Banner Before Header

Näin herkullisista asetelmista lähdetään Tourin loppuratkaisuihin – asiantuntija näkee Kerttu Niskasella vielä mahdollisuuden nousta voittoon

Kerttu Niskanen pääsee herkullisesta tilanteesta hiihdon Tour de Ski -kiertueen huipentaviin kilpailuihin Val di Fiemmessä. Niskanen on 34 sekunnin päässä Touria johtavasta venäläisestä Natalia Neprjajevasta. Yhdysvaltain Jessie Diggins on neljän sekunnin päässä Niskasesta.

Niskanen hiihti viime viikolla upeasti voittoon 10 km:n perinteisen hiihtotavan taistossa Sveitsin Lenzerheidessa. Maanantaina on vuorossa 10 km:n yhteislähtö perinteisellä hiihtotavalla.

– Valtavan hyvät mahdollisuudet. Seuraava matka on hyvin samankaltainen kilpailu kuin minkä Kerttu on tällä Tourilla jo voittanut. Tilanne näyttää siis erittäin hyvältä, Yle Urheilun asiantuntija Kalle Lassila ennakoi.

Maanantai näyttää jo pitkälle suuntaa siihen, miten korkealle Kerttu Niskanen voi yltää Tourin kokonaistuloksissa.

– Tulossa oleva matka on hyvin ratkaiseva, koska jaossa on myös bonussekunteja. Saattaa siis tulla vähän suurempia eroja, vaikka kyseessä onkin yhteislähtökilpailu, Lassila mietti.

Voisiko Kerttu Niskasella olla vielä Tourin voittoon mahdollisuuksia?

– Kyllä. Se tietysti edellyttää sitä, että maanantaina vauhti on samanlaista kuin Lenzerheidessa normaalimatkalla, Lassila totesi.

Edellinen Tour de Skin suomalaisvoittaja on Virpi Kuitunen (nyk. Sarasvuo) kaudelta 2008–2009. Niskasella on ainakin erinomainen mahdollisuus uransa parhaaseen sijoitukseen Tour de Skin kokonaistuloksissa, kuten alla olevasta grafiikasta näkee.

”Pärmäkoski ei ole saanut tulosta irti”

Krista Pärmäkoski oli kokonaiskilpailussa viime kaudella viides. Hänen nimissään on myös edellinen suomalaisten palkintokorokesija Tour de Skin kokonaistaistossa, kun Pärmäkoski oli kolmas kaudella 2018–2019. Pärmäkoski lähtee tänä vuonna seitsemänneltä sijalta Val di Fiemmen kilpailuihin.

– Pärmäkosken kunto on vaikuttanut hyvältä, mutta hän ei ole oikein saanut tulosta irti. Krista on aika kaukana, että pystyisi enää kipuamaan kärkisijoille tai sellaisille sijoille, joihin Krista olisi itse tyytyväinen, Lassila totesi.

Johanna Matintalo riemastutti kolmannella sijallaan lauantain sprintissä Oberstdorfissa. Matintalo on tehnyt tulosta myös normaalimatkojen puolella.

– Matintalo sijoittui yhdeksänneksi Lenzerheiden väliaikalähtökilpailussa ja osoitti nyt sprintissä, että nopeus ja vauhtikapasiteetti ovat hyvällä tasolla. Nyt voisi olla mahdollista tehdä vielä parempi suoritus kuin tuossa Lenzerheiden kilpailussa, Lassila arvioi.

Kärki karannut Iivo Niskaselta

Iivo Niskanen on kiinni Tourin kuudennessa sijassa ennen maanantain ja tiistain viimeisiä osakilpailuja. Maanantaina sivakoidaan 15 km:n perinteisen hiihtotavan matka yhteislähtönä.

– Ero kärkikolmikkoon on revennyt jo suureksi. Kärkikolmikossa on nyt hiihtäjiä, joille kaikki matkat sopivat. Mutta Iivo on ihan realistisesti mukana taistelussa neljännestä sijasta. Iivollekin maanantai on iso päivä, vielä on mahdollista tehdä suuriakin eroja, Lassila sanoi.

Iivo Niskanen on Tour de Skin kuudennella sijalla. Kuva: EPA-EFE/All Over Press

Lassila muistuttaa, että Tourin loppuvaiheissa on nähty usein suuriakin romahduksia.

– Pitää muistaa, että kaikilla riittää kuormitusta, kun Tour alkaa lähestyä loppua. Olosuhteet ovat tehneet Val di Fiemmessä monesti tepposia, joten katkeamisiakin voi vielä tulla, Lassila totesi.

Norjalainen Johannes Kläbo on hurjastellut jo noin minuutin karkumatkalle Tourin kokonaistilanteessa.

– Kläboa on hyvin vaikea enää pysäyttää. Kläbolla ei oikeastaan ole mitään heikkouksia ja etumatkaa muihin on jo yli minuutti. On puhuttu siitä, että Tourin sprintit ja yhteislähdöt suosivat häntä, mutta Kläbo sijoittui neljänneksi Lenzerheiden rankassa väliaikalähdössäkin, Lassila huomautti.

Tour de Ski -kiertue päättyy tiistain kuuluisaan loppunousuun. Viimeinen osuus kilpaillaan yhteislähtönä, miehet ja naiset hiihtävät 10 km:n osuudet vapaalla hiihtotavalla.

Lue myös:

Source Link yle.fi