Pikkupoika väitti olevansa paholaisen riivaama – tapahtui jotain kammottavaa, ja koko maailman huomio kiinnittyi Warrenin pariskuntaan
Kauhuelokuvien fanien hyvien tuntema Kirottu-saaga täydentyi viime vuonna uudella osalla, kun Kirottu 3: Paholaisen vallassa -elokuva tuli valkokankaille.
Se ammensi tarinansa 40 vuoden takaisesta, maailmankuulusta ”paholaismurhasta”, joka tapahtui Yhdysvalloissa Connecticutin Brookfieldissä.
Elokuvan karmivassa tarinassa keskeisessä roolissa on pariskunta, Ed ja Lorraine Warren. Kyseinen pariskunta oli olemassa myös tosielämässä. Mutta keitä he oikein olivat ja miten kaikki tosielämässä tapahtui?
Tarina alkaa 1980-luvun alun Connecticutista, missä 19-vuotias Arne Cheyenne Johnson puukotti Alan Bonon, 40, kuoliaaksi 16. helmikuuta 1981.
Kyseessä oli pikkukaupungin 193-vuotisen historian ensimmäinen veriteko. Tapaus oli poikkeuksellinen myös muilla tavoin: se johti Yhdysvaltain historian ensimmäiseen oikeudenkäyntiin, jossa puolustus esitti syytetyn olleen paholaisen riivaama.
Erikoisia yksityiskohtia riitti. Ennen murhaa Johnsonin tyttöystävä Debbie Glatzel oli kääntynyt yliluonnollisten asioiden tuntijoina pidettyjen Ed ja Lorraine Warrenin puoleen, koska hänen pikkuveljensä David oli väittänyt olevansa pahan riivaama.
Warrenit olivat suorittaneet neljä manausriittiä, joiden tavoite oli heidän mukaansa häätää pikkupojasta 42 demonia. Riittien aikana Arne Johnson oli kertomusten mukaan haastanut pahat henget siirtymään itseensä.
Ja pian tämän jälkeen Johnson siis puukotti Bonon kuoliaaksi.
Arne Johnson, 19. Kysymyksessä oli Yhdysvaltain historian ensimmäiseen oikeudenkäynti, jossa puolustus väitti syytetyn olleen paholaisen riivaama.
Tuomari Robert Callahan ei kuunnellut puheita sielunvihollisen osuudesta. Valamiehistön todettua vastaajan syylliseksi tuomari langetti Johnsonille 10–20 vuoden tuomion. Johnson istui viisi vuotta, ja pääsi ehdonalaiseen 1986.
”Paholaisoikeudenkäynti” oli kuitenkin aikansa mediatapaus. Se teki Ed ja Lorraine Warrenista maailmankuuluja.
Nyt jo edesmennyt Warrenin pariskunta oli kotoisin Connecticutin suurimmasta kaupungista Bridgeportista.
”Olipa elokuvan kuvaamien tapahtumien todenperäisyydestä mitä mieltä hyvänsä, rahaa elokuva ainakin teki.
Ed Warren syntyi 1926 ja Lorraine Moran 1927. Pariskunnalla on yksi tytär, Judy Warren, joka avioitui Bloomfieldissa asuneen poliisin Tony Speran kanssa.
Tony Spera jatkaa appivanhempiensa työtä. Hän on Warrenien okkultismimuseon pääkuraattori ja Uuden-Englannin psyykillisen tutkimuksen seuran NESPR:n (New england society for psychic research) johtaja. Warrenit perustivat NESPR:n vuonna 1952 tutkimaan paranormaaleja ilmiöitä ja levittämään aiheesta tietoa.
Kun Kirottu 3: Paholaisen vallassa -elokuva taannoin tuli valkokankaille, Hartford Courantin toimittaja uteli Speralta tietoja Warrenien varhaisesta elämästä. Spera kertoi tuolloin Edin varttuneen talossa, jossa hänen kertomansa mukaan kummitteli. Lapsena Ed Warren oli kuullut koputuksia, askelia ja kuiskauksia ja nähnyt varjoja.
– Isä sanoi Edille, että kaikkeen mitä talossa tapahtuu, on looginen selitys. Näin ollen hänen omakin isänsä tiesi, että talossa oli meneillään jotain kummallista, Spera selitti.
– Siitä huolimatta isä ei koskaan antanut Edille tätä ”loogista selitystä”.
Kirottu 2 -elokuvassa Lorraine ja Ed Warren tutustuivat taas yhteen taloon, jota väitettiin pahojen henkien riivaamaksi.
