”Olen tämän kylän suurin natsi”, Ljudmila uhosi venäläissotilaille – IS vieraili ukrainalaiskylässä, jossa kerätään nyt todisteita kidutuksesta ja raiskauksista

Venäläisten lähtö Kozatsha Lopanista oli nopea, yllättävä ja sekava.

Harkovan pohjoispuolella, vain muutaman kilometrin päässä Venäjän rajalta sijaitseva ukrainalaiskylä oli ollut miehitettynä puoli vuotta. Jotkut sen asukkaat olivat jo sisäistäneet propagandalehtien otsikot, joissa luvattiin Venäjän pysyvän alueella ikuisesti.

Mutta sitten, syyskuun 10. ja 11. päivän välisenä yönä miehittäjäjoukot alkoivat kiireesti kiertää ovelta ovelle huutamassa, että asukkaiden tulisi evakuoitua. Sotilaiden mukaan ukrainalaiset olivat tulossa, ja kylä olisi tuhon oma.

Ljudmila Vakylenko muistaa jopa kellonajan: 00.45.

– Sanoin naapurilleni: ”Miksi lähteä evakkoon? Olen odottanut tätä seitsemän kuukautta”, Vakylenko kertoo.

Moni uskoi miehittäjiä.

– Valtava saattue autoja, busseja ja moottoripyöriä suuntasi kohti Venäjää.

Seuraavan päivän iltapäivään mennessä viimeiset venäläisjoukot olivat poistuneet rajan taakse. Kozatsha Lopan oli vapaa. Kylästä ei käyty taistelua eikä mitään tuhottu.

Lue lisää: Bussi vei 8-vuotiaan Polinan Venäjälle – nyt hänen vanhempansa eivät tiedä, miten saada lapsensa takaisin

Ukrainan vastahyökkäys Harkovan alueella syyskuun alussa ajoi venäläisjoukot paniikkiin. Ukraina valtasi muutamassa päivässä takaisin 3 000 neliökilometriä Venäjän miehittämiä alueita.

Kovimmat taistelut käytiin Harkovan alueen itäosassa, jossa ukrainalaiset puskivat venäläiset Oskil-joen toiselle puolelle. Samaan aikaan Venäjän joukot vetäytyivät rajan yli myös Kozatsha Lopanin tapaisilta rajaseuduilta Harkovan pohjoisosassa.

Kulku vapautetuille alueille on vielä tiukasti rajattua. Harkovan keskustasta on Kozatsha Lopaniin noin 45 kilometriä, mutta ainoalla auki olevalla tiellä on useita armeijan ja poliisin tarkastuspisteitä. Nopein reitti Harkovasta Kozatsha Lopaniin on vain armeijan käytössä.

Siviilit saavat toistaiseksi kulkea juuri vapautetuille alueille tai niiltä pois vain erikoisluvalla. Ukraina varoo venäläisiä tai venäläismielisiä soluttautujia.

Tie on raskaan sotilaskaluston ja kranaattien vahingoittama. Tien sivussa näkyy ukrainalaisten ja venäläisten hylättyjä poteroita sekä tuhoutuneita rakennuksia. Kraatterissa makaa katollaan Lada.

Kozatsha Lopanissa vierailijaa tervehtii muuri, johon on kirjoitettu ”Kasakoiden suku ei antaudu koskaan”. Vielä alkuviikosta kirjoituksen taustaväri oli Venäjän lipun mukaan punavalkosininen, mutta tiistaina kylän asukkaat maalasivat sen jälleen Ukrainan sinikeltaiseksi.

Kunnantalon edustalla liehuu Ukrainan lippu. Siitä on kiittäminen Ljudmila Vakylenkon poikkeuksellista rohkeutta.

Venäläiset sotilasajoneuvot vyöryivät Kozatsha Lopanin halki jo sodan ensimmäisenä päivänä 24. helmikuuta. Venäläiset eivät kuitenkaan 6 000 asukkaan kylästä piitanneet vaan pyrkivät pikavauhtia kohti Harkovaa.

Vasta hyökkäyksen pysähdyttyä maaliskuun lopussa venäläiset alkoivat kiinnittää huomionsa kylään. Harkovaan johtavan tien varrelle pystytettiin tarkastuspiste, jonka läpi siviilit eivät saaneet poistua. Vapaa kulku oli ainoastaan Venäjän puolelle.

Kozatsha Lopanin kunnanjohtaja Ljudmila Vakylenko, 61, oli tuohon asti jatkanut töitään normaalisti. Hän piti huolen siitä, että Ukrainan puolelta tullut humanitaarinen apu saavutti paikkakunnan asukkaat.

Tilanne oli kuitenkin muuttunut 24. maaliskuuta. Vakylenko kertoo havainneensa tuolloin töihin saapuessaan, että venäläiset olivat vieneet avustustarpeet omaan jakelukeskukseensa.

