Poliisi pidätti 9-vuotiaan ampumisesta Yhdysvalloissa
32-vuotiasta miestä oli ammuttu päähän, ja hän kuoli myöhemmin vammoihinsa sairaalassa.
Yhdysvaltain Utahissa poliisi on pidättänyt 9-vuotiaan lapsen epäiltynä perheenjäsenensä ampumisesta. Asiasta kertoo muun muassa ABC News.
Poliisi sai hälytyksen perjantai-iltana, että Utahin Tooelessa sijaitsevassa kodissa makaa tajuton mies, jonka päästä vuotaa verta. 32-vuotiasta miestä oli ammuttu päähän, ja hän kuoli myöhemmin vammoihinsa sairaalassa.
Alustavien tutkimusten seurauksena poliisi pidätti uhrin 9-vuotiaan perheenjäsenen. Pidätys tehtiin jo perjantai-iltana, mutta poliisi tiedotti asiasta vasta nyt. Poliisi ei ole ABC Newsin mukaan kertonut, mikä uhrin ja lapsen suhde oli. Lasta kohtaan ei ole vielä nostettu syytteitä.
Yhdysvalloissa on erittäin löyhät aselait, ja esimerkiksi joukkoampumiset ovat maassa yleisiä.