Linnan juhlista ulos heitetyn Kari Väänäsen elämään on mahtunut riitoja ja päihteitä – äitipuolen julmat sanat värittivät lapsuutta
Näyttelijä-ohjaaja Kari Väänänen, 69, ei ole elänyt säästöliekillä, joten Tuomas Marjamäen toimittama Vänä elävänä -muistelmateoskin (Docendo) on värikästä ja välillä myös vänämäisen rujoa luettavaa.
Jo Vänän lapsuus oli värikäs. Kun hän syntyi, samaan aikaan hänen isänsä joutui ampumaan nuorena vänrikkinä Ivalon rajavartiostossa konepistoolin kanssa heiluneen miehen. Vajaan vuoden ikäisenä hän itse meinasi kuolla vatsakalvontulehdukseen.
Ivalon jälkeen Vänä asui Oulussa ja Kemijärvellä. Isoäiti oli tärkeä, kun vanhemmat erosivat. Äitipuoli haukkui hänet huoranpenikaksi.
Pian poika oppi antamaan sanan sanasta, jos vähänkin jallitettiin.
– Ja siksi minusta saattoi saada sen kuvan, että olen jotenkin ilkeä tai pelottava, Vänä sanoo kirjassa särmikkyydestään.
Hänen ensimmäinen roolinsa oli pirun rooli Kuopion kaupunginteatterissa lukioikäisenä.
Teatterikoulussa Vänä tunsi itsensä maalaistolloksi, mutta Matti ”Peltsi” Pellonpäästä tuli heti kaveri.
Kari Väänänen ja Matti Pellonpää kuvattuna 1984.
Hyvä ystävä Matti Pellonpää ja Kari Väänänen elokuvassa Iron Horsemen vuonna 1994.
Vaasan teatterissa Vänä oli kaksi vuotta. Hän tajusi pian, että vakituinen kiinnitys ei ole häntä varten. Hän on ollut vain helpottunut, kun viimeisen näytöksen jälkeen voi lähteä omille teilleen.
1978 hän oli mukana Kuinka Pete Q sai siivet -kulttinäytelmässä. Jouko Turkan kanssa hän tappeli ”veripäissään” näytellessään Turkan ohjaamassa Tuntemattomassa sotilaassa Helsingin kaupunginteatterissa.
Heistä tuli kuitenkin kaverit. Vänän mielestä Turkka oli loistava ohjaaja, mutta ei loistava opettaja.
Jon-elokuvan (1983) pääroolista Vänä sai Jussi-patsaan. Seuraavan Jussi-patsaan hän sai 2005 Juoksuhaudantie-elokuvan miessivuosasta.
Kari Väänänen näytteli Vesa-Matti Loirin kanssa elokuvassa Jon.
Kari Väänänen palkittiin roolistaan Jon-elokuvassa Jussilla 1983.
Helsingin kaupunginteatterista Vänä kertoo lähteneensä, koska hänen silloiselle puolisolleen Sanna Fransmanille maksettiin surkeata palkkaa. Hän on lähtenyt ovet paukkuen muualtakin vääryyteen törmätessään.
Raskaimmaksi projektikseen Vänä mainitsee Jussi Parviaisen Jumalan rakastaja -näytelmän. Sen ohjasi Arto af Hällström. Jumalan rakastaja on Vänän mielestä yksi tämän maan parhaista näytelmistä, mutta Parviaisen kanssa eivät kemiat natsanneet.
Juska Paarman roolissaan Vänä nosti rautaa, mikä vaati kovaa saliharjoittelua.
– Epäilen, että minulle syötettiin salaa hormoneja. Muutuin tuohon aikaan hirveän aggressiiviseksi…Moni ryhtyi inhoamaan ja vihaamaan minua, hän muistelee.
Väänänen esitti Klonkkua Ryhmäteatterin Taru Sormusten herrasta -tulkinnassa.
Mika Kaurismäen ohjauksessa Kari Väänänen on tehnyt useita hienoja elokuvarooleja. Kun Rossoa (1985) kuvattiin, hänen piti näyttää koko ajan krapulaiselta. Se hoidettiin luonnonmukaisin menetelmin, rahaa maskeeraajaan ei ollut.
Vänä on ollut ahkera juomisessakin. Peltsin kanssa hänellä oli tapana humaltua keskiviikkoisin, perjantaisin ja lauantaisin. Mutta hommat hoidettiin ensisijaisesti.
