Näihin sanoihin päättyi Popedan tarina – Pate Mustajärvi herkistyi lavalla
Ikoninen suomirock-yhtye päätti pitkän uransa lauantai-iltana Ratinan stadionilla.
Vuonna 1977 perustettu Popeda keräsi uskollisimmat faninsa viimeisen kerran kuuntelemaan uransa suurimmat hitit Ratinan stadionille. Nostalgiseen iltaan päättyi pitkä taival, sillä mennyt keikkakesä oli yhtyeelle jo 46. vuosi keikoilla.
Keikkaa odotettiin Tampereella varsin sateisessa säässä, ja moni fani olikin varustautunut asianmukaisilla sadevarusteilla.
Ennen keikan alkua fanit saivat niskaansa varsin runsasta sadetta, ja osa piiloutui bajamajoihin sadetta pitelemään.
Lauantai-iltana Popeda jätti jäähyväiset keikkalavoille. Solisti Pate Mustajärvi kyseli yleisöltä, haittaako sateinen keli, kun keikka eteni kohti päätöstään. Keikan loppupuolen kappaleisiin kuuluivat muun muassa Kersantti Karoliina, Kaasua, komisaario Peppone ja Kuuma kesä.
Välispiikeissä kuultiin myös mahdollinen vihjaus tulevasta.
– Minä kutsun teidät Popedan 50-vuotiskonserttiin, Costello Hautamäki lausui.
Ukkometso-kappaleen lopussa Pate Mustajärvi herkistyi, polvistui, pyyhki kasvojaan ja veti lippaa alemmas.
Ukkometsoa seurasi kappale Da Da, joka kruunasi illan.
– Maailma muuttuu, ihmiset muuttuu, mutta rokkenroll ei muutu, Mustajärvi jutteli kesken kappaleen.
– Silloin, kun me tehtiin tää biisi, me kunnioitettiin poliisia ja nimismiestä, Mustajärvi vitsaili viitaten laulun sanoihin.
Aivan kappaleen lopuksi Pate ja Costello lauloivat yhteen mikkiin lopuksi lauseen: Neljäkytä vuotta ja sikana. Sen jälkeen soimaan pärähti Porilaisten marssi, ja bändiläiset halailivat toisiaan.
Pate Mustajärvi oli pukeutunut siniseen pelipaitaan, jossa oli teksti Ikurin turpiini, selässä numero 46 ja nimi Mustajärvi.
Kappaleen jälkeen laulaja otti lippiksen päästään ja heitti sen yleisöön. Sen jälkeen hän kumarsi, hymyili ja lähetti lentosuukkoja, minkä jälkeen bändi poistui lavalta.
Näihin tahteihin loppui Popedan pitkä taival.
Kuva: Jukka Ritola / Aamulehti
Laulaja Pate Mustajärvi Ratinan stadionilla.
Yhtye esitti keikan aikana suurimpia hittejään, mutta myös harvinaisempaa tuotantoaan.
Costello Hautamäki vihjaili tulevasta Popedan viimeisellä keikalla.
Yleisö eli mukana hurmoksessa.