Banner Before Header

NHL-tuomio: Mitä on tapahtunut Kasperi Kapaselle? Kaikkien aikojen Torontolla julma kohtalo

Mukana raadissa ovat NHL:ää tarkasti seuraavat Ville Touru, Sami Hoffrén ja Ismo Lehkonen.

Ville Touru

Tähti

Robert Thomas on noussut ryminällä valokeilaan. 22-vuotiaasta pelintekijävelhosta on tullut huippujoukkue St. Louisin hyökkäyksen kapellimestari. Parhaillaan Thomas paahtaa 15 ottelun pisteputkessa (8+19). Thomasin kaltaiset tasonnostajat ovat iso syy, miksi St. Louis on syytä laskea mestariehdokkaisiin.

Puheenaihe

Toronto on rikkonut jo yhden kauden voitto- ja piste-ennätyksensä. Mikä siitä on palkinto? Tampa Bay vastaan pudotuspelien alkajaisiksi (todennäköisimmin). Tampa näytti perjantaiaamuna taas siltä, että se olisi kiristänyt luistimensa ensi kertaa tällä kaudella reilu viikko ennen pudotuspelejä. Mestari pieksi juurikin Toronton 8–1 ottelussa, jossa jaettiin 114 jäähyminuuttia.

Torstain ottelussa haettiin jo asetelmia tulikuumaan pudotuspelisarjaan. Tampa antoi vierailleen isän kädestä niin tulostaululla kuin painimolskilla.

Suomalainen

Roope Hintzin 35 maalia on kauden kovimpia suomalaissuorituksia. Vielä kovempi on se, että niistä 23 on tullut 5v5-pelissä, mikä on suomalaisista selvästi eniten (Rantanen 17, Aho 15, Laine 14, Barkov 14). Hintzistä on tullut fantastisen murtautumiskykynsä ansiosta tällä kaudella yksi koko sarjan vaarallisimmista 5v5-maalintekijöistä.

Kun Hintz murtautuu hyökkäysalueelle ja lyö leveän liukunsa päälle, vastustajat ovat ongelmissa.

Farssi

Mitä on tapahtunut Kasperi Kapaselle? Vauhtikoneen käyrä on laskenut Pittsburghissa kuin lehmän häntä lupaavasta viime kaudesta lähtien. Nyt Kapanen on pudonnut nelosketjun jämäpelaajaksi. Viime peleissä vastuu on jäänyt jo alle 10 minuutin. Edelliseen 36 otteluun Kapanen on tehnyt kaksi maalia. Romahdus on tullut huonoon saumaan, sillä Kapasen sopimus on katkolla kauden jälkeen. Tarjolla tuskin on muuta kuin halpa pätkädiili jonnekin.

Yllätys

Tasoerot idässä ovat jopa historialliset. Kärjessä on käytännössä kahdeksan mestaritason joukkuetta, jotka keräävät kaikki yli 100 pistettä, Islanders on väliinputoajaa ja pohjalla on seitsemän heikkoa heittopussia. Räikein esimerkki kahtiajaosta on Atlantin divisioona. Kärki- ja pohjanelikkojen välillä on liki 30 pisteen kuilu!

Sami Hoffrén

Tähti

St. Louis Bluesin venäläishyökkääjä Vladimir Tarasenko on palannut väkevästi huipulle. Tarasenkon kaksi edellistä kautta menivät vammojen takia täysin penkin alle, mutta tällä kaudella 30-vuotias maaliruisku on pelannut uransa parasta jääkiekkoa. Tarasenko rikkoi 30 maalin rajan kuudennen kerran urallaan.

Robert Thomas (vas.) ja Vladimir Tarasenko ovat St. Louisin tuhoisa tutkapari.

Puheenaihe

Odotettu uutinen kolahti torstaina sähköpostiin, kun NHL ilmoitti palaavansa Eurooppaan ensi kaudeksi. Tampereen kaikkien aikojen kiekkovuosi sen kuin paranee, kun Colorado Avalanche ja Columbus Blue Jackets pelaavat Nokia-areenassa kaksi ottelua marraskuussa. NHL:n järjestämät ottelut Euroopassa ovat olleet jättimenestyksiä. Samaa on luvassa ensi talvena.