Kun Vänä osallistui Linnan juhliin 1983 puolisonsa kanssa, seitsemän turvamiestä saatteli hänet ulos. Porttikiellosta ei tullut ikuista.
Kari Väänänen on arvostettu näyttelijänä ja ohjaajana, mutta mestarikin epäonnistuu joskus. Helsinki Napoli All Night Long -elokuvassa (1987) Vänä oli mielestään huono, koska maine oli kihahtanut hattuun ja hänen suustaan tuli vain tankeroenglantia.
Amazon-elokuvaa (1990) kuvattiin Brasiliassa, jonne Vänä myös muutti pariksi vuodeksi perheensä kanssa. Kuvausmatkoja taitettiin pienkoneilla. Kerran pilotti meni nukkumaan ja käski Mika Kaurismäen lentää konetta, jossa eivät edes kaikki mittarit toimineet. Siitäkin selvittiin hengissä.
Nelikymppisiä juhlittiin kosteasti Leningrad Cowboysin kanssa.
Matti Pellonpään kuoleman jälkeen Vänä teki Aki Kaurismäen Kauas pilvet karkaavat -elokuvan (1996) toisen pääroolin, joka Peltsin piti tehdä.
– Aki Kaurismäki ei ole oikein koskaan tykännyt minusta, Vänä kertoo kirjassaan.
Kun Vänä koki joutuneensa Akin nöyryyttämäksi ryhmän edessä, hänen temperamenttinsa leimahti: ”Minulle et vittuile enää, et kiusaa ja nöyryytä”, hän latasi.
Väänänen kuvaa suhdettaan Aki Kaurismäkeen ongelmalliseksi. Tässä kuvassa herrat ovat iloisesti yhdessä Väänäsen 40-vuotispäivillä.
Mika Kaurismäen hän on kokenut veljekseen. Vänän tuorein elokuvarooli on Mikan ohjaamassa elokuvassa Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä.
Teatterikorkeakoulun näyttelijätyön professorina Kari Väänäsellä meni hyvin, kunnes jotkut vaikeuttivat opetusta vaatimalla Jari Halosen proffaksi. Hän päätti: ei koskaan enää johtotehtäviin.
2014 Vänä kuitenkin suostui Rovaniemen teatterin johtajaksi. Ensimmäiset vuodet menivät hyvin, mutta sitten alkoi raju riita erään teatterin hallituksen jäsenen kanssa.
Vänä kertoo lähteneensä, koska hallitukseen kuulunut ”paskanpuhuja” ei lähtenyt.
Kari Väänänen nähdään uudessa Mielensäpahoittaja-elokuvassa Heikki Kinnusen kanssa.
Kemijärvelle Vänä asettui nykyisen puolisonsa Terhin kanssa. Siellä hän teki kahdeksan vuotta supersuosittua Taivaan tulet -sarjaa.
Kari Väänänen myös taisteli näkyvästi Kemijärven olosuhteiden parantamiseksi. Kuntapolitiikan ihailijaa hänestä ei siinä hommassa tullut.
Peruuntuneiden elokuvaprojektien takia hän eli välillä työttömyyskorvauksilla, nyt hänellä on kelvollinen eläke.
Kari ja Terhi Väänänen osallistuivat itsenäisyyspäivän juhliin, jotka vuonna 2013 järjestettiin poikkeuksellisesti Tampere-talossa.
Käsi Vänältä meni poikki, kun hän kompastui portaissa ollessaan pitkän tauon jälkeen pubivisassa. Muistelmiaan hän ei siksi kyennyt itse kirjoittamaan, mutta tarinat ovat hänen omiaan.
– Pääni on ihan selkeä, mutta kroppa reistailee. En ole varmaan mitenkään pitkäikäinen, sen verran resuista elämää olen elänyt, Vänä toteaa.
Siihen hän on valmistautunut, että lähtö voi tulla milloin vain – siis se viimeinen. Nyt hän tosin yrittää kuntoilla ja yksi kossupullo riittää kuukausiksi.
Kirjassaan Vänä toteaa, että näyttämötyö alkaa olla ohi, mutta elokuvia hän pystyy tekemään. Mutta pakkoa ei ole mihinkään.
Jutun tiedot ja sitaatit: Vänä elävänä (Docendo)/Tuomas Marjamäki.