Menevätkö illat tällä kaavalla? Nämä 10 kysymystä voivat paljastaa, elätkö tavalla, joka väsyttää

Tuntuuko siltä, että päivät toistuvat samankaltaisina, mikään ei innosta eikä kotoakaan enää jaksaisi lähteä?

Jos vastaat kyllä, saatat potea elämäntyyliisi liittyvää väsymystä.

Psykoterapeutti Sean Grover esittelee ilmiötä Psychology Today -lehdessä ja käyttää siitä sanaparia lifestyle fatigue. Kyse ei ole lääketieteellisestä termistä eikä diagnoosista.

Groverin mukaan koronapandemialla on ollut iso vaikutus siihen, että yhä useamman elämä on kaventunut ja muuttunut yksitoikkoiseksi.

Silloin arkea leimaavat passiivisuus, virikkeettömyys sekä runsas ruutuaika. Se voi näkyä väsymyksenä ja masennuksen tunteina.

– Tunnistan ilmiön, sanoo kliininen psykologi, psykologian tohtori Mira-Ilana Helimäki Heltistä.

– Yleisemmin puhuisin kohtaamattomuuden ja merkityksettömyyden kokemuksesta.

Ihmiselle on luontaista etsiä elämälleen merkitystä ja olla yhteydessä muihin.

Esimerkiksi etätyössä kohtaamisia muiden kanssa ei juurikaan tule.

Yksin tekeminen voi katkaista yhteyden johonkin itseä isompaan ja tärkeään päämäärään. Se voi puolestaan johtaa irrallisuuden ja merkityksettömyyden tunteeseen.

– Saamme virtaa toisista ihmisistä. Kun käy vaikka kollegan kanssa lounaalla, jakaa hänen kanssaan elämää, vaikka puhuisikin välillä vaikeista asioista. Siitä virkistyy ja voimistuu, Helimäki sanoo.

– Kun on yksin kotona ja viettää työpäivän jälkeen 5–6 tuntia Tiktokissa tai Instagramissa, voi huomata, että on ihan lopen uupunut.

Sosiaalinen media on Helimäen sanoin kuin kuiva erämaa, feikkitodellisuus, jossa ihminen on mukana vain näennäisesti.

– Se on keinovaloa. Ihminen on koko ajan tietyllä tavalla katsomossa, eikä hän ole osallinen.

Joillekin pandemia-aika saattoi tuntua helpottavalta. Oli lupa keskittyä enemmän esimerkiksi perhesuhteisiin. Kiire väheni.

– Mutta kääntöpuoli oli se, ettei voitu tavata eikä päästy osallistumaan, ei välttämättä edes oman läheisen hautajaisiin. Se on voinut jäädä päälle eikä tietä takaisin muiden pariin enää löydetäkään, Helimäki sanoo.

Sean Groverin mukaan apu elämäntapoihin liittyvään väsymykseen on se, että tekee muutoksia. Lähtee vaikka kävelylle uuteen ympäristöön, säännöllistää vuorokausirytmin tai ottaa yhteyttä vanhaan ystävään.

– Ensinnäkin on tärkeää, että havahtuu. Ihminen tottuu myös huonoihin asioihin. Moni voi alkaa pitää väsymystä ja alakuloa osana itseään, että olen tällainen, minä vain olen väsynyt, Helimäki sanoo.

Väsymyksen, ahdistuksen ja alakulon kaltaisiin tunteisiin kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota. Niitä voisi Helimäen mukaan jopa kiittää.

– Ahdistus on palohälytin, joka kertoo, että elämäntilanne vaatii muutoksen. Väsymys voi olla hyvä oire, sillä se voi auttaa asettumaan oman itsen puolelle ja kysymään, että mitä minulle oikein kuuluu.

Omia kuulumisia kannattaa Helimäen mukaan tiedustella säännöllisesti. Koska olen viimeksi tuntenut olevani elossa? Se on yksi hyvä kysymys.

– Moni sanoo, että lopetin kolme vuotta sitten sen tai tuon tai en ole vuosiin käynyt elokuvissa.

Asiat ovat jääneet vähitellen, ja ihminen on voinut vaipua tylsistyneeseen, apaattiseen tilaan.

– Ollaan elossa, mutta ei oikein eletä. Yhteys aitoon iloon on kuollut. Se on aika surullista.

Iloa voi etsiä pysähtymällä miettimään, millaisissa tilanteissa innostus herää. Mieleen voi palauttaa lapsuudenkin; mikä sai silloin tuntemaan innostusta.

– Kannattaa säännöllisesti kysyä, olenko yhteydessä itselleni tärkeisiin asioihin ja ihmisiin. Jos pidemmän aikaa tuntuu siltä, että en ole, silloin kannattaa lähteä toimimaan.

Yksi askel eteenpäin voisi olla se, että päättää tehdä joka päivä pienen teon, jolla kurottautuu ystävällisesti kohti toista ihmistä. Tervehtii tai hymyilee, kiittää tai sanoo jotain, joka rakentaa yhteyttä toiseen.

– Se on juurihoitoa merkityksettömyyden kokemukseen.

Aiheesta on aiemmin kirjoittanut Yle.