Matti ja Teppo peruivat keikkansa
Kaksikko kertoo syyksi peruutukseen sairastumisen.
Matti ja Teppo Ruohonen ovat keikkalavojen ikisuosikkeja.
Legendaariset turkulaisveljekset Matti ja Teppo ovat joutuneet perumaan viikonlopun keikkansa sairastapauksen vuoksi.
– Joudumme valitettavasti perumaan viikonlopun keikat Hartolassa Krouvin lavalla sekä Saarijärvellä Kukonhiekassa sairastumisen vuoksi, Matin ja Tepon Facebook-sivulla kirjoitetaan.
Matin, 74, ja Tepon, 75, piti esiintyä perjantaina 1. syyskuuta Hartolassa ja lauantaina 2. syyskuuta Saarijärvellä. Heidän seuraava ilmoitettu keikkansa on Jämsässä 8. syyskuuta.
Matti ja Teppo julkaisivat uuden Ollaan kuin ennen albumin kesäkuun alussa.
Veljekset peruivat keikkojaan myös viime vuoden kesällä, kun Teppo sairastui koronaan.