimme, mitä lukijat ovat katuneet ja miksi.

Monet katumuksen aiheet liittyvät ihmissuhteisiin.

Kadun sitä, etten ole ollut tarpeeksi rohkea käsitelläkseni lapsuuden traumojani. Tämä on pilannut monta ihmissuhdettani, koska minua ahdistaa, jos suhteessa menee liian hyvin.

Yksi ja ainoa katumuksen aihe elämässäni on se, etten toteuttanut äitini tahtoa tuhkauksesta kuoleman jälkeen, vaan myönnyin äidin veljen tahtoon perinteisestä hautauksesta.

En lähtenyt tarpeeksi aikaisin varsin raastavasta avioliitosta.

Annoin isohkon lainan sukulaiselleni, joka ei maksanutkaan takaisin.

Kadun sitä, etten vaatinut äitiäni tiukemmin menemään uudestaan lääkäriin epämääräisten oireiden takia. Häntä oli tutkittu moneen otteeseen, mutta oireet jatkuivat, ja hän kuoli 50-vuotiaana sydäninfarktiin. Mietin, olisinko voinut estää tapahtuman.

Olen katunut sitä, etten ole ymmärtänyt riittävän ajoissa lopettaa yksipuolisia ystävyyssuhteita.

Etten saanut puhuttua täysi-ikäistä esikoistani terapiaan ja sairauslomalle.

Moni katuu myös nuorempana tekemiään ratkaisuja, kuten opiskelu- ja uravalintoja.

Se että uskoin nuorena äitiä, ettei minusta ole taiteilijaksi. En edes pyrkinyt taidekouluun.

Etten koskaan mennyt lukioon ja päätin opiskella lähihoitajaksi.

Kadun ammatinvalintaa ja lukion kesken jättämistä. Olisi pitänyt kannella kiusaavasta, silmätikukseen ottaneesta opettajasta rehtorille.

Että jätin opiskeluni keskikouluun, olisin halunnut tulkiksi tai näyttelijäksi.

Harrastin nuorena tanssia, teatteria ja piirtämistä/maalaamista. Harmittaa, etten koskaan uskaltanut lähteä tavoittelemaan niistä itselleni ammattia.

Kaduttaa, että tuli peruskoulussa kiusattua muita oppilaita. Se jäytää mieltä.

Pohjimmiltaan katumisen tunteessa on kyse siitä, että toivoo tehneensä jotain toisin, sanoo käytännöllisen filosofian professori Antti Kauppinen Helsingin yliopistosta.

Katumuksen tunne voi olla varsin kivulias ja epämiellyttävä; tehtyä ei saa tekemättömäksi eikä elämässä voi pakittaa valitsemaan uudelleen.

Katumuksen tunteella on kuitenkin tärkeä, positiivinen perustehtävä: se voi auttaa oppimaan virheistä.

– Toinen perustehtävä on itseymmärryksen lisääminen. Katumus kertoo siitä, mitä arvostamme, Kauppinen sanoo.

Katumus on Kauppisen mukaan paikallaan silloin, kun tietää, että toisenlainen valinta olisi ollut itselle parempi vaihtoehto.

Aamulla saattaa katua esimerkiksi sitä, että söi edellisenä iltana koko sipsipussin, vaikka tiesi, että siitä tulee huono olo.

– Jos on toiminut vastoin omaa parempaa tietoa, katumus sanoo, että luota omaan arviointiin jatkossa. Älä toimi sen vastaisesti, minkä uskot olevan parasta.

Katumus on paikallaan myös silloin, kun on tehnyt hätiköidyn ratkaisun, vaikka eri vaihtoehtoja olisikin voinut punnita.

– Opetus on se, että mieti tarkemmin ensi kerralla. Mieti, mikä on tärkeää, ennen kuin teet valinnan.

Helppoa tällainen puntarointi ei välttämättä ole. Eikä kaikesta voi edes tietää ennen kuin valitsee.

Mistä voisi esimerkiksi tietää, kummasta tykkää enemmän, omakotitalossa vai kerrostalossa asumisesta, jos kumpaakaan ei ole kokeillut?

Vikaan menee välillä väistämättä.

Tällöin katuminen ei palvele tarkoitustaan. Eikä silloinkaan, jos on toiminut parhaan kykynsä ja tietämyksensä mukaan.

”

Mieti, että kadunko jälkikäteen, jos jätän tämän tekemättä.

Moraalisen, syyllisyydentuntoisen katumuksen ja omaan etuun liittyvän katumuksen välillä on ero.

Moraaliseen katumukseen liittyy se, että jollekulle toiselle on tullut tehtyä vääryyttä.

– Sellainen katumus voi olla itsessään moraalisesti arvokasta. Eettisesti hyvä ihminen katuu vilpittömästi toisille tekemäänsä vääryyttä ja tekee parhaansa sekä hyvittääkseen sen että välttääkseen vastaavaa jatkossa. Tämä on olennaista esimerkiksi sen kannalta, ansaitseeko hän saada tekonsa anteeksi, Kauppinen sanoo.

Kadun sitä, kun en estänyt taskuvarasta, vaikka näin koko tilanteen. Pelkäsin.

En vastannut mummoni puheluun, vaikka näin että hän soittaa. Olin ”liian kiireinen”. Hän kuoli tuntia myöhemmin.

Olen liikaa tehnyt asioita muiden mieliksi. Elänyt elämääni kirjoittamattomien normien mukaisesti. Tehnyt tai jättänyt tekemättä, koska kaikki muutkin tai ei kukaan muu.

Ennakoiva katuminen voi olla yksi apukeino uusia valintoja tehdessä.

– Mieti, että kadunko jälkikäteen, jos jätän tämän tekemättä. Miltä tuntuu kuolinvuoteella, kun katson taaksepäin, Kauppinen sanoo.

Pitkä perspektiivi kannattaa, sillä lähitulevaisuus näyttäytyy usein houkuttelevampana kuin kaukaisempi aika.

Ihmiselle kaikkein tärkeimpiin asioihin liittyy luonnollisesti eniten katumuksen tunteita.

Läheiset ihmissuhteet ovat tyypillinen esimerkki, samoin teot tai tekemättä jättämiset, joihin liittyy pohdintaa oman elämän merkityksellisyydestä.

– Ne ovat myös asioita, joista voi olla vaikeinta sanoa, olisiko joku toinen vaihtoehto ollut parempi, Kauppinen sanoo.

On mahdotonta tietää, olisiko vaikka jokin koulutusvalinta johtanut toisenlaiseen elämään. Toisenlaiseen minuuteen se kyllä olisi johtanut.

– Olisin joku muu, jos olisin valinnut toisin.

Tällainen ajattelu voi tuntua lohduttavalta. Vertailua ei oikeastaan edes kannata tai voi tehdä, sillä toisenlainen valinta olisi tehnyt itsestä toisenlaisen ihmisen.

– Silloin ei oikeastaan voi sanoa, että minulla menisi paremmin, jos olisin tehnyt toisin.

Jos katumuksen tunteisiin jää vellomaan, siitä voi tulla ongelma. Jumiutuminen voi estää nauttimasta elämästä.

– Jos huomaa, että ajatukset palaavat koko ajan johonkin asiaan, kannattaa tiedostaa, että katumus ei enää toimita sitä tehtävää, joka sillä on.

Toisin sanoen siitä ei enää opi mitään.

Omista katumisen tunteista voi tällöin – ja muutenkin – olla hyödyllistä puhua, vaikka ystävälle tai terapeutille.

– Toisen näkökulmasta asia näyttää todennäköisesti paljon pienemmältä.