Suomalainen

Välillä tuntuu, että Aleksander Barkov pelaa huijauskoodeilla NHL:ssä. Florida Panthersin kapteeni johtaa dominoivalla tavalla kierroksesta toiseen idän kuuminta joukkuetta. Kuluneen viikon aikana Barkov painoi kolmeen otteluun perustehot 4+2. Islanders-ottelun kolmannen maalinsa jälkeen Barkov meinasi jopa tuulettaa.

Farssi

Arizona Coyotes julkisti uuden, 5 000 katsojaa vetävän kotihallinsa kausikorttipakettien hinnaston. Seitsemän eri kategorian halvin kausikortti maksaa 3 649 Yhdysvaltain dollaria eli ottelukohtaiseksi hinnaksi muodostuu 89 taalaa. Coyotesin tämän kauden kaukalotuotteen perusteella seuran pitäisi maksaa katsojilleen otteluiden seuraamisesta.

Yllätys

Calgary Flamesin kikkavelho Johnny Gaudreaun plusmiinus-tilasto on sairas. Gaudreaun tehotilasto on tällä hetkellä +60. Käsittämätöntä. Vertailun vuoksi viime kaudella Mikko Rantanen voitti tehotilaston lukemalla +30. Edellisen kerran NHL:ssä rikottiin 60:n raja tehotilastossa kaudella 1995–96, kun Detroit Red Wingsin venäläisluuta Vladimir Konstantinov saldosi +60.

Ismo Lehkonen

Tähti

Calgarylla on kasassa jo 106 pistettä. Joukkueen ykkösketju Johnny Gaudreaun johdolla tekee hurjaa jälkeä. En tiedä, mitä Darryl Sutter on sanonut ennen tätä kautta ykkösketjulleen Gaudreau-Elias LindholmMatthew Tkachuk, mutta pojat ovat vastanneet huutoon. Ei ole huono valinta: pojat ovat ostaneet sen, että puolustamalla hyvin hyökkää myös paremmin.

Johnny Gaudreau (vas.) on mättänyt 78 ottelussa tehot 38+71=109.

Puheenaihe

Winnipegin Kyle Connorin ja Detroitin Dylan Larkin kovat ulostulot. Tämä oli poikkeuksellista, mutta erittäin tervetullutta. Kun moraali ei ole joukkueessa kunnossa ja jätkät hakevat vain omia pisteitä, silloin unohtuu, että tämä on voittamisbisnestä. Connorin ja Larkinin ulostulot olivat hyviä herätyksiä seurojensa johdon suuntaan.

Lue lisää: NHL-joukkueen supertähti turhautui surkeisiin tuloksiin – latasi tylyn syytöksen joukkuekavereilleen

Suomalainen

Aleksander Barkov on pakko nostaa taas esille. Tuntuu, ettei Floridan kannattaisi käyttää nyt kaikkia kiekkojumalien asettamia onnenkantamoisia. Tällä hetkellä on ihan se ja sama miten Florida pelaa, häkki heiluu. Ja kun hätä on suurimmillaan, herra Barkov astuu esiin ja tekee kolme maalia. Barkov taistelee NHL:n parhaan pelaajan tittelistä.

Farssi

Pakko ottaa rakkaan lapseni ex-seura Montreal Canadiens. Maaliero on tällä hetkellä -103 ja joukkue on seitsemän pelin tappioputkessa. Carey Price palasi maaliin, ja toissa yönä Montreal hävisi surullisenkuuluisalle Philadelphialle 3–6. Montrealista on kadonnut puolustuspelaaminen henkilökohtaisella tasolla ihan täysin. Pelaajat yrittävät vain tehdä kaikin keinoin pisteitä.

Yllätys

Edmonton Oilers. Se on yllättänyt, että valmennus on saanut jumpattua joukkueen tasaisemmaksi tasapainottamalla kenttiä. Pakistokin näyttää olevan maalivahtien kanssa samalla sivulla. Ilo on palannut pelaajien kasvoille. Ei ole sattuman summa, että Edmonton on hävinnyt 10 viime pelistä vain yhden varsinaisella peliajalla. Nyt paistaa aurinko Edmontonin suuntaan. Joukkue menee oikeaan suuntaan.

Homma toimii preerialla. Jesse Puljujärven edustama Oilers pelaa vahvaa runkosarjan loppua.

Source Link is.fi