Seksielämä muuttui – vaarallinen syöpä yleistyy
Tarkkaa syytä huolestuttavalle ilmiölle ei tunneta, mutta todennäköisesti siihen vaikuttavat muutokset seksielämässä.
Alle 40-vuotiailla naisilla yleistyy syöpä, jonka oireet jäävät usein huomaamatta. Asiantuntijat kertovat varhaiset hälytysmerkit ja keinot, joilla omaa syöpäriskiä voi pienentää: omilla valinnoilla on todellista merkitystä.
Useat syövät yleistyvät nyt nuorilla aikuisilla. Yksi niistä on erityisesti nuorten naisten vitsaus, johon sairastuneiden määrä on noussut viime vuosina poikkeuksellisella tavalla.
Asiantuntijoissa huolta ovat herättäneet paitsi luvut, myös asenteissa tapahtunut muutos.