16-vuotiaana Ed työskenteli paikannäyttäjänä The Colonial -teatterissa Bridgeportissa. Hän oli vuorossa eräänä iltana vuonna 1944, kun Lorraine saapui kahden kaverinsa kanssa elokuviin.
Lorraine kertoi myöhemmin, ettei ollut tuolloin kiinnostunut pojista – kunnes tapasi Edin.
– Ajattelin, siinäpä vasta mukavan näköinen nuori mies.
Ed saattoi tytöt kotiin elokuvan jälkeen ja osti heille virvokkeet.
Lorraine uskoi, että hänellä on ”kuudes aisti”.
– Kun palasin kotiin tuona iltana, kirjoitin päiväkirjaani: tänään tapasin miehen, jonka kanssa menen naimisiin.
Tuleva meedio ennusti oikein: pari avioitui seuraavana vuonna.
Ed värväytyi 17-vuotiaana laivastoon, mutta ehti palvella vain neljä kuukautta, kunnes sotalaiva upposi pohjoisella Atlantilla. Ed selviytyi ja sai kuukauden mittaisen ”pelastuneen vapaan” (Survivor’s Leave).
Vapaan aikana Edistä ja Lorrainesta tuli herra ja rouva Warren. Ed jätti armeijan ja aloitti opiskelut Paierin taidekoulussa Hamdenissa. Hän ei kuitenkaan saanut aaveita mielestään, vaan alkoi lukea Fate-lehteä, jossa esiteltiin pahojen henkien riivaamia taloja.
”Syödessään aamiaista hän huomasi nuken käsien liikkuvan.
Tony Spera kertoi sittemmin, että Ed matkusti riivattuihin kohteisiin ja teki niistä luonnoksia.
– Hän tapasi antaa luonnoksen Lorrainelle pyytäen tätä koputtamaan oveen ja ojentamaan sen asukkaille. Lorrainen piti kertoa, että he ovat kiinnostuneita talosta.
– He halusivat päästä sisälle keskustelemaan riivauksista.
”Warrenit tulivat siihen tulokseen, että ”nukessa oli jotain pahaa”.
Kiertely taloissa syvensi Warrenien kiinnostusta paranormaaleihin ilmiöihin. Psyykillisen tutkimuksen seuran perustamisen myötä pariskunta alkoi esiintyä kouluissa ja luennoida ihmisille magiasta, yliluonnollisista ilmiöistä ja okkulttismista. Pian Warrenit alkoivat myös saada kutsuja ihmisiltä, jotka epäilivät kummittelua tai muuta outoa esiintyvän kodeissaan.
Supertähtiä Warreneista tuli 1970. Valtavaa huomiota saaneet tapahtumat käynnistyivät Hartfordissa, jossa eräs hoitajatar oli saanut lahjaksi Raggedy Ann -nuken. Hahmo on peräisin kirjailija Johnny Gruellen lastenkirjoista.
Vietyään nuken kotiin hoitajatar ja hänen kämppiksensä kertomansa mukaan säikähtivät lelun ”selittämätöntä käytöstä”.
– Syödessään aamiaista hän huomasi nuken käsien liikkuvan, Tony Spera kertoi Hartford Courantille.
Hoitajatar väitti nuken jopa hyökänneen hänen ystävänsä päälle.
Naiset järjestivät spiritismisession ja saivat kuulla tarinan, jonka mukaan nukessa asui Annabelle-nimisen tytön haamu. Hoitajatar soitti papille, joka pyysi tätä kääntymään Ed ja Lorraine Warrenin puoleen.
Warrenit tulivat siihen tulokseen, että ”nukessa oli jotain pahaa”.
”Samalla lisääntyivät epäilyt huijauksesta ja rahastuksesta.
Naiset halusivat päästä nukesta eroon, ja Warrenit suostuivat ottamaan sen.
Annabelle-nukke on tänä päivänäkin osa Warrenien perustaman okkultismin museon kokoelmia. Museo sijaitsee Monroen kaupungissa Connecticutissa.
Kauhuelokuva Annabelle puolestaan on Kirottu-filmiperheen toinen elokuva ja Kirottu-elokuvan esiosa.
Olipa elokuvan kuvaamien tapahtumien todenperäisyydestä mitä mieltä hyvänsä, rahaa elokuva ainakin teki. Annabelle oli valtava hitti vuonna 2014 ja tuotti yli 256 miljoonaa dollaria. Jatkoa seurasi nopeasti; Annabelle: Creation tuli ensi-iltaan 2017 ja jatko-osa Annabelle Comes Home 2019.
