Suomipop: Behm kauhistui keikkalavalle rynnännyttä fania – kuittasi miehelle napakasti somessa
Laulaja-lauluntekijä Rita Behm, 27, kauhistui juhannuksena Himoksella tapahtunutta tilannetta. Behm oli esiintymässä ”ihan muina behmeinä”, kun tuntematon mies onnistui ohittamaan turvamiehet ja hyökkäsi lavalle.
– Sitten sieltä vain hyökkäsi tällainen nuori mies, Behm kertasi tilannetta Radio Suomipopilla.
Iltalehti kirjoitti tapahtuneesta kertoen, että mies olisi ollut keski-ikäinen. Behm sanoo kuitenkin, että mies oli ”erittäin nuorehko”.
– Olin silleen, että älä tuu tänne! Hän tuli silti. Yhtäkkiä hän on polvistuneena siinä lavalla ja ojentaa minulle helmirannekorun.
– Sitten olin että okei, tässä ei ollutkaan hengenvaaraa, otin tämän korun ja kiitin. Annettiin aplodit, ja pyysin, että kaikki muut pysyisi loppukeikan sitten siellä karsinassa, koska se on aika pelottavaa.
Behm kertoo, että ennen turvamiehiä lavalle ehtivät apuun hänen oman keikkahenkilökuntansa jäsenet. Turvamiehet taluttivat lopulta miehen pois lavalta.
Lavalle rynnännyt mies lähestyi myöhemmin artistia sosiaalisessa mediassa.
– Hän laittoi mulle anteeksipyynnön myöhemmin Instagramissa, ja sanoin, että sopiva rangaistus sulle lienee, että sua sanottiin keski-ikäiseksi, Behm kuittasi radiossa.
Behm on mukana Suomipopin kesäiltapäivissä kuultavassa Radio Suomipopin Kesätähdet ja Juho Keskitalo -ohjelmassa. Heinäkuun loppuun saakka kestävässä ohjelmassa vierailevat muun muassa Sami Kuronen, Elias Kaskinen ja Juha Perälä.
Ilta-Sanomat ja Radio Suomipop kuuluvat Sanomamediaan.