Kunnantalon lipputangossa liehuivat nyt Venäjän värit, ja Ukrainan lippu lojui kadulla. Vakylenko korjasi sen mukaansa.

Vakylenkon luokse tuli ryhmä siviiliasuisia henkilöitä, joita hän ei entuudestaan tuntenut. He kysyivät Vakylenkolta, aikooko tämä työskennellä Venäjän alaisuudessa.

– Sanon heille, etten työskentele ennen kuin Ukrainan lippu liehuu taas kunnantalon pihalla.

Laajojen alueiden miehittäminen vaatii muutakin kuin sotilaita ja aseita. Paikallisen väestön perustarpeista tulee huolehtia, jotta he eivät nouse kapinaan. Siihen tarvitaan ihmisiä, joilla on paikallistuntemusta ja edes jonkinlainen uskottavuus väestön silmissä.

Venäjä on onnistunut haalimaan näitä kollaboraattoreita Ukrainassa vaihtelevasti. Joillain paikkakunnilla paikallisjohto on jatkanut entisissä tehtävissään mutta venäläisten käskyvallassa. Toisaalla venäläiset ovat joutuneet nostamaan epäpäteviä ja epäsuosittuja henkilöitä korkeisiin virkoihin.

Ljudmila Vakylenkon paikan kunnanjohtajana otti paikallinen pikkuliikemies, joka tunnettiin lempinimellä ”Makkara”.

Venäläiset perustivat Kozatsha Lopaniin myös koko miehitetyn Harkovan alueen keskushallinnon. Sitä johtamaan he toivat Luhanskin ”kansantasavallasta” miehen, joka oli ennen vuotta 2014 ollut kunnan poliisipäällikön oikea käsi.

Miehittäjien kanssa yhteistyötä tehneille annettiin valkoiset hihanauhat, joissa oli oranssimusta koriste. He vastasivat Venäjältä tulleiden avustustarvikkeiden jaosta. Ruoan mukana asukkaille jaettiin Harkova Z -nimistä sanomalehteä, jonka sisältö koostui venäläisten propagandasta.

Se olikin kylän asukkaiden ainoa tietolähde. Tietoliikenneyhteydet olivat poikki, niin myös sähkö, vesi ja kaasu.

Ljudmila Vakylenkon mukaan venäläiset vaihtoivat miehitysjoukkoja kylässä useaan kertaan. Hän kertoo, että heistä suurin osa oli värvätty Luhanskin ”kansantasavallasta”, joka on ollut Venäjän tukemien separatistien hallussa vuodesta 2014.

– Jokainen uusi rotaatio tuli talooni. En tiedä, mitä he etsivät. He katsoivat joka puolelle, Vakylenko kertoo.

Sotilaat kertoivat Vakylenkolle, että hänen nimensä oli heidän listallaan ensimmäisenä.

– Sanoin heille, että jos etsitte natseja, tässä olen. Minä olen tämän kylän suurin natsi sekä kooltani että muutenkin. Rakastan Ukrainaa täydestä sydämestäni.

Vakylenko kertoo, että sotilaat tuijottivat häntä ihmeissään. He kehottivat häntä valmistautumaan siihen, että hän joutuisi kellariin.

Kylän asukkaat tiesivät kyllä, mitä venäläisjoukot kellarilla tarkoittivat.

Kozatsha Lopanin keskustassa on noin 30 metriä pitkä ja 10 metriä leveä kylmäkellari, jossa normaalisti säilytetään perunaa, kaalia ja porkkanaa. Yhden sen nurkista venäläiset ympäröivät kaltereilla. Tyrmän betonilattialla on edelleen petivaatteita styrox-levyjen päällä.

Derhatshin alueen pormestari Vjatsheslav Zadorenko on esitellyt kellaria tällä viikolla tiedotusvälineille. Zadorenkon mukaan venäläiset kiduttivat siellä Kozatsha Lopanin asukkaita muun muassa sähköshokeilla ja sulalla steariinilla.

– Ilmiantajat kertoivat venäläisille, kuka on Ukrainan puolelle. Venäläiset tulivat hakemaan ihmisiä heidän kotoaan, Zadorenko sanoo.

Zadorenkon mukaan venäläisten pääkohteena olivat sotilaat, entiset sotilaat ja poliisit. Hän sanoo, että ukrainaa puhuvia epäiltiin erityisesti.

Kuten muuallakin rajaseudulla, Kozatsha Lopanin asukkaat puhuvat enimmäkseen venäjää tai surzhykia, venäjän ja ukrainan sekoitusta.

Ljudmila Vakylenko sanoo päättäneensä heti miehityksen alussa, että hän puhuu tästä lähin vain ja ainoastaan ukrainaa. Entinen opettaja teki niin myös joutuessaan tekemisiin venäläisjoukkojen kanssa.

