Skorpionit ovat pistäneet satoja ihmisiä Egyptissä – vitsaus johtanut ainakin kolmeen kuolemaan

Egyptiläinen uutistoimisto Al-Ahram kertoo kolmen ihmisen kuolleen ja jopa 450 loukkaantuneen skorpioninpistojen johdosta rankkasateiden huuhdottua myrkyllisiä hämähäkkieläimiä ulos piiloistaan etelä-Egyptissä sijaitsevassa Assuanin kaupungissa. Asiasta on kertonut myös esimerkiksi BBC.

Uutistoimiston mukaan viranomaiset kertovat vastamyrkkyä olevan saatavilla alueen terveysasemilla ja toimittaneensa lisäannoksia vuoristo- ja aavikkokyliin. Lisäksi lääkäreitä on kutsuttu takaisin lomiltaan.

Ihmisiä on kehotettu pysymään kodeissaan ja välttämään alueita, joilla kasvaa paljon puita.

Rankkasateet ovat hyvin poikkeuksellisia Assuanin alueella. Myös Aswanina tunnetussa kaupungissa on vuoden aikana keskimäärin 0,85 ja tuolloinkin sademäärät jäävät käytännössä olemattomiksi, alle yhden millimetrin.

Source Link is.fi