Warrenien tytär Judy Spera kertoi julkisuudessa, että oikea nukke pelotti häntä paljon enemmän kuin elokuvassa nähty.
– Sen silmät, ne olivat kuolleet. Aivan toisenlaiset kuin elokuvan nukella, Spera kuvaili Den of Geek -leffajulkaisulle.
Yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista kauhuelokuvista on vuonna 1979 ilmestynyt The Amityville Horror, joka ilmestyi Suomessa nimellä Luojan tähden, paetkaa!
Elokuva perustuu Jay Ansonin samannimiseen kirjaan, mutta Warrenit olivat Amityvillessä ensin.
Paikan synkät tapahtumat saivat alkunsa, kun Ronald DeFeo, Jr, 23, murhasi vanhempansa ja neljä sisartaan kiväärillä perheen kodissa Long Islandin Amityvillessä 13. marraskuuta 1974. Hänet tuomittiin yhteensä 150 vuodeksi vankilaan, jossa DeFeo kuoli vuonna 2021.
Uudet asukkaat George ja Kathleen Lutz muuttivat Amityvillen taloon marraskuussa 1975. He olivat ostaneet talon edullisesti, ja kauppaan kuului DeFeon perheen huonekaluja. Lutzit pakenivat talosta vain 28 päivän kuluttua. Syyksi he kertoivat talossa riehuvat ”pirulliset voimat”.
Ed ja Lorraine Warren tutkivat tyhjilleen jääneen talon. Paikalla oli myös uutisryhmä, joka teki tapauksesta dokumenttia. Warrenit tulivat lopulta siihen tulokseen, että Amityvillen taloa piti vallassaan paha yliluonnollinen entiteetti.
Maaliskuussa 1981 Warrenit olivat jälleen parrasvaloissa.
Pariskunta saapui oikeustalolle Connecticutin Danburyssa, jossa Arne Johnsonia syytettiin Alan Bonon murhasta.
New York Times siteerasi Johnsonin asianajajaa Martin Minellaa 23. maaliskuuta 1981 päivätyssä artikkelissaan:
– Oikeusistuimet ovat joutuneet pohtimaan jumalan olemassaoloa. Nyt niiden täytyy pohtia paholaisen olemassaoloa.
Warrenit olivat manausriittien jälkeen tulleet siihen tulokseen, että paholaispuheissa oli perää. Tuomaria tämä ei kuitenkaan vakuuttanut, ja hän langetti Johnsonille vankeustuomion.
Ed ja Lorraine Warren puhuivat silti medialle omista käsityksistään. Tapauksesta tuli uutinen ulkomaillakin.
Samalla lisääntyivät myös epäilyt huijauksesta ja rahastuksesta.
Huijausväitteet saivat runsaasti tukea vuoden 1986 tapauksesta. Tuolloin Warrenit tutkivat outoja tapauksia Southingtonissa asuvan perheen kotona ja antoivat virallisen lausunnon, jonka mukaan talo – entinen hautaustoimisto – oli ”kirottu”. He käynnistivät asiasta myös mediakampanjan ja palkkasivat perheen kanssa kirjailija Ray Gartonin laatimaan tapauksesta kirjan.
Pian kuitenkin kävi ilmi, että yhdellä perheen lapsista oli diagnosoitu vakava mielen sairaus. Tapahtumissa oli mukana myös huumeita. Garton kertoi julkisuudessa, että hän oli saanut selkeät ohjeet jättää nämä asiat huomiotta ja tehdä tarinasta mahdollisimman sensaatiomainen.
Myös Southingtonin tapauksesta tuli hittielokuva, kun A Haunting in Connecticut ilmestyi teattereihin vuonna 2009.
1980-luvun lopulta alkaen Warrenit keskittyivät enemmän luennoimaan paranormaaleista ilmiöistä.
Ed Warren kuoli vuonna 2006. Hän oli 79-vuotias. Lorraine Warren jatkoi luennointia yksin ja toimi neuvonantajana kahdessa ensimmäisessä Kirottu-elokuvassa. Hän kuoli 2019.
Kirottu-trilogia ja viisi muuta Warrenien elämästä ammentavaa kauhuelokuvaa ovat olleet kassamagneetteja. Kirottu 3:ssa Lorraine Warrenia esittää Vera Farmiga ja Ed Warrenia Patrick Wilson.
Lähteet: Tonyspera.com, Hartford Courant, CT Post, Denofgeek.com, News-Times, New York Times, Atlasobscura.com