Poliitikkojen on sanottava avoimesti, että länsi tavoittelee Ukrainan voittoa | Verkkouutiset

Naton jäseneksi pääseminen oli tärkein turvallisuuteemme vaikuttava tekijä tässä ajassa. Toiseksi tärkein on Ukrainan kohtalo.

Venäjän diktaattori Vladimir Kalsarimyrkyttäjä nousi valtaan terrorin avulla ja aloitti sotimisen jo pääministeriaikanaan. Mikään ei viittaa siihen, että hän suunnittelisi sotimisen lopettamista.

Elo-syyskuussa 1999 Venäjällä tapahtui kerrostaloräjäytysten sarja. Moskovan tapahtuneita räjäytyksiä on useissa lähteissä syytetty turvallisuuspalvelu FSB:tä. Räjäytyksiä käytettiin perusteena toisen Tšetšenian sodan aloittamiselle.

Tšetšenian jälkeen Venäjä on sotinut muun muassa Syyriassa ja hyökännyt Georgiaan sekä Krimille ja Itä-Ukrainaan ennen laajamittaisen hyökkäyksen aloittamista Ukrainaan.

Laajamittaisen hyökkäyksen aloittamisesta on kulunut kaksi vuotta. Länsimaat ovat tuona aikana tukeneet Ukrainaa merkittävästi, mutta eskalaation pelossa apu on ollut tipoittaista ja tullut järjestelmällisesti liian myöhään, jotta Ukrainalla olisi ollut tosiasiallinen mahdollisuus ratkaista sota.

Myös lännen retoriikka on ollut arkaa, mikä on osaltaan kannustanut Venäjää jatkamaan hyökkäystä. Poliitikot ovat käyttäneet sellaisia ilmaisuja kuin Ukrainaa on tuettava niin kauan, kuin on tarve tai Venäjä ei saa voittaa sotaa. En ole havainnut keskeisten länsimaisten ulko- ja turvallisuuspoliittisten toimijoiden johdonmukaisesti toistavan, että Ukrainan on voitettava sota.

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenkyi joutuikin Münchenin turvallisuuskonferenssissa muistuttamaan, että ulkomaailman ei pidä kysyä Ukrainalta, milloin sota loppuu, vaan itseltään, miksi Venäjä pystyy yhä jatkamaan sitä.

Suomen sotilaallinen ja muu apu Ukrainalle on ollut esimerkillistä. Meidän olisi kuitenkin vaikutettava kaikilla käytettävissä olevilla keinoilla myös siihen, että EU:ssa ja globaalissa lännessä ylipäätään alettaisiin puhua Ukrainan voitosta: ”Ukrainaa on tuettava sodan voittoon asti.”

Samaan aikaan on muistettava, että vain Ukraina saa määritellä, minkä se tulkitsee sodan voitoksi ja milloin se on länsimaiden tukemana valmis neuvottelemaan rauhasta. Venäjä taipuu rauhanneuvotteluihin vain pakon edessä.

Puhuminen tuesta Ukrainan voittoon asti asettaisi länsimaille selvän tavoitteen ja olisi yksiselitteinen viesti myös Venäjälle, periksi ei anneta. Demokraattisissa maissa kaikille olisi selvää, että mitä nopeammin voitto saavutetaan sitä parempi. Se päättäisi epäröinnin ratkaisuvoiman tarjoavan sotilaallisen avun toimittamisessa.

Toinen maailmansota ratkesi ennen kaikkea sotatalouteen, mutta myös siihen, että liittoutuneilla oli selkeä strategia. Akselivalloilla ei. Länsimaiden talous on murskaavan ylivoimainen Venäjän talouteen verrattuna, mutta länsimailta puuttuu visio ja voiton edellyttämä strategia Ukrainassa.

Vladimir Leninin kerrotaan todenneen, että kokeile pistimellä. Jos on pehmeää työnnä, ja jos kovaa, väistä. Vladimir Kalsarimyrkyttäjä toteuttaa tätä filosofiaa. Jos Ukraina ei voita, Venäjä voittaa. Tasapeliä ei ole.

Historia osoittaa, että jokainen heikkouden osoitus Venäjän edessä on eskalaatio. Siksi lännen on oltava pistimen kokeilulle kova ja tuettava Ukrainaa sodan voittoon asti – myös retoriikassaan.