– He eivät tienneet, mitä minulle pitäisi tehdä. Jos olisin nuori mies, he olisivat varmasti tappaneet minut. He järkyttyivät siitä, kuinka uppiniskainen olin, mutta en pelännyt heitä, Vakylenko sanoo.

Vakylenkon mukaan venäläisiä häiritsivät erityisesti Ukrainan kansalliset tunnukset. He poistivat jopa kunnantalon lipputangon nokassa olleen kolmihaaraisen pienoisatraimen, Ukrainan symbolin.

Sitä venäläiset eivät saaneet koskaan selville, että Vakylenkon kotiin oli kätketty sinikeltainen aarre.

Ljudmila Vakylenko ei enää nukkunut sen jälkeen, kun venäläissotilaat herättivät kylän varhain 11. syyskuuta. Kun kylä aamulla hiljeni, hän kaivoi kätköstään kunnantalon Ukrainan lipun, taittoi sen taskuunsa ja lähti polkupyörällä kohti kylän keskustaa.

Paikalla oli vielä muutama venäläisten sotilasajoneuvo, mutta Vakylenko ei niistä välittänyt. Hän laski Venäjän lipun kunnantalon lipputangosta ja nosti tilalle Ukrainan värit.

Rintamalinjan toisella puolella Derhatshin kaupungissa sodan viettänyt pormestari Zadorenko sai vihiä venäläisten lähdöstä. Hän kokosi joukon rajavartijoita ja aluepuolustuksen vapaaehtoisia. He lähtivät varovasti kohti Kozatsha Lopania.

Joukkio ei kohdannut vastarintaa. He etenivät Venäjän rajalle asti, ja sen tuntumassa vaihdettiin muutama laukaus. Zadorenko repi kunnantalon edustalla Venäjän lipun ja ilmoitti Ukrainan armeijalle, että kylä oli vapaa.

Yksi Zadorenkon ensimmäisistä teoista vapautetussa Kozatsha Lopanissa oli mennä tapaamaan äitiänsä. Tämä oli elänyt kylässä koko miehitysajan.

Nyt Kozatsha Lopan yrittää hiljalleen palata normaaliin elämään. Ljudmila Vakylenko on palannut työhuoneeseensa kunnantalolla. Kiirettä riittää, kun ihmiset ilmoittavat tarpeistaan ja hakevat eläkkeitään.

Vakylenkon työskennellessä taustalla kuuluu jatkuva tykkitulen kumina. Venäjä jatkaa edelleen tulitusta alueelle. Myös miinavaara on vakava.

Kunnallistekniikan palauttaminen Kozatsha Lopaniin on vielä kesken. Mobiiliyhteydet toimivat vain paikoittain.

Harkovaan johtava rautatie on tuhottu, ja sen korjaamisessa menee vielä aikaa. Aseman lattialla lojuu laatikoittain avaamattomia kirjeitä, joita venäläiset koululaiset olivat lähettäneet sotilaille.

Poliisi tutkii nyt venäläisjoukkojen sotarikoksia. Kidutuksen lisäksi pormestari Zadorenko kertoo kuulleensa kolmesta raiskaustapauksesta. Perjantaina viranomaiset kertoivat kylän läheltä löytyneestä joukkohaudasta.

Myös paikalliset kollaboraattorit pyritään saamaan vastuuseen teoistaan. Ukrainan lain mukaan heitä uhkaa jopa 15 vuoden vankeusrangaistus. Kylän asukkaiden mukaan kollaboraattoreista suurin osa pakeni Venäjälle.

Kylän 6 000 asukkaasta on jäljellä alle 2 000. Suurin osa pakeni Ukrainan puolelle sodan alussa, kun kulku sinne oli vielä mahdollista. Arvioiden mukaan tuhatkunta siirtyi Venäjän puolelle. Heistäkin osa on jo paennut Euroopan unionin maihin, osa kolmansien maiden kautta Ukrainaan.

– Toivottavasti Euroopan maille toimitetaan lista kollaboraattoreista, maanviljelijä Ruslan sanoo.

Ruslan sanoo, että venäläiset kiduttivat hänen veljeään. Hänen mukaansa ilmiantaja oli kertonut miehittäjille, että veli olisi ilmoittanut venäläisten asemista Ukrainan joukoille.

Ruslan ei uskalla esiintyä koko nimellään tai kasvoillaan. Hän ei tiedä, tulevatko venäläiset vielä takaisin.

– Olemme rajan vieressä. He tulivat yhtä nopeasti kuin lähtivätkin.

Harkovan alueen sotilasjohtaja luovutti tiistaina pormestari Zadorenkolle uuden Ukrainan lipun, mutta vielä keskiviikkona kunnantalon lipputangossa liehui Vakylenkon pelastama alkuperäinen, venäläisten alas repimä lippu.

Lippu repsotti kiinni vain yhdestä kulmastaan, mutta se piti.